Ajankohtaista

Erasmus+ -hulinaa Lammilla

24.5.2018

Lammin lukio on mukana kolmivuotisessa EU-rahoitteisessa Erasmus+ -projektissa, joka käynnistettiin vuonna 2015. Muut projektiin osallistuvat maat ovat Englanti, Italia, Portugali, Puola ja Romania. Projektin nimi on “Empower Students with Entrepreneurial Skills” eli tarkoituksena on vahvistaa opiskelijoiden yrittäjyystaitoja. Projektin yhtenä osana kaikkien osallistujamaiden opiskelijaryhmät vierailevat vuorotellen kussakin maassa. Lisäksi projektiin kuuluu muutamia, pelkästään opettajien välisiä suunnittelutapaamisia. Projektin viimeinen tapaaminen, jossa olivat läsnä sekä opiskelijat että opettajat, järjestettiin Lammin lukiossa 23. – 27.4.2018.

Viikko alkoi yhteisillä avajaisilla, joissa kuultiin kaksi lauluesitystä Aino Keskisen ja Pinja Tapolan esittäminä sekä rehtorin puhe koko ryhmälle. Avajaisten jälkeen jokainen maa esitteli oman, etukäteen tekemänsä SWOT-analyysin. Analyysi oli etukäteistehtävä, jossa jokainen maa valitsi yhden paikallisen tuotteen ja miettivät, mitkä olisivat sen uhat ja mahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla. Samana päivänä tehtiin myös koulukierros suomalaisten opiskelijoiden vetämänä.

Tiistaina opiskelijat alkoivat tehdä päivän aikana erilaisia tehtäviä liittyen yrittäjyyteen. Opiskelijat jaettiin kuuteen ryhmään ja jokaisen ryhmän ensimmäisenä tehtävänä oli käydä haastattelemassa paikallisia yrityksiä, joita olivat Puusepänliike Hannes, Herkkumaa, Lammin Paja, Lammin Betoni ja Voglia. Lisäksi yksi ryhmä oli Skype-yhteydessä Kyrö Distilleryyn. Haastattelujen jälkeen jokainen ryhmä laati ”omasta” yrityksestään PowerPoint-esityksen, joka jaettiin muille ryhmille.

Koululla kävi luennoimassa myös kaksi asiantuntijaluennoitsijaa. Luentojen tarkoituksena oli antaa opiskelijoille ideoita lopputyöhön. Anna-Maarit Heinonen kävi pitämässä luennon maanantaina siitä, mitä yritysten tulee ottaa huomioon, kun ne pyrkivät pääsemään kansainvälisille markkinoille. Hän painotti esimerkiksi kieltä, kohderyhmää ja kulttuuria. Näistä yritysten tulisi tarkkaan ottaa selvää, jotta niillä olisi mahdollisimman hyvä tuntemus kohdemaastaan. Toinen luennoitsijoista oli Eerik Lähteenpää, joka luennoi aiheesta ”Cultural Differences in Business.” Luennon tarkoituksena oli tuoda opiskelijoiden tietoisuuteen, millaisia kulttuurisia eroja yritykset kohtaavat kansainvälisillä markkinoilla. Esiin nousivat esimerkiksi aika, hierarkia ja luottamus. Jokaisen kohdalla hän laittoi opiskelijat miettimään oman maansa kulttuuria. Aika-kohdassa jokaisen maan tuli miettiä, kuinka kauan kestää ennen kuin oppitunti pääsee alkamaan, siitä lähtien kun koulun kello on soinut. Pisin aika oli 20 minuuttia ja lyhyin oli 5 minuuttia. Näin opiskelijat pääsivät myös näkemään projektimaiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä.

Tiistai-iltaa vietimme Hämeenkosken Metsästysmajalla. Vierailla oli mahdollisuus käydä saunassa, paljussa sekä uimassa viereisessä lammessa ja tämän mahdollisuuden moni heistä myös käytti! Ennen kaikkea opiskelijat pääsivät rennommassa ympäristössä tutustumaan paremmin sekä toisiinsa että suomalaiseen kulttuuriin.  Työnteon ohella vieraat pääsivät keskiviikkona tutustumaan Lahteen ja Helsinkiin. Lahdessa ohjelmassa oli vierailu Hartwallin tehtaalla ja Helsingissä he osallistuivat opastettuun kierrokseen Fazerilla. Helsingin kiertoajelulla Kyllikki Vilkuna esitteli ryhmällemme Helsingin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Myöhemmin iltapäivällä oli opiskelijoilla mahdollisuus viettää vapaa-aikaa Helsingissä.

Torstaina järjestettiin päivällinen, jolloin valmistettiin ja syötiin suomalaisia ruokia. Tarjolla oli pinaattikeittoa, perunarieskoja, mustikkapiirakkaa sekä lettuja. Jokaisessa ryhmässä oli noin neljä jäsentä eri maista ja heidän lisäkseen jokaista keittiötä kohden yksi suomalainen opastamassa ruokien teossa.

Varsinainen lopullisen työn tekeminen alkoi torstaina. Ennen töihin alkamista opiskelijat jaettiin kuuteen ryhmään, jossa oli ainakin yksi henkilö jokaisesta maasta edustettuna. Tämän kertainen tehtävä oli tehdä maksimissaan viiden minuutin video aiheesta: ”The Dos and Don’ts of Going International.” Lopputyössään opiskelijoiden tuli käyttää viikon aikana saamiaan tietoja. He saivat laittaa videoon kuvia, videoklippejä, diagrammeja sekä tekstiä. Lopulta perjantaina opiskelijat pääsivät esittelemään kaikille oman ryhmänsä tuotoksen.

Kiireisen viikon aikana sattui ja tapahtui. Välillä aikataulut paukkuivat ja jouduttiin improvisoimaan milloin mitäkin. Mukavinta oli nähdä uusien opiskelijoiden pääsevän osaksi projektia ja vanhojen tuttujen syventävän ystävyyttään. Ryhmätyö sujui saumattomasti yli kansallisuusrajojen niin pinaattikeiton reseptiä tulkitessa kuin iMovieta kuvatessakin. Kuten joku totesi: “European cooperation at its best!”

Teksti: Niko Mäkelä
Kuvat: Janne Taanila

Empower students with Entrepreneurial skills Blog

Sivua päivitetty 24.5.2018 kello 13:33

Uusimmat uutiset

Lammi’s international Model UN 2023

In late November of 2023, an international Model United Nations (MUN) meeting was held in Lammi, Hämeenlinna. The meeting was a […]

Lue lisää

17.1.2024

Tulevaisuuden luonto- ja ympäristöosaajat tulevat Lammin lukiosta  

Luonto- ja ympäristölinjan ensimmäiset opiskelijat ovat pitäneet opinnoistaan. Kiitosta ovat erityisesti saaneet vierailukohteet ja mahdollisuus painottaa omaa osaamista. Syksyllä 2023 […]

Lue lisää

1.11.2023

Lukuvuosi alkaa 9.8.2023

Lammin lukion lukuvuosi 2022-2023 alkaa Lammin liikuntakeskuksen hallissa keskiviikkona 9.8.2023 klo 9.30. Yhteisen aloituksen jälkeen koulupäivä jatkuu ryhmänohjaajien johdolla. Tervetuloa […]

Lue lisää

8.8.2023