Ajankohtaista

Vanajaveden Opisto on kestävän kehityksen kärjessä

21.4.2020

Vanajaveden Opisto järjestää muun muassa Tekstiilit uusiks -tapahtuman.

OKKA-säätiö on myöntänyt Vanajaveden Opistolle (VOP) Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin. VOP on kestävän kehityksen etujoukoissa, sillä kyseinen sertifikaatti on vasta neljällätoista kansalaisopistolla Suomessa. Opistoja on kaikkiaan 181.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota muiden muassa oppilaitoksen arvoihin, lakisääteisiin vaatimuksiin, resursseihin ja ylipäänsä siihen, miten kestävää kehitystä noudatetaan koulutusten suunnittelussa, toteutuksessa sekä toimintakulttuurissa.

VOPin rehtori Outi Itäluoma iloitsee pitkäjänteisen työn tuloksesta.

– Vanajaveden Opisto on toiminut kestävän kehityksen arvojen mukaan jo vuosia. Sertifikaatti kruunaa tekemämme työn ja kertoo siitä, että olemme tehneet asioita oikein. Olen todella ylpeä koko henkilöstöstämme, hän sanoo.

Opiston erityisiä vahvuuksia kestävän kehityksen työssä ovat myös OKKA-säätiön mukaan tekemisen määrätietoisuus ja systemaattisuus, jota on entisestään terävöitetty vuodesta 2016 alkaen. VOP on onnistunut jalkauttamaan kestävän kehityksen toimintatavat, vaikka se toimii eri paikkakunnilla ja useissa toimipisteissä.

Opiston kestävän kehityksen ohjelma on laadittu kolmen teeman kautta, jotka ovat taloudellinen, toiminnallinen ja viihtyvyyteen tähtäävä opiston tilojen hoito, kulttuuriympäristö, tavat ja perinteet sekä monikulttuurisuus ja kansainvälisyys.

– Ohjelma on rakennettu niin, että sen johdonmukaisuus ja säännöllinen, tuloskorttimuotoinen arviointimalli selkeyttää käytäntöjä, pitää tavoitteet konkreettisina ja toimenpiteet dokumentoitavina. Kehitystyön vuotuinen sykli on selkeä, toteaa auditoija Kaisa Lindström.

Hämeenlinnan seudun muista oppilaitoksista ainoastaan Ammattiopisto Tavastialla on kyseinen sertifikaatti. Molemmat sertifioidut oppilaitokset ovat osa Koulutuskuntayhtymä Tavastiaa.

Lisätietoa sertifikaatin kriteereistä

Auditoijan vapaamuotoinen raportti 

Sivua päivitetty 21.4.2020 kello 17.05

Uusimmat uutiset

Gradu: Vapaa sivistystyö osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää

VOPin tuntiopettaja Ulla Wirtanen teki Tampereen yliopiston taloustieteen opintojensa gradun aiheenaan “Vapaa sivistystyö osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää”. Ulla piti keväällä […]

Lue lisää

29.8.2024

Kansalaistaidot näkyviksi

Valtakunnallista kansalaistaitoviikkoa vietetään 2.– 8.9.2024. Viikon tavoitteena on tuoda näkyvyyttä kansalaisopistoissa opetettaville kansalaistaidoille ja syksyllä alkaville kansalaistaitokursseille. VOPin tarjonnasta löytyy […]

Lue lisää

27.8.2024

Tiesitkö, että…?

Vanajaveden Opisto on tärkeä hyvinvointitekijä ja oppimisen lähde alueen asukkaille. Noin kymmenen prosenttia toiminta-alueemme asukkaista opiskelee VOPissa! Huom! Syksyn 2024 […]

Lue lisää

23.8.2024