Ajankohtaista

Koronarajoitukset jatkuvat 15.3. asti

12.2.2021

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä julkaisi pe 12.2. uudet suositukset opetuksen järjestämiseen. Suositukset ovat voimassa 15. maaliskuuta asti.

Aikuisten kurssit jatkuvat joko etänä tai ovat kokonaan tauolla. Aikuisten yksilöopetus sen sijaan voidaan järjestää lähiopetuksena.

Lasten opinnot ja harrastukset jatkuvat lähiopetuksena, mutta 12–18-vuotiaat saavat harrastaa korkeintaan kymmenen hengen ryhmissä ja annettuja koronamääräyksiä noudattaen.

Tulevista kursseista osa aloitetaan etänä, mutta joitakin vielä ennen pääsiäistä alkavia kursseja, joissa ilmoittautuneiden määrä on alle minimiosallistujamäärän, perutaan kokonaan.

Osalla kursseista, joita on jo nyt jatkettu touko- ja kesäkuulle, jätetään osa peruuntuneista kokoontumiskerroista pitämättä, koska lukukauden jatkaminen liian pitkälle kesän alkuun aiheuttaa ongelmia tilojen saatavuudessa.

Koska kursseista näin syntyy hyvitettävää opiskelijoille, hyvityslaskennat tehdään vasta aivan kevätlukukauden lopussa touko-kesäkuussa.

VOPin opettajat tiedottavat asiasta omien ryhmiensä opiskelijoille.

Sivua päivitetty 12.2.2021 kello 14.39

Uusimmat uutiset

Iloa syksyn pimeille – tutki lokakuussa alkavia kursseja

Harrastuksen voi löytää myös keskellä lukukautta. Lokakuun aikana alkaa monia kursseja, joista osaan pääset tutustumaan alla olevista linkeistä. Näet kurssin […]

Lue lisää

4.10.2023

Tekstiilit Uusiks jakoi uusinta tietoa ja hienoja ideoita

Tekstiilit Uusiks -tapahtuma kokosi jälleen VOPin tiloihin Jaakonkadulle kierrätyksestä, tuunauksesta ja käsitöistä kiinnostunutta väkeä. Lauantain 16.9.2023 tapahtumassa oli kaksi maksutonta […]

Lue lisää

21.9.2023

Minun juttuni: Ukrainan kielen opiskelu tuottaa iloa ja tukee ukrainalaisia

Minna Tuominen on opiskellut viime syksynä Oksana Yasinskan opettamalla ukrainan alkeiskurssilla ja jatkaa opiskelua tänä syksynä. Minna muutti noin vuosi […]

Lue lisää

1.9.2023