Ajankohtaista

Vuoden vaikuttaja Ilari Skyttä on monessa mukana – mutta missä sijaitseekaan se unelmien rasti?

4.12.2023

Kaurialan lukion abiturientti Ilari Skyttä palkittiin 20.11.2023 Hämeenlinnan Vuoden vaikuttaja -palkinnolla, joka myönnetään nuorelle tai nuorten ryhmälle, joka on osoittanut aktiivisuuttaan yhteisössään, tuottanut hyvää mieltä muille nuorille tai muille kaupunkilaisille tai edistänyt muuten lapsiystävällisyyttä teoillaan tai toimillaan kuluneen vuoden aikana.

Ilari, olet tunnettu positiivisesta asenteestasi ja aktiivisuudestasi niin koulussa kuin koulumaailman ulkopuolella. Missä kaikessa toimitkaan opiskelujesi ohessa? 

Kaurialan lukiossa toimin liikuntatutorina ja olen ollut paljon suunnittelemassa ja toteuttamassa lukiomme liikunta-aiheisia aktiviteetteja. Opiskelumaailman lisäksi toimin aktiivisesti ohjaajana Hämeenlinnan suunnistajissa, teen seuran treeneihin suunnistusratoja ja piirrän suunnistuskarttoja. Järjestän myös kuntosuunnistustapahtumia ja toimin lisäksi esimerkiksi SM-pyöräsuunnistuksen lähdöstä vastaavana. Suunnistusmaailmaan liittyvien harrastusteni ja muun harjoittelun lisäksi pelailen ja harrastan satunnaisemmin myös muuta liikuntaa, kuten sulkapalloa, ja käyn kuntosalilla. 

Lukiolaisen elämä on kiireistä – mistä löydät aikaa kaikelle tälle? 

Ajankäyttöä täytyy priorisoida. Voi ajatella, että aina jompikumpi kärsii – joko opinnot tai harrastukset. Mutta toisaalta taas ne molemmat ovat hyviä vastapainoja toisilleen. Esimerkiksi suunnistaessa opiskeluasiat saa hyvin pois mielestä, mikä edistää rentoutumista ja palautumista. Joillekin kiinnostaville asioille on myös osattava sanoa ei, jotta jää aikaa esimerkiksi kouluasioille. Olen onnellinen siitä, että olen päässyt kokeilemaan erilaisia lajeja, löytämään juuri minua kiinnostavia asioita ja seuraamaan kiinnostustani. 

Millaisia hyötyjä lukio-opinnoista on ollut harrastuksiisi ja toisin päin? 

Molemmissa tarvitaan hyviä ryhmätyötaitoja, johtajuustaitoja sekä yhdessä toimimisen taitoja. 

Miten löysit tiesi suunnistuksen pariin? 

Jo pienestä pitäen olen pitänyt erilaisista kartoista. Esimerkiksi pikkulapsena eläintarha- ja huvipuistokäynneillä olin erityisen kiinnostunut niiden opaslehtisiin sisältyvistä kartoista. Ennen karttojen tarkastelun taitoa muistan kiinnittäneeni huomiota muihin liikkumisen opasteisiin, kuten esimerkiksi exit-kyltteihin.  

Mikä puu tai kasvi olisit? 

Olisin mieluiten mänty – ylväällä ja rohkealla männyllä on hyvä kasvualusta, se kasvaa isoksi ja valtavaksi ja pyrkii koko ajan mahdollisimman huipulle. 

Missä sijaitsee unelmiesi suunnistusrasti? 

Unelmieni suunnistusrastin suunnittelussa on otettu huomioon löytämisen hauskuus ja elämykset. Jos reitille voi sisältyä esimerkiksi pitkospuiden käyttöä, reitti suunnitellaan niin, että niitä käytetään. Suosikkirastini sijaitsee avoimessa mäntymetsässä maaston pienessä mutta merkittävässä maastonmuodossa, kuten pienessä notkossa.  

Teksti Johanna Lampela, kuva Hanna Lehtonen

Lue lisää palkinnosta

Sivua päivitetty 5.12.2023 kello 11:50

Uusimmat uutiset

Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2024-2025

Voit tutustua lukiomme toimisuunnitelmaan tästä linkistä.

Lue lisää

2.10.2024

Kaurialan lukion kirjailijaillassa vieraili kirjailija Tuomas Kyrö

Kaurialan lukiossa pidettiin 7.10. kaikille avoin ja maksuton kirjailijailta, jossa kirjailija Tuomas Kyrö kertoi “Aleksi Suomesta” -kirjastaan ja kirjailijan työstään. […]

Lue lisää

16.9.2024

Lukioon yhteisvalinnassa valitut

Emme enää julkaise lukioon hyväksyttyjen nimiä kotisivulla. Näet tiedon valinnasta Opintopolusta, josta saat myös torstain 13.6. aikana sähköpostin. Sähköpostissa on […]

Lue lisää

13.6.2024