Yleinen

Päihdetyön verkkokurssi auttaa lastensuojelun työntekijöitä

30.9.2020

Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan yhä enemmän päihdetyön osaamista eli taitoa kohdata ja auttaa päihteitä käyttäviä. Tähän tarpeeseen Ammattiopisto Tavastian sosiaali- ja terveysalan lehtori Susan Nurminen on koonnut päihdetyön verkkokurssin. Verkkokurssia ovat parin vuoden aikana hyödyntäneet pääasiassa Mehiläisen lastensuojelun yksiköt, joille työnantaja on kaivannut lisäkoulutusta.

Nurminen on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri, joka opettaa päihdetyötä myös lähihoitajaopiskelijoille. Lisäksi hänellä on reilun kymmenen vuoden työkokemus päihde- ja mielenterveystyön parista. Verkkokurssi käsittelee päihteitä ja päihdetyötä eri näkökulmista.

– Kurssilla käydään läpi muun muassa milloin ja miten ihmisen liiallinen päihteiden käyttö tai päihderiippuvuus näkyy ja miten se otetaan puheeksi, sekä miten työntekijän omat asenteet vaikuttavat asiakkaan kohtaamiseen ja millaisia haasteita tässä voi olla, Susan Nurminen kertoo.

Kurssilla käsitellään myös työntekijän omaa suhdetta päihteisiin ja päihteiden käytön nykytilannetta Suomessa. Ajankohtaisuus onkin kurssilla erityisen tärkeää, ja materiaalia pitää päivittää usein.

– Asioita opiskellaan teorian lisäksi konkreettisten esimerkkien kautta. Materiaalit ovat sekä kirjallisia että videomuodossa. Mukana on myös pohdintatehtäviä ja kokemuspuheenvuoroja. Kaikki materiaalit ja tehtävät on ladattu asiakasyrityksen Moodleen, josta työntekijät voivat käydä niitä opiskelemassa ja tekemässä, Nurminen sanoo.

Asenneilmapiiri on muuttunut

Päihdetyötä vuodesta 2007 opettanut Nurminen toteaa, että asenteet päihteidenkäytön suhteen ovat muuttuneet. Enää nuorison ei tarvitse juoda alkoholia kuuluakseen joukkoon, mutta tilalle ovat tulleet muut päihteet ja niiden mukana erilaiset sosiaaliset haasteensa.

– Jos kymmenen vuotta sitten kysyi luokassa, tuntevatko opiskelijat jonkun, joka käyttää kannabista, ehkä yksi käsi nousi. Nyt viisi­­–kuusi viittaa eikä sitä pidetä juuri minään. Melkein jokaisen tuttavapiirissä on joku, joka on kokeillut, Nurminen sanoo.

– Päihteitä on myös saatavilla paljon helpommin ja mahdollisuudet ovat laajemmat. Voisi sanoa, että niiden käyttö on arkipäiväistynyt, hän kuvailee.

Ihminen päihteiden takana

Päihteidenkäytön lisääntyminen näkyy tietysti suoraan juuri esimerkiksi lastensuojelussa. Lähihoitajaopiskelijoita opettaessaan Susan Nurminen haluaa vaikuttaa erityisesti opiskelijoiden asenteisiin päihteidenkäyttäjiä kohtaan ja korostaa puheeksi ottamisen taitoa.

– Päihteidenkäyttäjiä on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja alan työntekijöiden asenteissa on vielä paljon parantamisen varaa, hän toteaa.

Nurminen toivookin jokaisen muistavan, että päihteiden käyttö koskettaa meitä kaikkia.

– Kenestä tahansa voi tulla päihteiden käyttäjä tai kenen tahansa lähipiirissä voidaan kamppailla asian kanssa. Liiallinen päihteidenkäyttö on usein seurausta jostain. Lisäksi päihteitä käyttävässä ihmisessä on myös lukuisia muita ominaisuuksia kuin päihteiden käyttö. Toivoisin jokaisen näkevän sen ihmisen päihteiden takaa. Se helpottaa myös työntekijän mahdollista turhautumista kohdatessaan päihteitä käyttävän asiakkaan. Kohtaamisessa on mahdollista kehittyä, Nurminen päättää.

 

 

Päihdetyön verkkokurssille? Räätälöityä terveys- ja hyvinvointialan koulutusta?

Oletko kiinnostunut Ammattiopisto Tavastian yrityskoulutuksista terveys- ja hyvinvointialalla? Katso koulutustarjontamme ja ilmoittaudu mukaan.

Tarvittaessa myös räätälöimme koulutuksia juuri teidän tarpeisiinne, kysy rohkeasti lisää!

Ota yhteyttä:
Koulutuspäällikkö Irmeli Elo
Irmeli.Elo@kktavastia.fi
+358 50 4400454

Lehtori Satu Salminen
Satu.Salminen@kktavastia.fi
+358 50 4391387

Sivua päivitetty 30.9.2020 kello 08.43

Uusimmat uutiset

TaitavaRekry tarjoaa monipuoliset palvelut sekä työntekijälle että työnantajalle

Uutta Tavastiassa! TaitavaRekry auttaa työllistämään opiskelijoita ja muita työnhakijoita – katso tarjoamamme työpaikat ja hae! Nyt haussa myös kesätyöpaikkoja. Laita […]

Lue lisää

31.1.2024

Syksyn koulutustarjonta nyt netissä

Tavastia Koulutuksen syksyn koulutustarjonta on nähtävillä nettisivuillamme ja koulutuksiin voi ilmoittautua mukaan. Uutena koulutuksena tarjonnassa on Työturvallisuuskortin kertauskoulutus (4 h). […]

Lue lisää

2.6.2023

Tavastia Koulutuksen toimitusjohtaja vaihtuu

Koulutuskuntayhtymä Tavastian alla toimivan Tavastia Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Annemari Suonsivu siirtyy uusiin tehtäviin 1.8.2023 alkaen. Tavastia Koulutus Oy myy kursseja […]

Lue lisää

30.5.2023