Ajankohtaista

Vanajaveden Opisto noudattaa pandemiaryhmän suosituksia

27.10.2020

Kanta-Hämeen maakunnallinen pandemiaryhmä on antanut koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa uudet suositukset 26.10. aikuisten (yli 18-vuotiaiden) ryhmäharrastustoimintaan. Suositus noudattaa aiemmin annettua valtioneuvoston linjausta. Periaatteena linjauksessa on, että kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Vanajaveden Opiston ryhmäkokoja pienennettiin jo syyskauden alkaessa sellaisiksi, että turvavälit opetustiloissamme on mahdollista pitää. Pandemiaryhmä suosittaa nyt alle 20 hengen ryhmäkokoa. Niissä lajeissa, joissa VOPilla on hieman yli 20 hengen ryhmiä, on otettu käyttöön osittainen etäopetus ja tämän menetelmän käyttöä lisätään. Tällöin osa ryhmästä opiskelee etänä ja osa on paikan päällä lähiopetuksessa. Lähiopetustilanteiden lähtökohtina ovat kahden metrin turvavälit eli lähikontaktien välttäminen. Harrastusryhmien vaihtuessa pidetään 15 minuutin tauko ryhmien välillä.

Opiston henkilökunta on ohjeistettu käyttämään maskia työpäivän aikana, ja lokakuun alussa kehotimme myös opiskelijoita käyttämään maskia. Painotamme kiihtymisvaiheen tilanteessa maskin käyttöä voimakkaasti. Maskia on pidettävä kaikilla tunneilla ja sitä on käytettävä ohjeiden mukaan. Jos opiskelija kuuluu riskiryhmään, eikä voi pitää maskia, harrastus tulisi keskeyttää pandemiaryhmän suosituksen mukaisesti.

Käsihygieniasta huolehtimista jatketaan ja sen tärkeyttä korostetaan sekä opiskelijoille että henkilökuntaan kuuluville. Opetustilojen sekä -välineiden puhdistamisesta huolehditaan. Opetusvälineiden osalta tämä velvoittaa myös opiskelijoita puhdistamaan yhteiset työvälineet oman käytön jälkeen. Omien työvälineiden käyttöä suositellaan, mikäli se vain on mahdollista.

Ryhmän opettaja kerää tiedot osallistujista, jolloin mahdollisten tartuntojen ja altistusten jäljitys helpottuu.

Jos opiskelijalla tai samassa taloudessa asuvalla on flunssaan tai koronaan sopivia oireita, kurssille ei voi mennä. Tällöin on hakeuduttava testiin ja oltava karanteenin omaisissa olosuhteissa negatiivisen testituloksen saamiseen asti.

Näillä rajoituksilla ja suosituksilla pyritään ensisijaisesti taudin hillitsemiseen sekä siihen, että harrastaminen olisi kuitenkin joillakin ehdoilla mahdollista ja siten vaikuttaisi monen meistä jaksamiseen ja mielenvirkeyteen positiivisesti.

kaavio koronan vaikutuksista
Kuva: Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Kanta-Hämeen pandemiaryhmän suositus

Katso THL:n maskinkäyttöohje

Sivua päivitetty 27.10.2020 kello 12.26

Uusimmat uutiset

Gradu: Vapaa sivistystyö osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää

VOPin tuntiopettaja Ulla Wirtanen teki Tampereen yliopiston taloustieteen opintojensa gradun aiheenaan “Vapaa sivistystyö osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää”. Ulla piti keväällä […]

Lue lisää

29.8.2024

Kansalaistaidot näkyviksi

Valtakunnallista kansalaistaitoviikkoa vietetään 2.– 8.9.2024. Viikon tavoitteena on tuoda näkyvyyttä kansalaisopistoissa opetettaville kansalaistaidoille ja syksyllä alkaville kansalaistaitokursseille. VOPin tarjonnasta löytyy […]

Lue lisää

27.8.2024

Tiesitkö, että…?

Vanajaveden Opisto on tärkeä hyvinvointitekijä ja oppimisen lähde alueen asukkaille. Noin kymmenen prosenttia toiminta-alueemme asukkaista opiskelee VOPissa! Huom! Syksyn 2024 […]

Lue lisää

23.8.2024