Ajankohtaista

Nuoret töihin heti valmistuttua

7.2.2019

Seudun oppilaitokset, työllisyystoimijat, kaupunki sekä lähikunnat ovat yhdistäneet voimansa ja tekevät tiivistä yhteistyötä erityisesti nuorten työllistymisen eteen. Tavoitteena on, että valmistunut nuori työllistyisi kahden kuukauden sisällä valmistumisesta.

Hämeenlinnan seudun työllisyysohjelman toteuttamissuunnitelmassa 2017–2019 on yksi tärkeä tavoite, jota kohti pyritään kaikin mahdollisin toimin. Valmistumassa oleville seudun nuorille annetaan opintojen aikana työnhakuvalmennusta ja varmistetaan ensimmäinen työpaikka. Työryhmän vastuutahot ovat KK Tavastia, HAMK, Kiipula ja Hämeen ammatti-instituutti. Kumppaneina mukana ovat Hämeenlinna, Hattula, Janakkala, Hämeen TE-toimisto, Hämeen ELY-keskus sekä Hämeen kauppakamari. Työryhmän tarkoituksena on, että kaikki tietävät, minkälaisia palveluja eri toimijoilla on tarjolla. Työryhmän toimien avulla halutaan myös tukea toisen asteen opiskelijoiden siirtymistä korkea-asteen opintoihin.

Yksilöllinen opiskelu- ja urapolku on vaativa

Opiskelijoita otetaan sisään ja heitä valmistuu nykysysteemissä jatkuvasti, mikä tarkoittaa, että palvelujakin on saatava ympäri vuoden. Yksilöllisyyden lisääntymisessä on haasteensa, sillä nuoren on entistä vaikeampi tietää, mitä missäkin tässä tilanteessa kannattaisi tehdä. Ohjaamisen merkitys kasvaa koko ajan.

  • Meillä on monenlaista palvelua alle 30-vuotiaille nuorille. Aamos Oy:n asiantuntijat toimivat Te-toimiston aulassa, ja heille voi tarvittaessa varata ajan. Meiltä saa opastusta ja ohjeita työnhakuun ja vaikka valmennusta haastattelutilanteisiin, kertovat Marita Pääkkönen ja Anna-Kaisa Häppölä TE-toimistosta.
  • Ja kannattaa muistaa, että työnhaun voi laittaa voimaan jo opiskeluaikana. Näin hakijalle voidaan ajoissa tarjota avoimia työpaikkoja.

Nuorten työllistämistä edistetään myös esimerkiksi työnhakuvalmennuksella ja palkkatukityöpaikoilla. Kaikki nuoria auttaa urahaaveissa myös nuorten palvelupiste Ohjaamo. HAMKin Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinto-ohjaajakoulutuksen lehtori Päivi Pukkila kouluttaa opinto-ohjaajia ja valmentaa Ohjaamojen työntekijöitä. Hän oli syksyllä esittelemässä Ohjaamo-toimintaa ohjausalan maailmankonferenssissa ja kertoo, että kiinnostus uniikkia toimintaa kohtaan oli valtavaa.

Uusi laki tuo uuden oppiaineen

Tavastian uuden Ohjauspisteen opinto-ohjaajat päivystävät arkisin ja palvelua voivat käyttää muutkin kuin oppilaitoksen opiskelijat, kertoo Tavastian uraohjaaja Taru Vierimaa.

  • Uusi laki tuo mukanaan uuden oppiaineen “Opiskelu ja urasuunnitteluvalmiudet”. Tätä suunnitellaan meilläkin parhaillaan. Meneillään on myös hanke, jossa seurataan, mihin valmistuneet nuoret sijoittuvat, Vierimaa kertoo.

Projektipäällikkö Kati Jokio Kiipulan, Ammattiopisto Tavastian, Forssan ammatti-instituutin, Hyrian sekä HAMKin Työuralle-yhteistyöhankkeesta muistuttaa, että asenneilmastoa erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä kohtaan pitäisi muuttaa, sillä kaikilla tulee olla tasavertainen oikeus tehdä työtä. Osatyökykyinen voi olla yhtä pätevä työhön kuin muutkin, mutta ei pysty tekemään kokonaista työviikkoa.

  • Hankkeen Tavoitteena on saada väki työllistymään ja luoda prosessi siitä, mikä on koko maakunnan alueen väylä oppilaitoksista työelämään, Jokio sanoo.

Ammattiopisto Tavastia on myös mukana Työuralle-hankkeessa, ja toiminta on lähtenyt käyntiin “kuin tykinsuusta”, kuvailee Tavastian kehitysjohtaja Arto Ruhala. Yhteistyötä tehdään myös lukioiden ja HAMKin kanssa. Myös Ruhala kiittelee sitä, että uraohjaus on tullut lakiin, eikä opiskelija jää valmistumisen jälkeenkään tyhjän päälle.

  • Meillä ei ole enää nuorille ja aikuisille eri tutkintoja, mikä helpottaa yhteistyötä muiden suuntaan. Ennen saimme rahoitusta siitä, kuinka paljon sisällä on opiskelijoita. Nyt valmistumisella on iso painoarvo. Meillä on iso intressi siihen, että opiskelija työllistyy heti valmistumisen jälkeen tai jo koulutuksen aikana. Myös siirtyminen oppisopimuskoulutukseen on tehty helpommaksi, Ruhala sanoo.

Yritysyhteistyöllä verkostot valmiiksi

HAMK koulutuksen kehittämispäällikkö Pirjo Kuisma muistuttaa, että jo opiskelujen aikana pohjustetaan työllistymistä työharjoittelujen ja opinnäytetöiden muodossa ja rakennetaan verkostoja. Oppilaitosten ja yritysten välinen yhteistyö on entistä tärkeämpää.

  • Osa tutkinnoista on vieraskielisiä, ja erityisesti näiden opiskelijoiden on vaikea saada harjoittelupaikkoja, saatikka työllistyä. Tavoitteena kuitenkin olisi, että he jäisivät HAMKin toimialueelle töihin, Kuisma sanoo.

Työllisyysagenttinakin toimiva Marko Ahtiainen Linnan Kehitys Oy:stä tuo yhteistyöhön mukaan yritysten näkökulmaa.

  • Pienet yritykset toivovat suoria käyntejä ja lähtevät mielellään mukaan rekrytapaamisiin. Yrittäjät toivovat, että nuoret tulisivat rohkeasti jututtamaan. Pääosa työpaikoista löytyy pk-yrityksistä nimenomaan käymällä yrityksissä kysymässä töitä. Mukaan kannattaa ottaa ripaus rohkeutta ja kuvallinen CV, Ahtiainen sanoo.

Opintojen ohjaaja Maija Kerkola HAMKista kertoo, että uusia tapoja auttaa nuoria kehitetään koko ajan mm. Tuura-hankkeen avulla. Tarjolla on perinteisen ohjaustyön lisäksi esimerkiksi verkkokursseja, joilla opiskelija voi hahmottaa tavoitteitaan, katsoa videoita ja tehdä CV:n.

Myös kuntien omat työllisyystoimet auttavat nuoria saamaan työtä. Seudullisen Ketterimmät-työllisyysohjelman, jossa ovat mukana Janakkala, Hattula ja Hämeenlinna, tavoitteena on saada nuorisotyöttömyys nollaan.

  • Kunta on iso työnantaja ja työllistämme myös nuoria. Teemme koulutussopimuksia ja palkkaamme nuoria töihin. Tuemme työllistymistä yrityksiin mm. työllisyyssetelillä ja kesätyöseteleillä. Nuorissa on tulevaisuus ja heistä täytyy pitää erityisen hyvää huolta, Janakkalan työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila sanoo.

Nuorten työllistämisen työryhmä kokoontui marraskuussa Visamäessä:
Päivi Pukkila (vas.), Mervi Anttila, Marita Pääkkönen, Maija Kerkola, Anna-Kaisa Häppölä, Pirjo Kuisma, Arto Ruhala, Marko Ahtiainen, Taru Vierimaa ja Kati Jokio.

Jutussa haastatellut antavat mielellään lisätietoja työllistämistoimiin liittyen.

Yhteystiedot

Arto Ruhala
Koulutuskuntayhtymä Tavastia
puh. 050 553 3564
arto.ruhala@kktavastia.fi

Päivi Pukkila
Hämeen ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
puh. 050 574 5253
paivi.pukkila@hamk.fi

Kati Jokio
Kiipulasäätiö/Kiipulan ammattiopisto
puh. 040 9051 291
kati.jokio@kiipula.fi

Pirjo Kuisma
HAMK/Koulutuksen tukipalvelut/Education Support Services
puh. 040 5030455
pirjo.kuisma@hamk.fi

Mervi Anttila
Janakkalan kunta/Henkilöstöpalvelut
puh. 03 6801 898
mervi.anttila@janakkala.fi

Marita Pääkkönen
Hämeen TE-toimisto
puh. 0295041715
marita.paakkonen@te-toimisto.fi

Anna-Kaisa Häppölä
Hämeen TE-toimisto
puh. 0295041575
anna-kaisa.happola@te-toimisto.fi

Marko Ahtiainen
Linnan Kehitys Oy
puh. 050 301 9009
marko.ahtiainen@linnan.fi

Taru Vierimaa
Ammattiopisto Tavastia
puh. 040 722 9182
taru.vierimaa@kktavastia.fi

Maija Kerkola
HAMK
puh. 050 574 5939
maija.kerkola@hamk.fi

Ketterimmät-työllisyysohjelma
vs. strategiapäällikkö Mira Sillanpää
puh. 050 5694638
mira.sillanpaa@hameenlinna.fi

Sivua päivitetty 7.2.2019 kello 16.08

Uusimmat uutiset

Ilmoittautuminen Urheiluakatemia Tavastian yläkoulutoimintaan aukeaa pääsiäisen jälkeen

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2024-2025 yläkoulujen urheiluakatemiavalmennukseen on avoinna 2.4.-15.6.2024. Mikäli oppilas on ollut tämän lukuvuoden ajan toiminnassa mukana, uutta ilmoittautumista ei […]

Lue lisää

28.3.2024

Yhteishaku päättyi – Tavastian oppilaitokset jatkavat suosiotaan

Tämän vuoden yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi 19.3.2024. Koulutuskuntayhtymä Tavastian oppilaitokset jatkoivat hakukohteina tasaisessa suosiossa. Hakukohteisiin vaikuttavat yleiset trendit ja […]

Lue lisää

21.3.2024

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty […]

Lue lisää

15.2.2024