Yleinen

Tavastia Koulutukselle uusi toimitusjohtaja

28.10.2020

Annemari Suonsivun kuva
Annemari Suonsivu aloittaa Vanaja Koulutuksen toimitusjohtajana vuoden 2021 alusta.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian omistamassa koulutus- ja työelämäpalveluja tuottavassa Tavastia Koulutuksessa puhaltavat muutoksen tuulet. Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu loimaalainen Annemari Suonsivu, joka on aloittanut työt 19.10. Loppuvuoden Suonsivu työskentelee ensiksi kuntayhtymällä tutkien, valmistellen ja suunnitellen Tavastia Koulutuksen tulevia asioita, ja vuodenvaihteesta alkaen hän pääsee täysillä hyppäämään Tavastia Koulutus Oy:n puikkoihin.

Suonsivu on innoissaan uudesta työstään, jossa varmasti tulee hommia riittämään.

– Alku on ollut vauhdikas, mutta onneksi olen helposti sopeutuvaa tyyppiä, Suonsivu naurahtaa.

Korona-aika asettaa luonnollisesti omat kiemuransa uuden työn ja toimenkuvan haltuun ottamiselle, mutta Suonsivu näkee asiassa myös hyviä puolia.

– Ajankohta tutustumiselle ja talon tavoille oppimiselle on haastava, mutta toisaalta nyt voi kahlata mappeja ja tiedostoja kunnolla läpi, hän toteaa.

Monipuolinen koulutus ja työkokemus

Loimaalla asuva 36-vuotias Suonsivu on kotoisin Tammelasta, joten Hämeen talousalueen kuviot ja ihmiset ovat hänelle tuttuja. Nyt Suonsivu palaa työelämään suoraan vanhempainvapaalta, mutta kolmen lapsen lisäksi reppuun on ehtinyt kertyä useita tutkintoja.

– Koulutustaustani on kohtuu monipuolinen. Olen yo-merkonomi, matkailualan restonomi, tradenomi yamk sekä ammatillinen opettaja, ja lisäksi minulla on johtamisen erikoisammattitutkinto, vapaaehtoistyön johtamisen tutkinto ja opetushallinnon tutkinto, Suonsivu kertoo.

– Opiskelen mielelläni ja pyrin pitämään työn rinnalla aina yhtä lisäkoulutusta oman osaamisen ylläpitämiseksi ja tiedon syventämiseksi, hän jatkaa.

Suonsivu uskoo työhistoriansa tukevan hyvin nyt alkavaa pestiä toimitusjohtajana.

– Olen ollut maaseutumatkailualan yrittäjänä reilun yhdeksän vuoden ajan, jonka jälkeen luin itseni opettajaksi. Äitiyslomien välissä olen toiminut viimeksi Novidalla liiketoiminnan ja yrittäjyyden opettajana. Koenkin, että pystyn nyt mielenkiintoisessa ja haastavassa työssä hyödyntämään kaikkia aikaisempia kokemuksiani ja opiskelujani, hän puntaroi.

Mutkatonta yhteistyötä

Tavastia Koulutus Oy myy muun muassa täydennyskoulutusta, henkilöstökoulutusta, asiantuntijapalveluita, rekrytointi- ja muutoskoulutusta, kotoutumiskoulutusta sekä työvoimakoulutusta. Kouluttajina ovat useimmiten Ammattiopisto Tavastian henkilökunnan jäsenet tai muut yhteistyökumppanit.

Kasvupotentiaalia alueella olisi runsaasti, ja uuden toimitusjohtajan keskeisenä tehtävänä onkin nyt löytää selkeä suunta yhtiön tulevaisuudelle.

– Tärkeää olisi, että Tavastian sisällä yhtiön merkitys olisi selkeämpi ja yhteistyö osastojen kesken mutkatonta ja johdonmukaista. Uskon ennen kaikkea yhteistyön voimaan.  Haluaisin myös, että ulkoisesti jo vahva yritysyhteistyö muodostuisi vieläkin vahvemmaksi ja sen myötä tuloksellisemmaksi, Suonsivu kaavailee.

– Vahvuutenani näen myös sen, että tunnen talousalueen entuudestaan ja minulla on jo valmiita verkostoja alueen mahtaviin yrittäjiin, hän lisää.

Toimitusjohtajana Annemari Suonsivu aloittaa 1.1.2021.

 

Uusia ideoita tai yhteistyökuvioita? Ota yhteyttä Annemari Suonsivuun:
annemari.suonsivu@kktavastia.fi tai 050 3404312

Sivua päivitetty 4.2.2021 kello 09.05

Uusimmat uutiset

TaitavaRekry tarjoaa monipuoliset palvelut sekä työntekijälle että työnantajalle

Uutta Tavastiassa! TaitavaRekry auttaa työllistämään opiskelijoita ja muita työnhakijoita – katso tarjoamamme työpaikat ja hae! Nyt haussa myös kesätyöpaikkoja. Laita […]

Lue lisää

31.1.2024

Syksyn koulutustarjonta nyt netissä

Tavastia Koulutuksen syksyn koulutustarjonta on nähtävillä nettisivuillamme ja koulutuksiin voi ilmoittautua mukaan. Uutena koulutuksena tarjonnassa on Työturvallisuuskortin kertauskoulutus (4 h). […]

Lue lisää

2.6.2023

Tavastia Koulutuksen toimitusjohtaja vaihtuu

Koulutuskuntayhtymä Tavastian alla toimivan Tavastia Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Annemari Suonsivu siirtyy uusiin tehtäviin 1.8.2023 alkaen. Tavastia Koulutus Oy myy kursseja […]

Lue lisää

30.5.2023