VOP Verkatehtaalta Jaakonkadulle vuodenvaihteessa

Vanajaveden Opiston päätoimipaikka

Hämeenlinnan kantakaupungissa siirtyy vuoden vaihteessa Verkatehtaalta Koulutuskuntayhtymä Tavastian tiloihin Jaakonkatu 28:aan.

Kansalaisopiston toimintaa on ollut Verkatehtaan alueen eri tiloissa jo 1990-luvun alusta alkaen, mutta nyt VOPin toiminnan pitkä historia Verkatehtaalla päättyy, ja opetustilat tulevat kokoaan Hämeenlinnan Lyseon koulun käyttöön.

Jaakonkadun kiinteistön tilat vapautuvat VOPin käyttöön, koska Ammattiopisto Tavastian sosiaali- ja terveysalan koulutus siirtyy Hattelmalantien kampusalueelle valmistuneeseen uudisrakennukseen.

Vanajaveden Opisto saa Jaakonkadun kiinteistön ns. uudelta puolelta käyttöönsä kymmenkunta luokkaa, auditorion, kaksi liikunta- ja tanssitilaa sekä kuntosalin. Itse asiassa Jaakonkadun tanssi- ja liikuntatilat (Pikkolo ja Paviljonki) ovat olleet VOPin käytössä lähes aamusta iltaan jo syyskaudelta 2017 lähtien.

Myös VOPin/Vanaja Koulutus Oy:n maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus on toiminut jo syyskauden Jaakonkadulla.

Jaakonkadun kiinteistöön on tarkoitus keskittää VOPin kantakaupungin kurssitarjonta, mutta muun muassa erilaisia liikunta- ja tanssikursseja järjestetään jatkossakin eri koulujen tiloissa ympäri kaupunkia.

Jaakonkadun tiloja on tarkoitus edelleen kunnostaa VOPin toimintaan paremmin sopiviksi, jolloin kiinteistössä voidaan järjestää monenlaisia erikoiskurssejakin.

Jaakonkadun auditoriota pyritään käyttämään luentojen lisäksi enemmän myös muunlaisena oppimisen tilana, ja hienoja aulatiloja voitaneen hyödyntää avoimena oppimisympäristönä ja näyttelytilana.

Iloisen Jaakon kahvila avautuu 8.1.

Vanajaveden Opiston opiskelijat saavat mahdollisuuden nauttia Jaakonkadulle avattavan kahvilan palveluista kurssikäyntien yhteydessä. Suunnitelmissa on, että tarjolla olisi kahvin ja pikkupurtavan lisäksi päivisin myös salaattilounasta.

Kahvilan palveluja voi toki hyödyntää myös kuka tahansa kansalainen.

Kari Koski

© 2018 Koulutuskuntayhtymä Tavastia