Sirkuskoulu

Pyöreä pienempi sirkus

VOPin sirkuskoulu antaa sirkusopetusta lapsille, nuorille (6kk-17-v.) ja aikuisille. Sirkuskoulussa korostuvat yhdessä tekeminen, ilmaisu ja liikkumisen ilo. Syksyllä aloittaneet harrastajat jatkavat kevätlukukauden automaattisesti samalla lukujärjestyksellä, paitsi vauvat ja taaperot.

VOPille on valmistunut täysin uusi sirkussali, jossa tilaa, ilmaa ja korkeutta riittää Hattelmalantie 8:aan sekä pienimmät harrastajat käyvät Jaakonkatu 28:ssa sijaitsevassa tanssisali Pikkolossa. Sirkuskoulun opettajina toimivat Susanna Aho, Pauliina Toivio, Kati Mäkelä, Kirsi Uusimäki ja Tuija Telén-Setälä.

Ks. video taaperosirkuksesta.

Mitä sirkuskoulussa tehdään

Sirkuskoulussa tutustutaan akrobatiaan, jongleeraukseen, tasapainoiluun sekä ilma-akrobatiaan.

Esiintymiskokemuksen kartuttaminen parantaa itsetuntoa ja tukee näin lapsen/nuoren kehitystä.

Syyskauden viimeinen kokoontumiskerta on lapsilla ja nuorilla avoimet ovet, jolloin vanhemmilla ja sisaruksilla on mahdollisuus tutustua sirkuskoulun toimintaan. Kevätkauden päätteeksi pidetään sirkusnäytökset, jossa jokainen pääsee näyttämään taitojaan. Esitykset valmistetaan aina lasten ja nuorten ehdoilla ja niistä saadaan paljon mukavia ja tärkeitä kokemuksia ja muistoja.

Maksut ja lukukausien kulku

Sirkuskoulussa on lukukausimaksu, joka laskutetaan viikkokertojen mukaan. Laskutus tapahtuu 2 erässä, syys- ja tammikuussa. Hinnat Hämeenlinnassa:

1 krt/vk 105 €
2 krt/vk 155 €
3 krt/vk 175 €
4 krt/vk 195 €

Vauva-, taapero- ja perhesirkuksilla, sekä miniSirTalla on taulukosta poikkeavat hinnat. Janakkalassa ja Rengossa lukuvuosimaksun hinta on 160€.

Lukuvuosi

Sirkuskoulussa lukuvuoden pituus on pääsääntöisesti 14 viikkoa syksyllä ja 14 keväällä. Syysloma on vk 42, hiihtoloma vk 9 ja pääsiäisloma to 29.3.-2.4.2018.

Opiskelijoille keskittymisrauha

Toimintaperiaatteemme sirkuskoulun tunneilla on etteivät vanhemmat pääse seuraamaan tuntia, sillä se vaikuttaa häiritsevästi keskittymiseen, oppimiseen ja ryhmään sekä opettajaan/tilaan/sääntöihin tutustumiseen.

Lisätiedot

Lisätietoja antaa suunnittelijaopettaja Tuija Telén-Setälä, puh. 040 868 6004, tuija.telen-setala@kktavastia.fi.

Osa-alueet

Vauvasirkus
Kurssilla opitaan akrobatiaa ja tasapainoa yhdessä vauvan (6–12kk) ja vanhemman kanssa. Iloista yhdessä tekemistä.

Taaperosirkus (1–3-v.)
Aikuisella on tunnin aikana vastuu oman lapsensa osallistumisesta ja ohjauksesta. Kurssilla opitaan akrobatiaa ja tasapainoa yhdessä taaperon ja vanhemman kanssa. Iloista yhdessä tekemistä.

Minisirta (3–6-v.)
Lapsi tutustuu luovan liikkeen avulla sirkuksen ja tanssin maailmaan lapselle ominaisin keinoin. Tunti koostuu teemoittain akrobatiasta, tasapainoilusta, temppuradoista, luovista harjoitteista sekä pienistä tansseista, tilaa ja tasoja hahmottaen. Opetuksen tehtävänä on herättää tanssin ja liikkumisen riemu. Keväällä esiinnytään opiston tanssinäytöksessä.

Perhesirkus (3–6-v.)
Aikuisella on tunnin aikana vastuu oman lapsensa osallistumisesta ja ohjauksesta. Perhesirkus on lapsen ja aikuisen yhteinen harrastus. Aikuinen voi olla esim. lapsen vanhempi, kummi, isomummo tai vaikka naapuri! Tunnilla keskitytään yhdessä tekemiseen ja sirkuksen oppimiseen leikin varjolla. Sirkus kehittää tasapainoa, koordinaatiota, kehohallintaa sekä ryhmätyöskentelytaitoja.

Tenavasirkus (4–7-v.)
Opitaan työskentelemään ryhmässä ja tutustutaan sirkuksen alkeisiin leikin varjolla. Tunti koostuu lämmittelystä, akrobatiasta sekä teemaviikoittain tasapainoilusta, jongleerauksesta, ilma-akrobatiasta tai temppuradasta. Sirkus kehittää koordinaatiota, tasapainoa sekä kehonhallintaa.

Sirkus perusteet (8–13-v.)
Tunti koostuu akrobatian perusteista, voimaharjoittelusta, venyttelystä sekä eri sirkuslajien monipuolisesta tekniikkaharjoittelusta. Mahdollisuus ottaa rinnalle myös ilma-akrobatian alkeistunti.

Aikuisten sirkus sekä ilma-akrobatia
Tule kokeilemaan aikuisten sirkusta! Käymme monipuolisesti läpi eri sirkuslajeja. Tunti koostuu lämmittelystä, voimaharjoittelusta, venyttelystä sekä vaihtuvista sirkuslajeista. Aikuisten sirkuskursseissa on alkeet, alkeisjatko, jatko ja edistyneet.

Lajitunnit

Tasapaino
Tunti soveltuu 2–3 vuotta sirkusta harrastaneille. Tunnilla keskitymme tiukan nuoran, löysän nuoran, tasapainopallon, rolabolan ja yksipyöräisen tekniikan harjoitteluun.

Akrobatia/käsilläseisonta
Tunti soveltuu 3–4 vuotta sirkusta harrastaneille, edistyneille oppilaille. Tunnilla harjoitellaan permantoakrobatiaa sekä käsilläseisontaa.

Esitys kokonaisuus
Tunti soveltuu 3–4 vuotta sirkusta harrastaneille, edistyneille oppilaille. Vuoden aikana teemme kokonaisen esityksen, jonka esitämme kevään lopussa sirkusfestareilla. Tunti vaatii sitoutumista esityksen tekoon, aktiivisuutta sekä oma-aloitteisuutta.

Ilma-akrobatia
Tunnilla treenataan kankaalla, trapetsilla, pari- ja rengastrapetsilla. Tunti koostuu lämmittelystä, voimaharjoittelusta, venyttelystä sekä ilma-akrobatian tekniikkaharjoittelusta.

Vanajaveden Opisto

Opistotalo, Verkatehdas
Postiosoite: Paasikiventie 2
13200 Hämeenlinna

Asiakaspalvelu puh. 03 6212 572
vop.toimisto@kktavastia.fi

© 2017 Koulutuskuntayhtymä Tavastia