Kuljettajakoulutus, logistiikan perustutkinto

Koulutus alkaa 3.8.2021

Koulutus on suunnattu kuljetusalasta kiinnostuneille henkilöille, joilta puuttuu toisen asteen opintoja, jotka haluavat vaihtaa alaa tai suorittaa loppuun kesken jääneitä opintoja, jolloin tutkinnon osa voi olla myös muu kuin tässä esitetty. Kuljetusala sopii henkilölle, joka haluaa tehdä itsenäistä työtä vaihtelevissa olosuhteissa, reissaaminen on oma juttu. Koulutukseen tullessa sinulla pitää olla vähintään B-ajokortti. Koulutus antaa valmiudet jatkaa opintoja yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi tai linja-autonkuljettajaksi.

Kuljetusalan tutkinnon osia suorittanut voi työskennellä erilaisissa kuljetustehtävissä. Koulutuksen suorittanut osaa lastata ja sitoa kuormattavan tavaran sekä käyttää työkoneita lastauksen ja purkamisen apuna. Osaa suorittaa ajoonlähtötarkastuksen, ymmärtää kuljetusalan asiakirjojen sisällön ja osaa itse määritellä asiakirjoihin tarvittavan sisällön. Koulutuksen suorittanut osaa toimia alan digitaalisessa toimintaympäristössä.

Koulutustiedot

Kustannukset

Opiskelija hankkii omat turvakengät. Ajokorttiin liittyvät viranomaismaksut.

Koulutuspaikka

Koljalantie 7, Turenki

Hakeminen

Työvoimakoulutus (hakuaika 1.1.—31.5.2021)

Hae

Lisätietoja antaa

Kalle Mattila

Lehtori, logistiikka
Kalle.Mattila@kktavastia.fi
+358504400533

Tavastia Ohjauspiste

Opinto-ohjaus
ohjauspiste@kktavastia.fi
+35836581500