Ajankohtaista

Ammattipaneeli antoi nuorille uskoa tulevaan

22.5.2019

Lammin lukiossa järjestettiin tiistaina 21.5. ammattipaneeli lukion junnuille (ekaluokkalaiset) ja sennuille (tokaluokkalaiset). Paneelissa viisi oman alansa ammattilaista kertoi nuorille omasta urapolustaan ja siihen vaikuttaneista tekijöistä.

Lammilaislähtöinen Elina Jouppi kertoi nuorille työstään farmaseuttina. Jouppi sanoi työn olevan paljon muutakin kuin pelkkää lääkkeiden myyntiä apteekissa ja vaativan jatkuvaa kouluttautumista. Farmaseutiksi opiskellaan yliopistossa.

Niin ikään alun perin lammilainen Andy Hopi kertoi yrittämisestä ja liiketoimintavalmentajana toimimisesta. Jos yrittäminen kiinnostaa, niin Hopin mielestä hyvä aika kokeilla yrittämistä on opiskeluaika, kun useimmilla ei vielä ole maksettavanaan asuntolainaa tai muita suuria velvotteita.

Hämeen Paikallismedian yrittäjä Esa Joensuu puhui nuorille paikallislehden vastaavan toimittajan näkökulmasta. Joensuun työuran aikana maailma on muuttunut valtavasti, etenkin viestintä- ja kirjapainoalalla, ja Joensuu arveli, että muutokset eivät ainakaan tule vähenemään nykyisten lukiolaisten työurien aikana.

Aluepäällikkö Saara Solismaa Karl Stors Endoscopy Suomi Oy:sta kertoi omasta työstään lääketieteeseen ja tähystämiseen liittyvien laitteiden parissa. Herneenpoiminnalla työuransa aloittanut Solismaa kannusti nuoria katsomaan laatikon ulkopuolelle eikä jumittumaan ajatukseen, että jos on hankkinut yhden koulutuksen, niin loppuelämä täytyisi tehdä vain ja ainoastaan kyseistä koulutusta vastaavaa työtä.

Lisäksi paneelissa mukana oli allekirjoittanut, joka korosti viestintätöihin haluaville nuorille muun muassa yleissivistyksen ja äidinkielen tunneilla hereillä pysymisen merkitystä.

Lammin lukion opinto-ohjaaja Sirkku Sarin oli tyytyväinen iltapäivän antiin.

”Melkeinpä kaikissa tarinoissa korostui, että se koulutus tai ammatti, joka lukion jälkeen valitaan, ei välttämättä tule olemaan mikään loppuelämän ammatti. Työelämä muuttuu ja erilaisten ammattilaisten tarpeet muuttuvat. Luulen, että tämä huojensi nuoria ja antoi uskoa niille, jotka välillä tuntevat ahdistusta siitä, että pitäisi osata päättää heti, mitä haluaa isona tehdä.”

Sivua päivitetty 22.5.2019 kello 08:26

Uusimmat uutiset

Menneisyys heräsi eloon

Lammilla asuneet menneisyyden hahmot vierailivat Hakkalan koulussa ja Lammin lukiossa. Hahmot ovat olleet todellisia lammilaisia henkilöitä, ja heitä haluttiin esitellä […]

Lue lisää

24.9.2024

Koulurauhajuhla jätti hyvän mielen

Vuoden suunnittelutyö huipentui, kun valtakunnallinen koulurauha julistettiin 28.8. Seminaarin koululla Hämeenlinnassa. Lammin lukiolla oli kunnia olla mukana suunnittelutyöryhmässä viiden opiskelijan […]

Lue lisää

23.9.2024

Lammin lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2024 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu 14.5.2024. Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Forsström TomasHoppania MatleenaJussila SimoJärvinen MiikaKajuutti AinoKatajamaa MiinaKervinen NiiloKoskinen OonaKärkkäinen […]

Lue lisää

14.5.2024