Ajankohtaista

Pallo jalkaan – Lammin lukion musikaali 6.-9.5.2020

6.3.2020

Lammin lukion musikaali 2020

Musikaali perutaan keväältä 2020

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on julkaissut 12.3.2020 opiskelijoille ja huoltajille tiedotteen Tavastian ohjeita opiskelijalle ja huoltajalle koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tiedotteessa ohjeistetaan:

“Tavastiassa kaikkien tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen sekä osallistuminen niihin on peruttu toistaiseksi. Tämä koskee kaikkia Tavastian yksiköitä, niiden työntekijöitä ja opiskelijoita. Tarkkaa aikarajaa rajoitukselle emme pysty antamaan, mutta (tilaisuuksien ja tapahtumien) siirtäminen syksyyn on todennäköistä.”

Koulutuskuntayhtymä Tavastian ohjeistuksen mukaisesti Lammin lukion musikaali perutaan keväältä 2020 ja siirretään mahdollisuuksien mukaan syyslukukaudelle 2020. Todennäköinen järjestämisajankohta on lokakuussa syysloman jälkeen.

Lammin lukiossa musikaali on toteutettu vuodesta 1986 alkaen. Tänä vuonna vuorossa on 34. musikaali, ja musikaali on nimeltään Pallo jalkaan. Musikaalinäytöksiä järjestetään neljänä iltana viikossa, ja yleisömäärä vaihtelee vuosittain noin 1 000 – 1 400 osallistujan välillä. Musikaali on merkittävä vetovoimatekijä ja erityispiirre Lammin lukiossa. Lammin pitäjässä lukion musikaali on puolestaan eräs merkittävimmistä vuotuisista kulttuuritapahtumista.

Esa Kähkönen, rehtori

 

Lammin lukion musikaali on tänä vuonna nimeltään Pallo jalkaan.

Musikaali esitetään neljänä iltana ke 6.5. – la 9.5.2020 klo 19 alkaen Lammin liikuntakeskuksen liikuntahallissa (Lamminraitti 37, 19600 Lammi).

Lippujen hinnat ennakkoon ostettuna:

  • 8 € lapset (alle 16-vuotiaat)
  • 10 € opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet
  • 12 € aikuiset

Lippujen hinnat ovelta ostettuna:

  • 11 € lapset (alle 16-vuotiaat)
  • 13 € opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet
  • 15 € aikuiset

Tervetuloa Lammin lukion musikaaliin!

Sivua päivitetty 6.3.2020 kello 19:15

Uusimmat uutiset

Lammin lukion ylioppilasjuhla la 3.6.2023 klo 10.30

Lammin lukion ylioppilaita ja lukuvuoden päättäjäisiä juhlitaan lauantaina 3.6.2023 klo 10.30 Lammin liikuntakeskuksen hallissa. Juhlan jälkeen ylioppilaista otetaan yhteiskuva liikuntahallissa […]

Lue lisää

25.5.2023

Lammin lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2023 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu tänään 16.5.2023 Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Hakkarainen FanniHaltia MiroHarjula SaskaHeinonen EllinorHiidenheimo KnutHuostila SampoHägglund MaxHämäläinen […]

Lue lisää

16.5.2023

Lammin lukion musikaalissa vuorossa Plan B

Lammin lukion perinteinen musikaali esitetään jälleen toukokuussa. Tänä vuonna musikaalin nimi on Plan B. Lammin lukion musikaali Plan B esitetään […]

Lue lisää

19.4.2023