Ajankohtaista

Minun juttuni: Ukrainan kielen opiskelu tuottaa iloa ja tukee ukrainalaisia

1.9.2023

Minna Tuominen on opiskellut viime syksynä Oksana Yasinskan opettamalla ukrainan alkeiskurssilla ja jatkaa opiskelua tänä syksynä.

Minna muutti noin vuosi sitten Hämeenlinnaan Helsingistä, jossa hän oli opiskellut kiinaa työväenopistossa, mutta uudesta kotikunnasta ei löytynyt riittävän edistynyttä ryhmää. Kalenterissa ja sydämessä oli tilaa kuitenkin viikoittaiselle kielikurssille. Minna on ylipäätään kiinnostunut kielten opiskelusta ja opiskelee useita kieliä itsenäisesti. Hän oli aloittanut itsenäisen ukrainan opiskelun Duolingo-sovelluksen avulla joitain kuukausia ennen kurssin alkamista. Siihen aikaan Duolingo lahjoitti ukrainan oppitunneista saadut mainostulot Ukrainaan, ja hän halusi tällä tavoin tukea ukrainalaisia.

Opettaja Oksana Yasinska sanoo, että ukrainan opiskelu itsessään tukee ukrainalaisia, koska Suomessa asuvista ukrainalaisista tuntuu hyvältä, kun heille puhutaan ukrainaa.

– Ukrainalainen tuntee itsensä tervetulleeksi ja tulevansa kohdatuksi yksilönä. Vieraassa ympäristössä uutta kieltä opiskellessa mahdollisuus puhua äidinkieltä tyynnyttää mieltä, hän kertoo.

Kielten parissa oppii myös kulttuurista

Vanajaveden Opiston ukrainan kurssi sopii kaikille Ukrainan kulttuurista ja kielestä kiinnostuneille. Muiden slaavilaisten kielten ja aakkosten osaamisesta voi olla hyötyä, mutta kielet voivat toisaalta mennä sekaisin päässä. Oksana mainitsee, että esimerkiksi venäjässä ja ukrainassa on eroja aakkosissa, ääntämisessä ja kieliopissa, eikä venäjä ole ukrainan lähin sukukieli.

Minna ei ole opiskellut samankaltaisia kieliä eikä osannut aakkosia aiemmin. Hän kannustaa kaikkia aloittamaan.

– Kun käy tunneilla ja tekee kotitehtävät, alkeiskurssin jälkeen pystyy jo keskustelemaan arkisista asioista, hän sanoo.

Oksana kertoo, että opiskelijoilla on saattanut olla yhteyksiä ukrainalaisiin esimerkiksi sukulaisuuden tai työn kautta, ja jotkut ovat ylipäätään kiinnostuneita uusista kielistä ja kulttuureista. Ukrainaa äidinkielenä ja vieraana kielenä opettavalle Oksanalle opettaminen tuottaa iloa. Hän oli Ukrainassa opettaja, eikä hän osaa kuvitella, mitä muuta hän tekisi. Hän on kiitollinen opiskelijoille ja kaikille suomalaisille, jotka ovat olleet ystävällisiä ja osoittaneet kiinnostusta ukrainalaisia kohtaan.

VOP-uutisten haastattelussa Oksana kertoi, että hän haluaa opiskella suomen kieltä kunnioituksesta suomalaisia kohtaan. Samoin Minna haluaa opiskella ukrainaa kunnioituksesta ukrainalaisia kohtaan. Hän kuvailee tapaamiaan ukrainalaisia sydämellisiksi ja omistautuneiksi. Ukrainalaisilla ja suomalaisilla on paljon samankaltaista historiaa. Alkeiskurssilla Oksana opetti kielen lisäksi Ukrainan kulttuuria.

– Mitä enemmän opin ukrainalaisista, sitä enemmän heitä kunnioitan, Minna sanoo.

Opi toisista, opi itsestä

Vieraan kielen ja kulttuurin opiskelu avartaa maailmaa lähestulkoon kuten matkustaminen. Toisen kulttuuria tuntemalla oppii myös omasta kulttuurista. Mitä enemmän tunnemme toistemme kulttuureja, sitä enemmän ennakkoluulot vähenevät.

Kun osaa toisen äidinkieltä, on helppo murtaa jää. Keskustelukumppani usein yllättyy ja ilahtuu, kun kuulee äidinkieltään, ja itselle tulee hyvä mieli, kun tulee ymmärretyksi ja ymmärtää opiskelemaansa kieltä. Minna onkin saanut uusia ystäviä Hämeenlinnassa työkavereiden lisäksi lähinnä vieraskielisistä.

– Kielten opiskelun iloihin kuuluu myös se, että vieraskielisen musiikin kuuntelussa ja vieraskielisten elokuvien ja sarjojen katsomisessa on ihan erilainen fiilis, kun osaa kyseistä kieltä, hän lisää.

Minna toivoo, että ukrainan alkeisiin ja alkeiden jatkoon ilmoittautuisi lisää opiskelijoita, jotta ryhmät voitaisiin mahdollisesti eriyttää. Oksana toivottaa kaikki tervetulleeksi kursseille!

Ukrainan alkeisiin ja alkeiden jatkoon voit ilmoittautua tästä.

Innokas kielten opiskelija Minna Tuominen ja VOPin ukrainan kielen opettaja Oksana Yasinska kannustavat kaikkia kielten opiskelun pariin.

Kerro oma VOP-tarinasi!

Löysitkö uuden harrastuksen Vanajaveden Opistosta vai oletko pitkäaikainen ja uskollinen voppilainen? Onko VOP-porukkasi elämäsi suola? Miten harrastus on vaikuttanut elämääsi? Haluatko kertoa oman VOP-tarinasi Minun juttuni -juttusarjassa? Ota yhteyttä jenni.manninen@kktavastia.fi

Sivua päivitetty 1.9.2023 kello 15.26

Uusimmat uutiset

Viva la Vappu – tule vappuetkoille Havinan kanssa!

Havinan vappuetkoja vietetään Idänpään torpalla lauantaina 27.4. klo 17. Luvassa on hyvänmielen karkelot kuoromusiikin parissa: mukana on niin poppia kuin […]

Lue lisää

18.4.2024

VOP-festivaali avaa kevään

Soiva kevään merkki, Vanajaveden Opiston VOP-festivaali helähtää jälleen lauantaina 13.4. eri puolilla Hämeenlinnaa. Kolmessa eri esiintymispaikassa voi kuulla bändejä, kuoroja, […]

Lue lisää

8.4.2024

Laulamisen ja äänenkäytön lego-palikat

Yksittäinen laulu voi sisältää teknisesti montaa eri kvaliteettia taiteellisen valinnan mukaan. Äänenkoulutushan ei ole pelkkää tekniikkaa vaan koostuu teknisen osaamisen […]

Lue lisää

7.3.2024