Ajankohtaista

Uusia kursseja VOPissa

3.8.2022

Uusi lukuvuosi on alkamassa ja ilmoittautuminen osalle VOPin kursseista on jo alkanut. Pian, tiistaina 9.8. klo 16, alkaa ilmoittautuminen myös kaikille lopuillekin kursseille. Kurssitarjonnassa on runsaasti kursseja, paljon vanhoja tuttuja mutta myös uusia kiinnostavia kursseja.

Ajankohtaisia ovat syksyn luennot asiantuntijavoimin. Tarjolla on esimerkiksi luentosarja Sirpin ja vasaran varjossa, jossa käsitellään muun muassa Venäjän asevoimia ja Ukrainan oppeja sekä sotien oikeutusta.

Historiaan voi perehtyä myös arkeologisen kaivauksen kurssilla. Kaksi viikonloppua kestävän yleisökaivauksen aikana tutkitaan Hämeenlinnan Suttenhaassa sijaitsevaa myöhäiskivikautista asuinpaikkaa, jota asuttivat varhaiset paimentolaiset noin 2900-2200 eaa. 

Luonnosta kiinnostuneille tarjolla on luontoyhteyden syventämisen kurssi sekä Kestävä hyvinvointi ja vastuullisuus, ihminen & luonto -kurssi. Hyvinvointi ja ravinto -kategoriassa on tänä vuonna mahdollisuus myös opiskella ihonhoitoa, meikkausta, ehostusta ja hiusten letitystä. Kursseja on tarjolla eri ikäisille.

Kotipuutarhurit ja viherpeukalot voivat opiskella muun muassa mansikkamaan ja huonekasvien hoitoa sekä omenapuiden leikkausta.

Digi- ja mediataidoista kiinnostuneet voivat päästä oppimaan esimerkiksi 3D-mallinnusta ja somemainontaa. Valokuvauksen harrastajille tarjolla on useita erilaisia kursseja.

Liikkujille on lähikurssien lisäksi tarjolla useita etäkursseja. Kokeile vaikka pilatesta, joogaa tai Vire-Lavista kotoa käsin!

Senioritanssijalle sopiva uusi kurssi puolestaan on Ladyjamit.

Täydellinen tietopaketti musiikkiteatterialalle suuntaavalle tai muuten vaan asiasta kiinnostuneille on Musiikkiteatterin kuuntelukerho. Kurssilla käydään läpi musiikkiteatterin tärkeimmät teokset ja säveltäjät 1900-luvun alusta aina tähän päivään.

Puunsorvauksen erikoiskursseja tarjolla on uusin aihein: ontelosorvaus ja isot kulhot.

Taidegrafiikan kursseja puolestaan on useita eri tyyppisiä: alkeet, puupiirros, etsaus ja akvatinta sekä monotypia.

Maisemamaalauskursseja järjestetään eri vuodenaikoihin sidottuna. Syksy, talvi, kevät vai kesä? Vai ehkä kaikki neljä upeaa vuodenaikaa?

Keramiikka-kurssit ovat viime vuosina olleet suosittuja. Nyt kursseilla on mahdollista päästä tekemään oma teekannu tai kokeilemaan japanilaista Nerikomi-tekniikkaa.

Kielikursseilla uutuuksia ovat puolan ja turkin alkeet sekä espanjan kieli haltuun -kurssikokonaisuus.

Lisäksi kurssitarjonnassa on osaamisperustaisia kursseja, joista opiskelija voi halutessaan saada suoritusmerkinnän Opetushallituksen ylläpitämään kansalliseen KOSKI-tietovarantoon.

Katso kaikki tarjolla olevat kurssit täältä!

Sivua päivitetty 8.8.2022 kello 09.28

Uusimmat uutiset

Digikerhot tukena arjen digihaasteissa

Vanajaveden Opiston digikerhot tarjoavat matalan kynnyksen kohtaamispaikan kaikille, jotka haluavat kehittää digiosaamistaan tai kaipaavat tukea arjen digihaasteisiin. Kerhojen ytimessä ovat […]

Lue lisää

6.2.2026

Peuhulassa viihtyvät lapset ja ohjaajat

Perhekahvila Peuhula tarjoaa pienten lasten perheille vertaistukea, rentoa yhdessäoloa ja lapsille leikkiä, kavereita sekä liikunnallista touhua. Ammattiopisto Tavastian kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon […]

Lue lisää

6.2.2026

Peurasta pintanahkaa -parkituskurssin kokemuksia 

Ensimmäisen kerran toteutetulla VOPin kurssilla perehdytään nahan valmistamiseen. Jokainen kurssilainen parkitsee itselleen puolikkaan peurannahan. Parkitusmenetelmiä on paljon ja tällä kurssilla opiskellaan parkitseminen kasviparkilla. Tuloksena […]

Lue lisää

6.2.2026