Ajankohtaista

Kestävä kehitys: VOPin juhlatunnelmia

13.2.2020

Kestävän kehityksen työtä on opistossa viety eteenpäin päätoimisen henkilökunnan johtamana.

OKKA-säätiön johtaja Tuulikki Similä luovutti Vanajaveden Opiston rehtori Outi Itäluomalle henkilökuntineen sertifikaatin, joka kertoo ennen kaikkea systemaattisesta ja pitkäjänteisesti työstä kestävän kehityksen edistämiseksi. Sertifikaatin kunniaksi oli aika hengähtää hetki ja juhlistaa saavutusta asiaan kuuluvalla ohjelmalla.

Outi Itäluoma kertoi puheessaan, että opiston perehtyminen kestävän kehityksen asioihin aloitettiin jo vuonna 2013. Tuolloin vapaalle sivistystyölle luotiin kestävän kehityksen kriteerit, joiden taustalla oli uudistettu kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus ”Suomi, jonka haluamme 2050”.

– Oli vaikea hahmottaa, mitä kaikkea pitäisi tehdä ja miten. Tutkimme kuitenkin arvojamme ja toimintaamme neljän näkökulman valossa – ekologisen ja taloudellisen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen. Olimme sitä mieltä, että opiston toiminta, niin kuin vapaa sivistystyö yleensäkin, istuu hyvin lähtökohdiltaan kestävän kehityksen filosofiaan. Haasteeksi tuli, miten kehittelemme näkökulmien mukaisia asioita opistossa eteenpäin, käytännön tasolle, Outi Itäluoma kertoi.

Kestävän kehityksen työ jatkuu edelleen. Nyt meneillään on oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerien uudistaminen. Työ on aloitettu ammatillisten oppilaitosten kriteereistä, ja tänä vuonna se laajenee vapaaseen sivistystyöhön.

– Ajattelua ihmiskunnan hyvästä elämästä yhden maapallon rajoissa on syvennettävä, ja jälleen kerran opetusalan eri toimijoiden tulee miettiä, miten tämä viesti taipuu käytännön toimiksi pedagogiikassa, opetuksen sisällöissä ja menetelmissä sekä opetusta tukevissa palveluissa, Itäluoma sanoi.

– Tänään iloitsemme siitä, että liitymme niiden 14 kansalaisopiston joukkoon Suomessa, jotka ovat todistetusti ottaneet kestävyyden asian työn alle. Kiitän henkilökuntaamme sitoutumisesta. Kukin on kantanut kortensa kekoon.

 

Katso lisää aiheesta.

 

Sivua päivitetty 13.2.2020 kello 15.31

Uusimmat uutiset

Paviljonki-salin remontti valmistuu tammikuussa

Huomioithan! Liikunta- ja tanssikurssit Paviljongissa ja Pikkolossa, os. Jaakonkatu 28, käynnistyvät 15.1.2024 alkavalla viikolla, kun koko syksyn jatkunut Paviljonki-salin remontti […]

Lue lisää

29.11.2023

Kysely kansalais- ja työväenopistojen opiskelijoille 

Hyvä kansalais- tai työväenopiston opiskelija!   Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa vapaan sivistystyön roolia osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää, Tampereen yliopistossa tehtävää […]

Lue lisää

29.11.2023

Tule konsertteihimme virittymään jouluun!

Vanajaveden Opiston soittajat ja laulajat järjestävät ihania joulukonsertteja, joissa pääset hetkeksi rauhoittumaan ja tunnelmoimaan joulua musiikin siivin. Tule virittymään jouluun […]

Lue lisää

16.11.2023