Tavastialaiset etätöissä: Laura Valkeapää

Opettajien lisäksi monet muutkin Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilökunnan jäsenet ovat tehneet etätöitä jo viikkojen ajan. Näin myös henkilöstöjohtaja Laura Valkeapää, jolla tulee huomenna 1.5.2020 vuosi täyteen virassaan. Valkeapäälle etätyö on muodostunut rutiiniksi vuosien varrella.

– Etätyö on jo pidempään ollut minulle yksi tapa tehdä työtä. Välillä työ on liikkunut mukana paikasta toiseen eri paikkakuntien ja joskus entisessä työssäni jopa maiden välillä. Siksi etätyöhön jääminen sujui nytkin helposti, olivathan yhteydet jo entuudestaan testatut ja toimivat, Valkeapää kertoo.

Hän näkee etätyön enimmäkseen positiivisena asiana, mutta yllätyksiäkin on etätyökonkarille tullut.

– Eniten on yllättänyt se, että vuorovaikutus ja kohtaamiset ovat tosi erilaisia, kun ei näe toista.  Henkilöstöhallinnossa työhön kuuluu paljon kohtaamisia. Tavallisesti käytän puhelinta tai sähköpostia sopiakseni tapaamisesta ja hoidan asiat kohdatessani toisen, mutta nyt koko kohtaaminen tapahtuu etänä, Valkeapää vertaa.

– Toisaalta olen jo pidempään huomannut, että keskittyminen voi etäkonttorilla olla helpompaa, ja siksi olen säännöllisesti tehnyt töitä myös kotoa käsin, hän sanoo.

Jos normaalisti työ tuntuukin vaihtelevalta, niin nyt Valkeapään kokemukset ovat hieman päinvastaisia.

– Tapanani on kuvata työtäni kertomalla, että minulla ei ole kahta samanlaista päivää. Nyt on pakko myöntää, että on ollut välillä vaikeampia aamuja motivoitua, kun joka-aamuinen työkaveri on oma läppäri ja työpäivät noudattelevat samaa kaavaa, Valkeapää hymähtää.

Vuorovaikutus ja kohtaamiset ovat tärkeitä

Laura Valkeapään mielestä etätyö on tänä päivänä yksi tapa tehdä töitä siinä missä muutkin.  Hän uskoo, että etätyö tulee jatkossa olemaan useammin ja luontevammin käytetty tapa tehdä töitä.

– Luulen, että näin ei ole pelkästään minulle, vaan yhä useammalle myös meidän henkilöstössä, hän arvelee.

Valkeapää myöntää kuitenkin kaipaavansa ihmiskontakteja muutenkin kuin puhelimen tai Teamsin välityksellä.

– Vuorovaikutuksesta jää paljon pois, kun eleet ja ilmeet joutuu vain kuvittelemaan, hän miettii.

Teams on ollut Valkeapäällä ahkerassa käytössä.

– Rankimpina päivinä olen etäpalavereissa koko pitkän päivän. Teamsin kautta eri tavoin työskentelyä (puhelut, keskustelut, tiimit) täydennän lisäksi sähköpostilla, Whatsappilla ja puhelimella, hän kertoo.

Valkeapään mukaan henkilöstöhallinnossa lähes kaikki työt voi tehdä etänä, joten melkein kaikki tarvittava on tullut tehtyä. Alussa uuden tilanteen jalkoihin jäänyt kehittämistyökin on saanut taas tuulta siipiensä alle.

– Poikkeustilanteeseen liittyi erityisesti ensimmäisen kuukauden ajan paljon uusia hoidettavia asioita. Nyt tilanne on hieman tasoittunut, ja olen ehtinyt jo ajatella kesken jääneitä työyhteisön kehittämisprojekteja, kuten tämän vuoden  tuloskortissa mukana olevaa johtamiskulttuurin kehittämistä, Valkeapää sanoo.

– Sen kohdalla on kuitenkin myönnettävä, että tekeminen ei tunnu samalta ja kaipaan inspiroivia kohtaamisia ja spontaania keskustelua työkavereiden kanssa. Tähän en ole vielä keksinyt ratkaisua ja toisaalta en ehkä haluakaan keksiä. Mieluummin odotan sitä, että voidaan taas yhdessä työskennellen kehittää paremmin, Valkeapää pohtii.

Tauot ovat hyväksi

Etätyössä tulee helposti jämähdettyä työpöydän ääreen, kun yhteisiä kahvitaukoja tai nopeita huikkauksia viereisen huoneen työkaverille ei ole. Laura Valkeapää myöntääkin, että tauoista tulee lipsuttua.

– Joudun komentamaan itseäni muistamaan tauot ja erilaiset tavat tehdä töitä. Teams-palaveriin voi osallistua koneella luurit päässä tai puhelimen kautta. Jos en ole itse esittämässä tai palaverin luonne on muutoin sopiva, voi mukana olla puhelimella napit korvissa samalla kävellen tai keppijumpaten, hän muistuttaa.

– Liian helposti työpäivä kuitenkin imaisee mukaansa ja huomaan istuneeni koneella monta tuntia putkeen. Se ei  ole pidemmän päälle hyväksi, ja kyllä semmoisen päivän jälkeen tietää näin toimineensa, kun on ihan pyörällä päästään. Siihen parasta lääkettä on mennä ulos ja tehdä jotain ihan muuta, hän toteaa.

Henkilöstöjohtaja muistuttaa myös etätyön sudenkuopista.

– Vuorovaikutus on naamatustenkin välillä tosi vaikeaa ja syntyy väärinymmärryksiä. Nyt, kun emme näe toisiamme ja yksi tärkeistä aisteistamme ei ole käytössä, voi toisen tulkinta mennä pieleen. Siksi on hyvä kysyä, jos joku asia jää epäselväksi ja toisaalta varoa ylitulkitsemasta toisen äänensävyjä, hän sanoo.

– Onneksi hymy ja nauru voivat myös kuulua, joten annetaan hymyn kuulua – se tarttuu myös etänä!

Juttusarjan etusivulle

Tulosta
© 2020 Koulutuskuntayhtymä Tavastia