Ajankohtaista

IIRIS, Lammin lukion musikaali lisätään onnistumisten joukkoon

29.4.2019

 

Joka vuosi Lammin lukion nuoret yllättävät allekirjoittaneen osaamisellaan. Olen näinä yhteistyön vuosina nähnyt jokaisen musikaalin. Kaikki ovat olleet erilaisia, mutta sama nuorten oma tekeminen on välittynyt jokaisesta teoksesta.  Tänä vuonna näytti siltä, että mukana oli nuoria vähemmän kuin aikaisemmin. Ikäluokat pienenevät. Silti musikaali oli yhtä viihdyttävä katsojalle kuin aikaisemminkin.

Taustavoimana ja vahvana ohjaajana aina on ollut musiikin opettaja Teppo Koskinen. Toista kertaa ohjaajana oli myös ammattiohjaaja Arttu Malin, joka kiteytti musikaalin ennakkoon näin “Tämän vuoden musikaalissa pääpaino on dramaattisen tarinan kertomisessa huumoria kuitenkaan unohtamatta. Tarinankerronnan tukena on toimiva bändi ja loppuun hiotut kappaleet koreografioineen. Musikaali ei varmasti jätä katsojiaan kylmäksi ja saavatpa harmaat aivosolutkin hieman töitä”. 

Uutiset kertovat karua tarinaa. 17-vuotias Iiris Suo on kadonnut, ehkä jopa kuollut. Kuuselan kylässä kiertää lukuisia tarinoita tapahtuneesta ja jokaisella tuntuu olevan oma näkemyksensä liittyen katoamiseen. Musikaalin keskiössä olevat Iiriksen ystävät yrittävät parhaansa mukaan selvittää, mitä rakkaalle ystävälle oikeasti tapahtui ja onko mahdollista, että Iiris on yhä elossa.

Juonta sekoittamassa on kuitenkin niin yksityisetsivä, yllättävä poikaystävä kuin kertomatta jäänyt salaisuuskin. Lopulta loppukohtauksessa vanhainkodissa juttu selviää.  Kohtauksia ei nähty ainoastaan nykyhetkessä, vaan päähenkilöiden elämään päästiin kurkistamaan myös vuonna 2080.

 

Sivua päivitetty 29.4.2019 kello 10:00

Uusimmat uutiset

Lammin lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2024 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu 14.5.2024. Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Forsström TomasHoppania MatleenaJussila SimoJärvinen MiikaKajuutti AinoKervinen NiiloKoskinen OonaKärkkäinen AkseliLaine […]

Lue lisää

14.5.2024

Lammi’s international Model UN 2023

In late November of 2023, an international Model United Nations (MUN) meeting was held in Lammi, Hämeenlinna. The meeting was a […]

Lue lisää

17.1.2024

Tulevaisuuden luonto- ja ympäristöosaajat tulevat Lammin lukiosta  

Luonto- ja ympäristölinjan ensimmäiset opiskelijat ovat pitäneet opinnoistaan. Kiitosta ovat erityisesti saaneet vierailukohteet ja mahdollisuus painottaa omaa osaamista. Syksyllä 2023 […]

Lue lisää

1.11.2023