Opettaja etätöissä: Anna Laakso

Anna Laakso opettaa matematiikkaa ja kemiaa Hämeenlinnan lyseon lukiossa. Tässä jaksossa Laaksolla on lukujärjestyksessä vain matematiikkaa, seuraavassa jaksossa myös kemiaa. Etätöiden alku sujui Laaksolla lyseon lukion tiloissa tyhjässä luokassa.

– Aluksi opetin ensimmäisen viikon koululla, ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen siirryin kotitoimistoon, eli opetan kotoa käsin, Laakso kertoo.

Alku ollut Laakson mukaan työläs, sillä ylioppilaskirjoitusten tarkastaminen osui tähän samaan ajankohtaan. Lisäksi hänellä on kotona oma eskari-ikäinen lapsi, jonka hommia täytyy myös välillä koordinoida.

– Muutoin tämä lähti sujumaan yllättävän kivuttomasti. Teimme vähän kokeiluja Teamsillä muiden opettajien kanssa  ennen tositoimia. Meillä on malu-aineissa (matemaattis-luonnontieteelliset aineet) mahtava tiimi ja teemme paljon yhteistyötä, näin etänäkin, Laakso kiittelee.

Ihan ensimmäistä kertaa hän ei nyt etäopetusta järjestä.

– Olen pitänyt kymmenen vuotta sitten etäkursseja Adobe ConnectPro:lla, joten kokemusta oli muutamien kurssin verran.

Laakson mukaan opiskelijat ovat paikalla sovittuun aikaan ja tekevät vaadittavat hommat hyvin, ainakin alkukankeuksien jälkeen.

– Siirtyminen etäopetukseen on opiskelijoiden mielestä ollut hieman työlästä, ja etätehtäviä ja palautettavia töitä on ollut kuulemma alkuun hiukan liikaa. Tekniikka on toiminut pääosin hyvin, muutamia ongelmatilanteita oli, mutta ne on saatu korjattua.

Etäopetuksessa Anna Laakso hyödyntää pääosin Microsoftin Teamsia.

– Pidän online-tunnit Teams-kokouksina siihen aikaan, kun ne muutenkin olisivat lukujärjestyksessä. Teamsin muiden toimintojen ohella myös Wilma ja sähköposti ovat apuna. Lisäksi hyödynnän oman aineen sähköiset materiaalit esimerkiksi Sanoma Pro:lta, Laakso kertoo.

Joitakin omien oppiaineiden aiheita on kuitenkin hankalaa opettaa ja toteuttaa etänä.

– Kemian kokeelliset työt tuovat oman haasteensa, mutta kotona voi tehdä joitain kokeiluja. Kokeelliset työt voinee korvata esimerkiksi näyttämällä vastaavaa videoilla, kaavailee Laakso.

Myös yksillöllinen ohjaaminen samalla tapaa kuin luokkatilanteessa on Laakson mukaan haastavampaa.

– Opiskelijat kyselevät vähemmän ja etänä palaute “naamasta” ei välity. Esimerkiksi opiskelijan ilmeestä voi luokassa nähdä, jos ei tajuta jotain asiaa tai edetään liian vauhdilla. Etänä tämä jää pimentoon, ellei joku kysy tai sano asiasta. Ylipäätään oppilaiden kynnys kysyä etäopetuksessa vaikuttaa korkeammalta, chattia käytetään enemmän.

Parin viikon etäkokemuksella Laakso arvelee, että työkuorma alkaa pikkuhiljaa tasaantua.

–  Uusi tilanne on kaikille kuormittava ja uutta on opeteltava paljon, joten varmasti tiukan alun jälkeen opetus alkaa sujua pienemmällä panostuksella. Kannattaa myös rajata työaikaa, kotona tehdessä aloitus- ja lopetusajat  tuntuvat hämärtyvän. Paljon tsemppiä kaikille, niin opiskelijoille kuin opettajille, samassa suossa rämmitään! Laakso päättää.

Juttusarjan etusivulle

Tulosta
© 2020 Koulutuskuntayhtymä Tavastia