Ajankohtaista

Laulamisen ja äänenkäytön lego-palikat

7.3.2024

Yksittäinen laulu voi sisältää teknisesti montaa eri kvaliteettia taiteellisen valinnan mukaan. Äänenkoulutushan ei ole pelkkää tekniikkaa vaan koostuu teknisen osaamisen lisäksi taiteellisuudesta, ilmaisusta ja tarinankerronnasta, joiden tuloksena on hyvä esitys sekä esiintyjän ja yleisön välinen ”taikapiiri”. Tekninen osaaminen ja tietämys vähentää kuitenkin esiintymisjännitystä, lisää laulajan itseluottamusta ja antaa valinnanmahdollisuuksia.

Estill Voice Model on amerikkalaissyntyisen Jo Estillin kehittämä äänenkäytön malli, joka perustuu tarkkoihin tutkimuksiin ääntöelimistön toiminnasta. Vanajaveden Opiston kaikki laulunopettajat osallistuivat johdantokurssille kaksi vuotta sitten. Tämän vuoden alussa Hanna Vainionpää ja Elvi-Maria Veijonen suorittivat mallista 1. ja 2. tason opinnot kouluttaja Charlotte Xerrin (UK) johdolla. Mallissa tunnistetaan kurkunpään rakenteet, ääntöväylä ja niiden vaikutus resonanssiin erilaisissa äänikvaliteeteissa.

Opinnoissa suoritetaan erityiset harjoitukset (compulsory figures), joilla opitaan tietoisesti ja tahdonalaisesti hallitsemaan näitä erilaisia rakenteita. Rakenteet ovat kuin lego-rakennelma, jossa yhden legopalikan siirtäminen vaikuttaa ääneen tietyllä tavalla. Kun pakolliset kuviot osataan, niitä yhdistetään erilaisina kombinaatioina, jotta saadaan kuusi eri äänikvaliteettia: Speech, Falsetto, Sob, Twang, Belting ja Opera.

Estillin äänimallin tuntemuksen avulla voi löytää tasapainon äänellisen terveyden ja esteettisen vapauden välille, mikä edesauttaa äänellistä vaihtelevuutta eikä mikään jää sattuman varaan. Opettaja pystyy tekemään parempia äänellisiä diagnooseja ja antamaan työkaluja haluttuun taiteelliseen lopputulokseen pääsemiseksi.

Estill-tekniikka sopii kaikille laulajille (klassinen, pop, jazz, musikaali, rock jne.), näyttelijöille, äänenkäytön ja laulun opettajille sekä puheäänen huoltamiseen, koska se pyrkii auttamaan instrumentin tiedostamisessa. Laulun opetuksessa tasapainoillaan mielikuviin, fysiologian tuntemukseen ja ilmaisullisiin apukeinoihin perustuvien metodien maailmassa. Pääasia on, että laulaminen ei tunnu liian vaikealta ja että oppimisen ilo säilyy.

Jos kiinnostuit laulun opiskelusta, lähetä sähköpostia: hanna.vainionpaa@kktavastia.fi

Tutustu lauluopintoihin VOPissa:

Laulukurssit VOPissa

Kuorot ja lauluryhmät

Sivua päivitetty 7.3.2024 kello 11.57

Uusimmat uutiset

Kesäkuussa vielä uusia kursseja

VOPissa alkaa uusia kursseja vielä kesäkuussakin. Tarjolla on muutamia kursseja eri aiheista. Kurkista valikoima ja ilmoittaudu mukaan nyt!

Lue lisää

27.5.2026

Hyvinvointikyselyn tuloksia

Vanajaveden Opisto toteutti opiskelijoilleen keväällä hyvinvointikyselyn Webropol-alustalla. Kyselyyn saatiin 388 vastausta ja tulosten perusteella kehitämme toimintaamme edelleen. Kiitos kaikille vastaajille! […]

Lue lisää

21.5.2026

Vastaa VOPin hyvinvointikyselyyn!

Vastaa VOPin hyvinvointikyselyyn ja auta meitä kehittämään toimintaamme. Vastauksia hyödynnetään VOPin kestävän kehityksen työssä. Vastaaminen tapahtuu nimettömästi, ja se vie […]

Lue lisää

13.3.2026