Ajankohtaista

Kaurialan lukiolta jälleen taidetta hoitolaitoksiin

14.12.2020

opiskelijat lennättää dronea
Aleksi Kokkonen ja Aku Ihamäki kiersivät kuvaamassa dronella Iittalassa sekä kantakaupungin maisemissa ja kulttuurikohteissa toteuttaessaan luontovideota Sauvolan hyvinvointikeskuksen ikäihmisille.

Kaurialan lukiolta on taas lähtenyt taidetta hoitolaitoksiin koronatilanteesta huolimatta – tai ehkä erityisesti koronan takia.

Syksyn aikana Kaurialan lukiolta on lähtenyt eläinkalentereita ja luontovideo ikäihmisiä ilahduttamaan. Palaute on ollut niin positiivista, että 75 kalenterin erälle täytyy tilata lisäpainos. Tulossa on myös muun muassa toiveiden perusteella toteutettuja taidetyynyjä sekä värityskirja vaikkapa sairaalan lastenosastolle piristämään.

Luonto lähelle taiteen keinoin

Syksyllä 2019 Kaurialan lukiolla startattiin Hämeen Rahaston apurahan mahdollistama Taidetta hoitolaitoksiin – luontokokemus lähelle taiteen keinoin -hanke, jonka tarkoituksena on, että lukiolaiset toteuttavat luontoon liittyviä taideteoksia heille, joiden on haastava tai mahdoton päästä luontoon.

Reilu vuosi sitten lukiolaiset vierailivat Sauvolan hyvinvointikeskuksessa Iittalassa ja keskustelivat ikäihmisten kanssa siitä, mitä he kaipaavat luonnosta ja millaisia taideteoksia he toivoisivat saavansa. Viime syksyn aikana toteutettiin tietyistä paikoista maalattuja maisemia, kehystettyjä valokuvia, luontokuvakirja sekä tyynyliinoja.

Yhteistyötä Sauvolan kanssa oli tarkoitus jatkaa toteuttamalla ikäihmisten toiveisiin perustuva seinämaalaus, mutta koronatilanne on estänyt sen toistaiseksi. Nuoret kuitenkin haluavat jatkaa luontoaiheisten taideteosten toteuttamista hoitolaitoksissa olevien iloksi. Valitettavasti vierailut hoitolaitoksiin eivät tällä hetkellä voi toteutua, mutta Iittalassa ja Rengossa on kerätty ikäihmisten toiveita, joihin lukiolaiset toteuttavat kustomoidusti taideteoksia.

opiskelija esittelee kalenteria
Alise Hirvosen Eläinkuvakalenteria on painettu ja lähetetty yli 100 kappaletta alueen ikäihmisten hoitolaitoksiin. Lisäpainoskin on tulossa.

Luontovideo, kalenteri ja värityskuvia

Kuluneen syksyn aikana ykköselle tulleet opiskelijamme Aku Ihamäki ja Aleksi Kokkonen toteuttivat Sauvolaan Iittalan ja kantakaupungin maisemia ja kulttuurikohteita kuvaavan luontovideon. Videon kuvaamisessa käytettiin lukiomme toiseen hankkeeseen (STEAMing Experiences) hankittua ammattitason drone-kameraa, joten ikäihmiset pääsevät nyt videon kautta muun muassa liitelemään vetten päällä ja kurkistamaan Aulangon näkötornia ylhäältä päin.

Kaikki taideteokset eivät ole tiettyihin toiveisiin toteutettuja, vaan esimerkiksi Alise Hirvosen upeista eläinkuvista, joita hän on toteuttanut digitaalisesti maalaamalla, on painatettu kalenteri. Eläinkuvat eivät ole täysin photorealistisia, vaikka toteutusjälki onkin tarkkaa ja eläimet tunnistettavia. Eläinkuvat ovat samalla tekijänsä tutkielmia eläimistä ja luonnosta ja kuvat ovat yhdistelmiä monista eri lähteistä. Mukana on Alisen omaa hieman satukirjamaista ilmaisua. Lisäksi Ida Junnikkala on tehnyt eri tasoisia luontoaiheisia värityskuvia sekä runoja sisältävän kirjan, jota esimerkiksi sairaalan lastenosasto voisi hyödyntää.

Ilahduttavaa taidetta

Graafisen suunnittelun ja piirustus ja maalaustyöpajan kursseilla on toteutettu erilaisia tiettyihin luontoaiheisiin liittyviä teoksia. Digitaalisista teoksista voidaan toteuttaa useita eri sarjoja, joita Kaurialan lukiolta ollaankin valmiita toimittamaan mihin tahansa hoitolaitoksiin, joissa niistä voisi olla iloa.

Nuorille on erittäin kannustava ja merkityksellinen ajatus, että heidän tekemänsä taide voi ilahduttaa. Luontokuvien toteuttaminen hoitolaitoksissa oleville auttaa myös peilaamaan omaa luontokokemustaan.

Kaurialan lukiossa odotetaan toki kuumeisesti, että tilanne antaisi mahdollisuuden myös kasvotusten tapahtuvaan vuorovaikutukseen hoitolaitoksissa olevien ja lukiolaisnuorten kesken, mutta toisaalta juuri nyt ilahtumisia tarvitaan puolin ja toisin.

Sivua päivitetty 14.12.2020 kello 09:51

Uusimmat uutiset

Kaurialan lukio juhlii – pääjuhla la 4.5 – ilmoittaudu mukaan!

Kaurialassa juhlitaan kahtena päivänä, joihin sinä – Hämeenlinnan tyttölyseosta tai Kaurialan lukiosta valmistunut alumni – olet tervetullut. Voit osallistua varsinaiseen […]

Lue lisää

21.3.2024

Kaurialan lukio juhlii – luokkakokousilta pe 3.5. – ilmoittaudu mukaan!

Kaurialassa juhlitaan kahtena päivänä, joihin sinä – Hämeenlinnan tyttölyseosta tai Kaurialan lukiosta valmistunut alumni – olet tervetullut. Voit osallistua varsinaiseen […]

Lue lisää

21.3.2024

Kaurialan lukio – tiedettä, taidetta ja kulttuuria jo sadan vuoden ajan

Vuosi 2024 on 100-vuotiaan Kaurialan lukion juhlavuosi. Juhlavuoteen kuuluu lukuisia tapahtumia, joita vietämme yhteistyössä Kaurialan lukion alumnien sekä vanhempainyhdistyksen kanssa.  […]

Lue lisää

8.1.2024