Ajankohtaista

Virtuaalitodellisuus kutsuu Kaurialan lukiolaisia

17.5.2022

Tähtitieteen kurssin testailuja VR:ssa.

Opetushallituksen rahoittaman, kohta päättyvän STEAMing Experiences -hankkeen myötä aloitetut virtuaalisten oppimisympäristöjen kokeilut ovat laajentuneet viimeisen lukuvuoden aikana huomattavasti. Syksyllä Prahassa startattu kansainvälinen yhteistyö Erasmus-rahoitteisessa Connecting European Classrooms Through VR -hankkeessa on edennyt monipuolisesti: ensi lukuvuonna ollaankin valmiita järjestämään Brightonin, Prahan ja Kaurialan yhteistyönä virtuaalisen oppimisen työpajoja taiteessa, englannin kielen ja eri kulttuurien opiskelussa sekä matematiikan ja luonnontieteiden harjoittelussa.

Kaurialasta lähtee opiskelijoita kuvataiteen työpajaan Brightoniin ja luonnontieteestä ja englanninkielestä kiinnostuneita Prahaan. Matematiikan kansainväliset virtuaalityöpajat järjestetään puolestaan Kaurialassa. Työpajojen ideoinnin ohella opettajat ovat päässeet vaihtamaan paljon ajatuksia oppiaineidensa opettamisesta ja virtuaalisen teknologian hyödyntämisestä.

Kaurialan lukion opettajia on osallistunut myös Hämeen Ammattikorkeakoulun järjestämään Utelias 1.0 koulutukseen, jossa on käyty läpi virtuaalisten oppimisympäristöjen erilaisia mahdollisuuksia, muun muassa Wonda-alustalla sekä kokeillen omaa sisällöntuotantoa. Myös Porin lukion kanssa on viritelty yhteistyökuvioita virtuaalisten oppimisympäristöjen kehittämisessä.

Opiskelijat ovat kevätlukukauden aikana päässeet kuvataiteen lisäksi kokeilemaan Oculuksilla käytettävää virtuaaliteknologiaa muun muassa kielten ja fysiikan opiskelussa. Kaikkein käytetyin sovellus lienee silti Beat Saber, joka on saanut opiskelijamme liikkumaan niin kuvisluokassa, kellarissa kuin liikuntatutorien välituntituokioissakin.

Täysin ongelmatonta virtuaaliteknologian hyödyntäminen ei tietenkään ole: tänäkin vuonna on monissa eri tilanteissa kohdattu niin sanottuja demoefektejä, jolloin juuri sinä hetkenä, kun teknologian pitäisi näyttötilanteessa toimia, onkin joku mennyt vikaan. Lukion opetussuunnitelmien mukaisia valmiita oppimisympäristöjä ei ole liikaa saatavilla, ainakaan matemaattisiin ja luonnontiedeaineisiin.

Teknologian hintavuus ja erilaisten käyttöympäristöjen moninaisuus aiheuttavat päänvaivaa varmasti vielä pitkään, mutta onneksi opettajat ovat lähteneet uskaliaasti kokeilemaan ja kehittämään. Virtuaalinen teknologia on ainakin monella insinööriopiskelijalla tai tulevalla hoitoalan tekijällä edessään viimeistään jatko-opinnoissa.

Teksti ja kuvat: Piritta Malinen

Sivua päivitetty 17.5.2022 kello 09:08

Uusimmat uutiset

Yhteishaku päättyi – mihin haettiin eniten?

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 17.3.2026. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitoksista yhteishaussa ovat mukana ammattiopisto sekä alueen lukiot. Tavastian neljässä lukiossa on […]

Lue lisää

18.3.2026

Yhteishaku päättyy – taidelinjalle hakeneet huomio

Yhteishaku päättyy ti 17.3.2026. Jos olet hakenut taidelinjalle (jollakin hakusijalla), muista palauttaa portfolio sekä vastata motivaatiokirjeeseen 27.3. klo 15 mennessä. […]

Lue lisää

17.3.2026

Taidelinja aloittaa 1.8.2026 – infoa

Lukiossamme aloittaa uusi painotus, taidelinja, lukuvuonna 2026 – 2027. Taidelinjan suuntautumisvaihtoehtoina ovat kuvataide tai musiikki. Taidelinjalle valitaan 16 uutta opiskelijaa […]

Lue lisää

12.1.2026