Yleinen

Aurinkosähköjärjestelmä kiinnostaa vieraita

4.9.2018

Ammattiopisto Tavastian lehtori Kari Kiviranta, joka on pitkään toiminut sähköalalla opettajana sekä muissa tehtävissä, pyysi vieraakseen vanhan oppilaansa Lahdesta, kansanedustaja Rami Lehdon. Rami Lehto on eduskunnan ympäristövaliokunnan ja työllisyys- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen sekä Lahti Energian hallituksen jäsen.

Ammattiopisto Tavastiaan on vuodesta 2016 rakennettu aurinkosähköjärjestelmää ja kampusalueen F-rakennuksen katolle on asennettu aurinkopaneelit. Kun tätä juttua tehtiin syyskuun alun pilvisen päivän aamuna, tuottivat paneelit 9.7 kWh sähköä. Kokonaistuotanto alkuajoista lähtien on 82.7 MWh.

Kansanedustaja Rami Lehdolla on itselläänkin sähköalan koulutus, joten vierailu sähköalaa tänä päivänä opiskelevien nuorten pariin oli mieluisa. Hän kertoi opiskelijoille omasta urakehityksestään ja työurastaan kannustaen nuoria ottamaan töitä myös oman alansa ulkopuolelta, jos oman alan töitä ei ole tarjolla heti valmistumisen jälkeen. Lisäopiskeluakaan ei tule unohtaa, sillä kotiin ei kannata jäädä odottamaan, sieltä ei kukaan tule hakemaan töihin, oli Rami lehdon viesti ammattiopiston opiskelijoille. Tänä päivänä nuoret valmistuvat tilanteeseen, jossa ei ehkä yksi ammatti riitä, vaan tulevaisuus on työnteon ja opiskelun vuorottelua. Koska Rami Lehto on kansanedustaja, piti hän pienen esitelmän myös kansanedustajan työstä.

Paitsi opiskelijoiden kannustaminen, oli Rami Lehdolla toinenkin mielenkiinnon kohde. Tutustuminen Tavastian aurinkosähköjärjestelmään ja aurinkosähkökoulutukseen. Aurinkoenergia on tulevaisuutta. Aurinkopaneeleja näkee ei vain kauppakeskusten ja tuotantolaitosten katoilla vaan myös omakotitalojen ja kesämökkien katoilla.

Ammattiopisto Tavastialle myönnettiin lupa aurinkosähköasentajien koulutuksen järjestämiseen toukokuussa 2017. Sertifiointi-koulutusjärjestelmä on tarkoitettu aurinkolämpö- ja aurinkosähkö-, biolämpö-, ja lämpöpumppuasentajille. Se on vapaaehtoinen lisä- ja täydennyskoulutus, joka tarjoaa asentajille mahdollisuuden osoittaa pätevyytensä asennustöihin ja saada siitä todistus ja sertifikaatti.

Tähän mennessä on 13 asentaa saanut pätevyystodistuksen aurinkosähköasennukseen Vanaja Koulutus Oy:stä ja 10 on suorittanut monitaitoinen energia-asentaja -koulutuksen. Uusi aurinkosähköasentajien sertifiointikoulutus toteutetaan kolmena päivänä 24.10.-7.11.2018, joten kannattaa ilmoittautua, jos koulutus kiinnostaa.
Ammatillisen peruskoulutuksen yhteydessä opiskelija voi valita aurinkosähköön liittyvää koulutusta valinnaisena tutkinnon osana.

Katso juttu Ammattiopisto Tavastialle myönnetty lupa järjestää sertifiointikoulutusta aurinkosähköasentajille.

Outi Ruohela
Viestintäpäällikkö, Koulutuskuntayhtymä Tavastia

Sivua päivitetty 4.9.2018 kello 11.04

Uusimmat uutiset

TaitavaRekry tarjoaa monipuoliset palvelut sekä työntekijälle että työnantajalle

Uutta Tavastiassa! TaitavaRekry auttaa työllistämään opiskelijoita ja muita työnhakijoita – katso tarjoamamme työpaikat ja hae! Nyt haussa myös kesätyöpaikkoja. Laita […]

Lue lisää

31.1.2024

Syksyn koulutustarjonta nyt netissä

Tavastia Koulutuksen syksyn koulutustarjonta on nähtävillä nettisivuillamme ja koulutuksiin voi ilmoittautua mukaan. Uutena koulutuksena tarjonnassa on Työturvallisuuskortin kertauskoulutus (4 h). […]

Lue lisää

2.6.2023

Tavastia Koulutuksen toimitusjohtaja vaihtuu

Koulutuskuntayhtymä Tavastian alla toimivan Tavastia Koulutus Oy:n toimitusjohtaja Annemari Suonsivu siirtyy uusiin tehtäviin 1.8.2023 alkaen. Tavastia Koulutus Oy myy kursseja […]

Lue lisää

30.5.2023