Sisustustekstiilien valmistaja, tekstiili- ja muotialan perustutkinto

Koulutus alkaa sopimuksen mukaan

Sisustustekstiilien valmistuksen opinnoissa perehdytään ommeltavien sisutustekstiilien suunnitteluun, kaavoitukseen ja valmistukseen sekä tekstiilien mahdollisuuksiin tilan sisustamisessa. Sisustustekstiilien valmistajan ydinosaamista on kodin ja julkisten tilojen sisustuksissa käytettävien kankaiden ominaisuuksien ja niille sopivien työtapojen tunteminen.  Sisustustekstiilien valmistaja suunnittelee ja tekee tiettyyn asiakkaan tilaan suunniteltuja yksilöllisiä tekstiilejä, kuten erilaisia verhoja, sisustustyynyjä, liinoja tai saunatekstiilejä tai työskentelee esimerkiksi teollisessa sarjatuotannossa.

Koulutuksen jälkeen sisustustekstiilien valmistaja voi työllistyä omassa yrityksessään tai osana osuuskuntaa myyden valmistamiaan tekstiilejä ja tehden tilaustöitä yksittäisille asiakkaille tai yhteisöille. Asiakkaat voivat olla esimerkiksi yksityishenkilöitä tai julkisia tiloja sisustavia yrityksiä. Myös esimerkiksi kangaskaupat ja messurakentaminen työllistävät sisustustekstiilien valmistajia.

Jatko-opintoihin voi hakeutua Ammattikorkeakouluihin esimerkiksi muotoilun tai sisustussuunnittelun opintoihin.

ePerusteet, valtakunnallinen
ePerusteet, Ammattiopisto Tavastia
Kahden tutkinnon suorittaminen (ylioppilaaksi perustutkinnon ohella)
Oma opintopolku

Kustannukset

Koulutus on maksutonta.
Muille kuin oppivelvollisille kustannuksia tulee oppimateriaaleista, kuten ammattitaidon harjoittelemiseen tarvittavista materiaaleista ja opintomatkoista.

Toisen asteen koulutusta koskeva oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisia ovat asteittain pääsääntöisesti perusopetuksen päättävät nuoret. Oppivelvollisille ei tule kustannuksia koulutuksesta eikä opiskelun edellyttämistä materiaaleista, työvälineistä, -asuista tai -aineista.

Koulutuspaikka

Hattelmalantie 8, B-rakennus, Hämeenlinna.
Työpaikalla tapahtuvan oppimisen paikkaan voit itse vaikuttaa. Jos sinulla on alan työpaikka tai saat sen opiskelujen aikana, voit suorittaa tutkintosi loppuun oppisopimuksella.

Hakeminen

Oppisopimus

Oppisopimuskoulutukseen voit hakea vain, jos sinulla on sovittuna alan oppisopimustyöpaikka.

Hae

SEURAA MEITÄ SOMESSA!
Instagram @tavastiansisustusompelijat

Lisätietoja antaa

Päivi Malinen

Lehtori, vaatetusompelu, Tuva-koulutus
Paivi.Malinen@kktavastia.fi
+358504400870

Tavastia Ohjauspiste

Opinto-ohjaus, opinto-ohjaaja, opo
ohjauspiste@kktavastia.fi
+35836581500