Mitä kurkistuskursseilla tarkoitetaan?

Olemme keränneet tälle sivulle  linkkejä lukiolaisille sopiviin korkea-asteen opintoihin.

Korkea-asteen kurssisuoritukset hyväksytään myös lukio-opinnoiksi. Suurin osa kursseista on maksuttomia, ja ne toteutetaan verkko-opintoina. Mahdollisista kurssimaksuista huolehtii opiskelija itse. Kurkistuskursseilla opiskelija saa mahdollisuuden tutustua korkeakoulutukseen, eri aloihin ja opintojen edellyttämiin valmiuksiin.

Miksi osallistua?

Lukion yksi tärkeä tehtävä on valmistaa opiskelijoita korkea-asteen opintoihin. Tavoitteena on sujuvoittaa opiskelijan siirtymistä toiselta asteelta korkea-asteelle. Siksi jokaisen lukiolaisen on hyödyllistä opiskella ainakin yksi korkea-asteen kurssi jo lukioaikana.

Huomaathan, että osaan kursseista voi ilmoittautua mukaan opiskelemaan ympäri vuoden ja osa taas on suoritettavissa vain tiettynä aikana vuodesta.

Jos sinulla on tietoa hyvistä lähinnä maksuttomista korkea-asteen kursseista, anna meille palautetta (valitse valikosta oma lukiosi) ja lisäämme kursseja nettisivustollemme.

Yliopistot

Helsingin avoin yliopisto  

KK Tavastialla on Helsingin avoimen yliopiston kanssa sopimus kurssien maksuttomuudesta Tavastian lukiolaisille. Kun haluat opiskella Helsingin avoimen yliopiston kursseja, ota ensin yhteyttä omaan opinto-ohjaajaasi, joka ohjaa, miten maksuttomuus toteutuu.

Lukiolaisille sopivia avoimen yliopiston kursseja 

Maksuttomat tutustumiskurssit lukiolaisille 

Joihinkin Helsingin yliopiston koulutusohjelmiin voi hakea avointen yliopisto-opintojen perusteella. Lue lisää.  

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston opintotarjonta

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kurssit toisen asteen opiskelijoille löydät täältä.  

Opintotarjotin

Ilmoittaudu suoraan opinnot tarjoavaan oppilaitokseen. 

Tampereen kesäyliopisto

Lue lukiolaisille soveltuvista opinnoista lisää. Tampereen kesäyliopiston kurssit ovat maksuttomia vain sopimuslukioille, eli KK-Tavastian lukiolaisille ne ovat maksullisia.

Helsingin yliopisto

Lukiolaisten tiedeopinnot

Tiedelukutaidon perusteet -kurssi on Mooc-kurssi, jonka hyväksytystä suorituksesta Helsingin yliopisto myöntää 2 opintopistettä.

Tekoälyä käytännössä

“Tekoälyä käytännössä” on ilmainen verkkokurssi jossa uppoudutaan kirjaimellisesti tekoälyn luomiseen algoritmien ja käytännön esimerkkien kautta. Jotta saisit kurssista mahdollisimman paljon irti, sinun olisi hyvä tuntea Python-ohjelmoinnin perusteet. Kurssi on tällä hetkellä saatavilla vain englanniksi.

Helsingin avoin yliopisto

Lukiolaisille sopivia avoimen yliopiston kursseja

Maksuttomat tutustumiskurssit lukiolaisille

LUT-yliopisto (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto)

Lukiolaisille sopivia opintoja

Itä-Suomen yliopisto

Opetusta ja tapahtumia toisen asteen opiskelijoille

Avoin yliopisto tarjoaa 100 erilaista yliopiston opintoainetta, joiden avulla voi tutustua, täydentää opintojaan tai hyödyntää välivuotena. Maksullisia.

MOOC-kurssit, maksuton tapa tutustua erilaisiin tieteenaloihin ja teemoihin. Kurssin suorituksen rekisteröiminen maksaa. https://www.uef.fi/fi/mooc-kurssit

Turun yliopisto

Turun yliopiston avoimen yliopiston tarjonta.

MOOC-kurssit, maksuton tapa tutustua erilaisiin tieteenaloihin. Kurssin rekisteröiminen maksaa. https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/avoin-oppimateriaali_MOOC

Yliopisto-opintoihin avoimen väylän kautta mahdollista seuraavista kursseista:

https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/hakeminen/avoin-vayla

FITech-verkostoyliopisto

Valikoituja opintoja kaikista tekniikan alan yliopistoista Suomessa. Kurssit ovat kaikille avoimia.

Oulun yliopisto

Maksuttoman avoimen yliopiston tutustumisopinnot lukiolaisille.

Lapin yliopisto

Lapin yliopiston lukiolaisten kurkistusopinnot.

Vaasan yliopisto

Vaasan yliopiston kurkistusopinnot.

Ammattikorkeakoulut ja avoimet ammattikorkeakoulut

Useimmat ammattikorkeakoulut tarjoavat maksuttomia kurkistuskursseja, joita voi myöhemmin hyväksilukea, mikäli päätyy tutkinto-opiskelijaksi. Googlaa tai hyödynnä alla olevia linkkejä!

DIAK

Maksuttomat orientaatiokurssit verkossa liittyen sairaanhoitajan, terveydenhoitajan, sosionomin tai tulkkauksen opintoihin.

DIAKIN Non-stop-opinnot

Haaga-Helia

Lukiolaisille suunnatut opinnot maksuttomia, muu opintotarjonta maksullista. Kurssilistaus löytyy ylläolevan linkin kautta-

HAMK

Opinnot pääosin maksullisia.

  • Medialukutaidon työkalupakki
  • Kestävä kehitys.nyt
  •  IoT, Microcontrollers (englanniksi)

Opiskelija voi suorittaa toisen asteen opintojen aikana amk-opintoja osana tutkintoa. Tämän jälkeen opiskelija voi hakea HAMKiin tutkinto-opiskelijaksi toisen asteen tutkinnon ja HAMKissa suoritettujen opintojen perusteella ilman valintakoetta. www.hamk.fi/hae-hamkiin/vaylaopinnot/

HUMAK

Maksuttomat, verkossa suoritettavat kurkistuskurssit kulttuurintuottajan, yhteisöpedagogin ja tulkkauksen koulutuksiin.

JAMK

Saatavilla verkko-opintoja. Opinnot ovat maksullisia Tavastian opiskelijoille.

KAMK

Opiskelu on maksutonta kaikille, jotka ilmoittautuvat 1.9.-31.12.2021 välisenä aikana. Saatavilla myös verkko-opintoja.

Karelia AMK

Valittavissa verkko-opintoja. Nimetyt opinnot (linkki yllä) ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut maksullisia.

LAB-ammattikorkeakoulu

Verkko-opinnot ylläolevan linkin takana. Kaikki yksittäiset opintojaksot ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia.

Laurea AMK

Laurean avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista löydät juuri lukiolaisille suunniteltuja opintoja, joita voit suorittaa jo lukioaikana ja halutessasi lukea hyväksi, kun aloitat opiskelut Laureassa tutkinto-opiskelijana. Kurkistuskurssit ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut opinnot maksullisia. Tarjolla esimerkiksi sosionomikoulutuksen kurkistuskurssi

Metropolia

Kurkistuskurssit ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut opinnot maksullisia.

OAMK

Opinnot pääosin maksullisia. HUOM! Tavastian opiskelijat eivät voi valita OAMK Highway-opintoja. 

SAMK

Verkossa suoritettavat opinnot löydät valitsemalla “toteutustapa”- kohdasta verkko-opinnot. Opiskelu on maksutonta.

TAMK

Saatavilla opintoja verkossa sekä lähiopetuksena Tampereella. Opinnot ovat maksullisia. 

VAMK

Saatavilla maksullisia verkko-opintoja. 

XAMK

Toisen asteen opiskelijat voivat opiskella XAMKin avoimen AMK:n opintoja maksuttomasti.

TurunAMK avoin koulutus

Turun ammattikorkeakoulussa mahdollisuus avoimiin opintoihin. 

Syksyn opintojaksotarjonta julkaistaan aina kesällä 15.6. ja kevään tarjonta joulukuussa 1.12. Opintojaksot ovat näkyvillä vain ilmoittautumiseen asti. 

Savonia

Sivua päivitetty 8.12.2023 kello 15.16