Ajankohtaista

Elämyksiä VOPin kursseilta

19.10.2020

Aallon harjalla – elämisen pieniä yllätyksiä (näyttely VOPin aulatiloissa, Jaakonkatu 28)

Opiston kurssitarjontaan voi nyt tutustua myös visuaalisuudesta nautiskellen.

VOPin aulatiloissa (Jaakonkatu 28) on opiskelijatöiden näyttely, joka elää ja muuttuu syksyn mittaan, sillä uusia kursseja alkaa pitkin vuotta ja niitä tuodaan esille näyttelyssä.

Näyttelyn ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aikuisten taiteen perusopetuksen kuvataiteen ja käsityön opiskelijat.

Kuvataiteen ja käsityön suunnittelijaopettaja Marjo Ritamäki luonnehtii näyttelyä näin:

– Kurssit tuovat elämään iloa ja valoa, ja uuden oppiminen antaa energiaa. Syksyn viileneminen inspiroi lähtemään luontoon ja osallistumaan elämyksiä tuottavaan tekemiseen. Näyttelyssä mieli voi matkustaa Suomen lisäksi pohjoisella pallonpuoliskolla: Alaskassa, Aleuteilla, Grönlannissa ja Islannissa. Ja kun ei voi matkustaa, mielikuvitus voi viedä meitä tunnelmiin ja kuljettaa tekstejä.

Sivua päivitetty 19.10.2020 kello 10.15

Uusimmat uutiset

Paviljonki-salin remontti valmistuu tammikuussa

Huomioithan! Liikunta- ja tanssikurssit Paviljongissa ja Pikkolossa, os. Jaakonkatu 28, käynnistyvät 15.1.2024 alkavalla viikolla, kun koko syksyn jatkunut Paviljonki-salin remontti […]

Lue lisää

29.11.2023

Kysely kansalais- ja työväenopistojen opiskelijoille 

Hyvä kansalais- tai työväenopiston opiskelija!   Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa vapaan sivistystyön roolia osana julkisesti rahoitettua koulutusjärjestelmää, Tampereen yliopistossa tehtävää […]

Lue lisää

29.11.2023

Tule konsertteihimme virittymään jouluun!

Vanajaveden Opiston soittajat ja laulajat järjestävät ihania joulukonsertteja, joissa pääset hetkeksi rauhoittumaan ja tunnelmoimaan joulua musiikin siivin. Tule virittymään jouluun […]

Lue lisää

16.11.2023