Ajankohtaista

Yrittäjän päivänä Tavastia Goes Business

18.8.2022

Tavastia lanseeraa Yrittäjän päivänä 5.9.2022 opiskelijoille suunnatun uuden kilpailun, jonka keskiössä on liikeidea. Kisaan voivat osallistua tiimeinä minkä tahansa alan opiskelijat Ammattiopisto Tavastiasta sekä Tavastian lukioista. Tarvitaan vain tiimi, intoa ja halua heittäytyä ideoimaan!

Kilpailusta on tarkoitus tehdä jokavuotinen. Tänä vuonna idean tulee perustua kiertotalouteen. Tiimillä on käytössään itse valitsemansa valmentaja, joka voi olla opettaja, ammatillinen ohjaaja tai kyseisen alan ammattilainen alan osastolta. Mentorin ei tarvitse olla yrittäjyyden ammattilainen, vaan oman alansa näkemystä edustava osaaja.  

Kaksi viikkoa ennen Yrittäjän päivää ja Tavastia Goes Business -kisaa tiimit ja valmentajat saavat tutustua ennakkomateriaaliin ja näkevät, missä muodossa liikeidea tulee esittää. Ennakkomateriaalin avulla kilpailijat saavat käsityksen, mitä kuuluu kiertotalouteen, voivat tutustua olemassa oleviin yrityksiin, joiden liikeidea tavalla tai toisella perustuu kiertotalouteen ja miettiä, miten kiertotaloutta voisi soveltaa juuri tiimin omaan alaan ja omiin vahvuuksiin.

Tiimi saa näkyä ja tuulettaa

Tiimi saa ennakkoon valita itselleen tiiminimen ja hankkia vaikkapa yhteistyökumppanien sponsoroimana tiimiasun kilpailua varten. Ennakkoon ja kilpailupäivänä on sallittua ja toivottua näkyä somessa oman alan tai muuten suosikkitiimin puolesta.

Yrittäjän päivä 5.9. käynnistyy juhlavasti kello 8 lipunnostolla Tavastian kampuksen lipputankoon. Kisapäivä alkaa kello 8.30 ja tuolloin tiimeille annetaan varsinainen kilpailutehtävä, mikä perustuu annettuun ennakkoaineistoon ja tiimin omaan valmistautumiseen. Tiimin tehtävänä on päivän aikana ideoida ja luoda tehtävänannon mukainen liikeidea.

Kilpailun tuomareina toimii eri alojen yrittäjiä ja yrittäjyyteen liittyvien organisaatioiden edustajia. Tuomarit seuraavat kilpailupäivän aikana tiimien työskentelyä ja liikeidean kehittämistä. Viimeiseen tehtävään tuomaristo valitsee mielestään viisi parasta tiimiä esittelemään liikeideansa.

Hämeenlinnan Yrittäjien nimeämät tuomariston jäsenet ovat:

Otto Kanerva, näyttelijä, yrittäjä Onnellinen mies Oy

Jyri Naskali, yrittäjä Naskali Leather, Linnan Business Turnajaiset voittaja 2020

Nina Ranimaa, sarjayrittäjä, Hämeenlinnan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja

Anu Viherä, liiketalouden lehtori, Hamk

Ville Viholainen, yrityskoordinaattori, Linnan Kehitys Oy

Tuomaristo valitsee voittajat eri palkintoluokissa:

  • Tavastia Goes Business 2022: Paras Liikeidea
  • Tavastia Goes Business 2022: Paras Tiimi
  • sekä yhteistyökumppaneiden palautteet ja mahdolliset muut huomionosoitukset

Kilpailu järjestetään Ammattiopisto Tavastian A-rakennuksen liikuntasalissa. Palkinnot jaetaan päivän päättävässä tilaisuudessa I-rakennuksen Blues-kabinetissa. Kaikki kilpailuun osallistuneet, myös tuomarit, mentorit ja järjestäjät osallistuvat tilaisuuteen.

Tervetuloa rohkeasti kisaamaan ja inspiroitumaan Yrittäjän päivän hengessä Tavastia Goes Business -liikeideakilpailuun!

Somessa näymme: #tavastiagoesbusiness

Lisätietoja kilpailusta antavat Jarkko Savijoki puh. 050 408 3387, Seija Kajaala puh. 050 440 0875 ja Anne Ahvenharju puh. 040 869 6205 tai s-postilla.

Ilmoittautuminen kilpailuun: 23.8.2022 mennessä. Opetuksen osastot ilmoittavat joukkueen (joukkueen nimi sekä osallistujien nimet) Satu Salmiselle sähköpostilla satu.salminen@kktavastia.fi

Sivua päivitetty 25.8.2022 kello 09:17

Uusimmat uutiset

Lammi’s international Model UN 2023

In late November of 2023, an international Model United Nations (MUN) meeting was held in Lammi, Hämeenlinna. The meeting was a […]

Lue lisää

17.1.2024

Tulevaisuuden luonto- ja ympäristöosaajat tulevat Lammin lukiosta  

Luonto- ja ympäristölinjan ensimmäiset opiskelijat ovat pitäneet opinnoistaan. Kiitosta ovat erityisesti saaneet vierailukohteet ja mahdollisuus painottaa omaa osaamista. Syksyllä 2023 […]

Lue lisää

1.11.2023

Lukuvuosi alkaa 9.8.2023

Lammin lukion lukuvuosi 2022-2023 alkaa Lammin liikuntakeskuksen hallissa keskiviikkona 9.8.2023 klo 9.30. Yhteisen aloituksen jälkeen koulupäivä jatkuu ryhmänohjaajien johdolla. Tervetuloa […]

Lue lisää

8.8.2023