Puhtausala kiinnostavaksi, ESR

Projektin perustiedot

Projektin tila Käynnissä
Aloituspäivämäärä 1.3.2019

Hakija / hallinnoiva organisaatio

Nimi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Projektin vastuuhenkilö

Etunimi Sirpa
Sukunimi Rintala
Sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@kktavastia.fi

Rahoitusviranomainen

Viranomainen Etelä-Savon ely-keskus

Toimintasuunnitelmat

Puhtausala on jo pitkään kärsinyt työvoimapulasta. Vaihtuvuus alalla on suuri ja työtyytyväisyys melko alhainen. Opetushallituksen Ensti-ennakointijärjestelmä kertoo siivoustyöntekijöiden poistumasta työmarkkinoilta vuoteen 2020 mennessä. Siitä on johdettu, että vuosittain tarvittaisiin lähes 3000 koulutettua siivoustyöntekijää, jotta ammatillinen osaaminen säilyisi alalla. Nuoria alan perustutkintojen suorittaneita valmistuu vuosittain kuitenkin vain noin 150, aikuiskoulutuksen kautta alalle saadaan noin 1600 ammattilaista. Tämä tarkoittaa 1250 puuttuvaa osaajaa joka vuosi.

Asiantuntijoiden mukaan mielikuva puhtausalasta ei vastaa nykytodellisuutta ja sitä tulee uudistaa niin, että puhtausalalle hakeutuminen lisääntyy. Kehittämishankkeella halutaan viestiä alan monista vetovoimatekijöistä; mahdollisuudesta itsenäiseen työskentelyyn, kädentaitojen hyödyntämiseen ja käden jäljen näkymiseen sekä tulevaisuudessa häämöttävistä digitalisoitumisen ja robotisaation mahdollisuuksista työn fyysisen kuormittavuudenvähentämiseen.

Puhtausalan koulutus ja työpaikat linkittyvät moneen muuhun alaan kuten rakennus-, kiinteistönhuolto- ja ravitsemispalveluihin. Puhtausalalla työskentelevän tulee tulevaisuudessa ymmärtää ja hallita yhä monipuolisempia, eri aloja yhdistäviä työtehtäviä. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä aiemmin erilliset puhtaus- ja kiinteistöalat on yhdistetty saman tutkinnon alle. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen määrä on lisääntynyt ja sen laadun sekä oppimisympäristöjen kehittämisen tarve kasvanut.

Puhtausala kiinnostavaksi-hankkeen avulla halutaan varmistaa alan ajanmukainen ja tulevaisuuteen kurkottava tiedottaminen perusopetuksen päättäville ja muille potentiaalisille kohderyhmille kuten maahanmuuttajille. Lisäksi halutaan tiivistää yhteistyötä alan yritysten ja koulutuksenjärjestäjien välillä, tavoitteena alan koulutuksen työelämälähtöinen kehittäminen. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän, Riverian, SSTL Puhtausala ry:n,Koulutuskuntayhtymä Tavastian ja Careerian (ent.Edupoli Oy:n) muodostama ylimaakunnallinen hankeverkosto mahdollistaa puhtausalan koulutuksen ja vetovoimaisuuden kehittämisen laajalla maantieteellisellä alueella. Lisäksi hankkeessa on yhteistyökumppanina Kotityöpalveluyhdistys ry.

Hankkeen sivut

Mukana olevat organisaatiot

Careeria (ent. Edupoli Oy)
Koulutuskuntayhtymä Tavastia
SSTL Puhtausala ry

Koulutuskuntayhtymä Tavastia

PL 30, Hattelmalantie 25
13101 Hämeenlinna

Kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen
puh. 040 0505 388

Talousjohtaja Reijo Lehtonen
puh. 050 4437 943

Kuntayhtymän toimisto
puh. 03 6581 600

etunimi.sukunimi@kktavastia.fi

© 2019 Koulutuskuntayhtymä Tavastia