LAMMIN LUKIO 11 Fjodor Dostojevskin vuonna 1866 julkaistu romaani Rikos ja rangaistus käsittelee Rodion Romanovitsh Raskolnikovin matkaa veriteon suunnittelusta ja toteuttamisesta aina Siperian vankileirille saakka. Raskolnikov, köyhä ylioppilas, surmaa teoksessa koronkiskuri ja panttilainaaja Aljona Ivanovnan ja tämän siskon, Lizavetan. Tapauksesta lähtee liikkeelle teoksen keskeisimmän teeman pohdiskelu, joka on suorastaan kirjan punainen lanka, sen sisin ydin. Onko olemassa oikeutusta lainvastaiselle teolle, kuten murhalle? Mistä perustelut tälle mahdolliselle oikeutukselle kumpuavat? Mutta mistä kaikki oikeastaan alkaa, miten ihmiselle tulee eräänä päivänä mieleen hyvä syy surmata? Romaanissa Raskolnikov uppoutuu usein ajatuksiinsa, kun ei löydä itselleen parempaakaan tekemistä. "Olisi pitänyt opiskella, mutta olin myynyt kirjani, pöydälläni on muistiinpanojeni ja vihkojeni päällä sormenpaksuinen pöly. Makasin mieluummin hautoen mietteitäni. Mietin lakkaamatta...", selostaa Raskolnikov ystävälleen Sonjalle tunnustettuaan tekonsa. Kun ihminen makoilee omassa huoneessaan kahdestaan ajatuksiensa kanssa tarpeeksi kauan, järkevät vastalauseet hulluimpiakin mietteitä kohtaan alkavat hukkua orastavan mielenvikaisuuden sumuun. Tärkein päähänpinttymä Raskolnikoville on oppi yli-ihmisyydestä, josta hän on jopa kirjoittanut tutkielman lehteen ennen murhaa. Ensin hän vain leikittelee ajatuksella, mutta pian jo todella uskoo, että ihmiset jaetaan kahteen joukkoon; tavalliset tallaajat, kuten Aljona Ivanovna ja Lizaveta, ovat laumaeläimiä, joilla ei oikeastaan ole omaa tahtoa tai järjenjuoksua, kun taas muutamat yksilöt ovat erityistapauksia. Raskolnikovin mielestä yli-ihmiset ovat historiankirjoihin jääneitä merkkihenkilöitä, jotka ovat ajaneet ihmiskunnan etua keinoja kaihtamatta. Verilöylyt kehiin, ja pianhan jo ihmislajin uusi aamu sarastaa! Raskolnikov ihailee varsinkin suurmiehenä pitämäänsä Napoléon Bonapartea useaan otteeseen kirjassa: "Näetkös, minä tahdoin tulla Napoleoniksi, siitä syystä tein murhan..." Lieneekö Raskolnikov siis tuntenut itsensä yli-ihmiseksi ennen murhaa vai kokeeko hän, että murha tekee hänestä yli-ihmisen? Jotenkin olisi lohduttavampaa, että Raskolnikov olisi ensimmäisen vaihtoehdon kannalla. Kammottava ajatus, että ihmiset rupeaisivat murhaamaan nostaakseen itsensä korkealle jalustalle, johtajan rooliin. Onneksi tässä järkevässä nykymaailmassa sitä ei tapahdu... Eihän? Pelkästään jo yli-ihmisyyden hataran määrittelyn perusteella ideologia on epäilyttävä keino lainvastaisen toiminnan oikeuttamiseen. Kuka oikeastaan on yli-ihminen ja kuka siitä päättää? Vai onko se samanlainen piirre ihmisessä kuin esimerkiksi ulkonäkö tai luonne? Edes Raskolnikov itse ei vaikuta tietävän, mistä siinä on todellisuudessa kyse. Hän vain tuntee kuuluvansa tavallisen kansan yläpuolelle. Teoksen ajallinen konteksti on otettava kuitenkin huomioon, sillä 1800-luvun Venäjällä elettiin suurta luokkaerojen aikaa. Oli sekä tuhottoman rikkaita porvareita että rutiköyhiä maaorjia vailla ihmisarvoa. Ehkä Raskolnikov pyrkii nostamaan itsensä köyhän väen joukosta esille muuten kuin rahallisin keinoin. Mikä olisikaan parempi tapa edistää mainettaan kuin iskeä kirveellä muutamat kallot halki!
RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw