Ajankohtaista

Kaurialan lukion Vuoden alumni on jääkiekkoilija Juuso Hietanen

7.11.2022

Vuoden alumniksi valitaan henkilö, joka on valmistunut Kaurialan lukiosta ja on sen jälkeen omalla alallaan ansioitunut. Kaurialan tämän kertainen Vuoden alumni on lukion ensimmäinen olympiavoittaja, ja hän on myös vuoden 2022 maailmanmestari.

Kaurialan lukion Vuoden 2022 alumni, HPK:n kapteeni Juuso Hietanen valmistui ylioppilaaksi vuonna 2004. Hän haki ja myös pääsi HAMKiin opiskelemaan taloustieteitä, mutta työt veivät lukion jälkeen nuoren miehen mennessään ennen kuin opinnot ehtivät alkaa.  

Työura ammattiurheilun parissa alkoi Hämeenlinnassa ja myöhemmin matka jatkui Ruotsiin, sitten kymmeneksi vuodeksi Venäjälle, Sveitsiin ja tänä vuonna takaisin Hämeenlinnaan.

Vuoden alumnin palkitsemisjuhlassa tutor-opiskelijat haastattelivat Hietasta. Hän kertoi, että etenkin kielien opiskelusta lukiossa hänelle oli paljon hyötyä pian valmistumisen jälkeen, kun jääkiekkoilijan ura vei Ruotsiin. Myöhemmin osaaminen karttui venäjän kielen taidoilla, ja uralla on tarvittu paljon myös englantia.

– Eri kulttuurien näkeminen on ollut opettavaista. Ulkomaan vuodet ovat kasvattaneet varmasti ihmisenä paljon. On täytynyt pärjätä omillaan 21-vuotiaasta saakka ja hoitaa omat asiansa, Hietanen kertoi.

Tasapainottelu lukion ja jääkiekon välillä sujui Hietasen muistojen mukaan hyvin. Harrastukset ja koulunkäynti antavat hyvää vastapainoa toisilleen.

– Ei ikinä tuntunut siltä, että olisi ongelmaa. Olihan päivät aika pitkiä, mutta hyvin sai järjestettyä kaikki ja lukion puolesta oltiin ymmärtäväisiä, Hietanen kiitteli.

Parhaasta lukiomuistosta mieleen nousi ensimmäisenä vanhojen tanssit. Myös pitkän matematiikan tunnit herättivät muistoja.

– Paljon on muistoja, ei välttämättä yhtä tiettyä, mutta pitkän matikan tunnit ovat jääneet jollain tavalla mieleen. Aina en ollut ehkä ihan parhaiten valmistautunut niihin tunteihin, Hietanen naurahti.

Opiskelijoita kiinnosti myös tietää, mikä Hietasesta olisi tullut, jos jääkiekko ei olisi vienyt mennessään.

– Ehkä jonkinlaista kaupan alaa ajattelin lukion jälkeen. Kävin HAMKin lisäksi myös kauppakorkeakoulun pääsykokeissa, hän vastasi.

Alumnitoiminnan historiaa

Kun Hämeenlinnan tyttölyseon ja Kaurialan lukion seniorit lopettivat toimintansa keväällä 2012, päätettiin perinteen jatkajaksi rakentaa alumnitoimintaa. Alumneja ovat siis kaikki Hämeenlinnan tyttölyseossa ja Kaurialan lukiossa opiskelleet. Alumnitoiminnan tavoitteena on tehdä entisten opiskelijoiden osaaminen näkyväksi nykyopiskelijoille ja saattaa yhteen aiempia tyttölyseon ja Kaurialan lukion opiskelijasukupolvia. Alumnit muun muassa vierailevat lukiossa kertomassa uratarinoitaan nykyisille opiskelijoille.

Ensimmäiseksi Kaurialan lukion vuoden alumniksi valittiin vuonna 2012 Merja Ylä-Anttila, joka nykyisin toimii YLEn toimitusjohtajana. Viime vuonna Vuoden alumni oli urologian professori Kari Tikkinen.

Lue lisää Kaurialan lukion alumnitoiminnasta.

Juuso Hietanen kukitettiin Vuoden alumniksi 2022. Kuva: Piritta Malinen.
Kaurialan lukion tutorit Sofia Teppo, Vilma Tiainen ja Ida Moisio haastattelivat Vuoden alumnia Juuso Hietasta.

Sivua päivitetty 7.11.2022 kello 15:21

Uusimmat uutiset

Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2024-2025

Voit tutustua lukiomme toimisuunnitelmaan tästä linkistä.

Lue lisää

2.10.2024

Kaurialan lukion kirjailijaillassa vieraana kirjailija Tuomas Kyrö

Kaurialan lukiossa on tulossa ma 7.10. klo 18.00–19.30 kaikille avoin ja maksuton kirjailijailta, jossa kirjailija Tuomas Kyrö kertoo “Aleksi Suomesta” […]

Lue lisää

16.9.2024

Lukioon yhteisvalinnassa valitut

Emme enää julkaise lukioon hyväksyttyjen nimiä kotisivulla. Näet tiedon valinnasta Opintopolusta, josta saat myös torstain 13.6. aikana sähköpostin. Sähköpostissa on […]

Lue lisää

13.6.2024