Ajankohtaista

VOPin aikuisryhmien toiminta alkaa etänä

5.1.2022

Vanajaveden Opiston ryhmät toimivat ensimmäisen toimintaviikon eli 10.1.–16.1.2022 ajan pääsääntöisesti etäopetuksessa. Lähiopetuksessa aloittavat 10.1. vain yksityistuntien opiskelijat, vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret sekä kotoutuskoulutukseen ja maahanmuuttajien kielikoulutukseen osallistuvat.

  • Etäopetukseen siirtyvän kurssin opettaja ottaa kurssilaisiin yhteyttä sähköpostitse ja kertoo ryhmän siirtymisestä etäopetukseen ja lähettää liittymislinkin opiskelijoille ensimmäistä opetuskertaa varten.
  • Etäopetukseen siirtymättömien ryhmien opiskelijoille opisto lähettää sähköpostin opetuksen aloituksen siirtymisestä eteenpäin.

Vanajaveden Opistossa noudatetaan koronaohjeistuksia. On tärkeää käyttää maskia, pestä tai desinfioida kädet hyvin ja pyrkiä noudattamaan turvavälejä muihin opiskelijoihin heitä kohdatessa. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntalajeissa tai laulaessa. Henkilökunnaltamme edellytetään maskin käyttöä työtehtävissä, pois lukien edellä mainitut lajit. Maskien käyttösuositus ulotetaan koskemaan myös 4.-luokkalaisia ja sitä vanhempia lapsia ja nuoria. 

Sivua päivitetty 10.1.2022 kello 11.09

Uusimmat uutiset

Tekstiilit Uusiks jakoi uusinta tietoa ja hienoja ideoita

Tekstiilit Uusiks -tapahtuma kokosi jälleen VOPin tiloihin Jaakonkadulle kierrätyksestä, tuunauksesta ja käsitöistä kiinnostunutta väkeä. Lauantain 16.9.2023 tapahtumassa oli kaksi maksutonta […]

Lue lisää

21.9.2023

Minun juttuni: Ukrainan kielen opiskelu tuottaa iloa ja tukee ukrainalaisia

Minna Tuominen on opiskellut viime syksynä Oksana Yasinskan opettamalla ukrainan alkeiskurssilla ja jatkaa opiskelua tänä syksynä. Minna muutti noin vuosi […]

Lue lisää

1.9.2023

Huhuu Hattula ja Janakkala!

Vanajaveden Opisto tarjoaa paljon kursseja myös Hattulassa ja Janakkalassa. Tässä viime hetken tärppejä syksyn iloksi, linkkien takana lisää. VOP Hattulassa: […]

Lue lisää

1.9.2023