Matkailun asiakaspalvelija, matkailualan perustutkinto

Koulutus alkaa 5.8.2024 | Oppisopimuskoulutuksen aloitus sovitaan tapauskohtaisesti.

Koulutuksessa opit palvelemaan asiakkaita matkailualan eri yrityksissä ja toimintaympäristöissä. Opinnoissa suunnitellaan ja toteutetaan tapahtumia ja muita ohjelmapalveluja esimerkiksi kulttuuri-, kaupunki-, hyvinvointi- ja luontomatkailuun. Opit huolehtimaan asiakkaiden turvallisuudesta ja toimimaan ympäristöä ajatellen. Kehität taitojasi markkinoida matkapalveluja sosiaalista mediaa hyödyntäen. Yhtenä ammatillisena oppimisympäristönä toimii Aulangon kulttuurimaisema ja siellä sijaitsevan Aulangon Luontoliikuntakeskuksen Järvikahvila.

Matkailun asiakaspalvelijana työskentelet esimerkiksi ohjelmapalveluyrityksessä, lomakeskuksessa, maaseutumatkailukohteessa, kylpylässä, luontomatkailuyrityksessä tai yrittäjänä. Työpaikkasi voi olla myös ulkomailla.

ePerusteet, valtakunnallinen
ePerusteet, Ammattiopisto Tavastia
Kahden tutkinnon suorittaminen (ylioppilaaksi perustutkinnon ohella)
Oma opintopolku

Kustannukset

Koulutus on maksutonta.
Muille kuin oppivelvollisille kustannuksia tulee työasuista, oppikirjoista ja opintomatkoista.

Toisen asteen koulutusta koskeva oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1.8.2021. Oppivelvollisia ovat asteittain pääsääntöisesti perusopetuksen päättävät nuoret. Oppivelvollisille ei tule kustannuksia koulutuksesta eikä opiskelun edellyttämistä materiaaleista, työvälineistä, -asuista tai -aineista.

Koulutuspaikka

Hattelmalantie 25, I-rakennus, Hämeenlinna.
Työpaikalla tapahtuvan oppimisen paikkaan voit itse vaikuttaa. Jos sinulla on alan työpaikka tai saat sen opiskelujen aikana, voit suorittaa tutkintosi loppuun oppisopimuksella.

Hakeminen

Yhteishaku (hakuaika 20.2.—19.3.2024)

Oppisopimus

Oppisopimuskoulutukseen voit hakea vain, jos sinulla on sovittuna alan oppisopimustyöpaikka.

Hae

Lisätietoa oppisopimuskoulutuksesta

Huom! Hakuihin ja koulutusten alkamisiin voi tulla muutoksia.


SEURAA MEITÄ SOMESSA!
Facebook @matkailukilta
Instagram @matkailukiltaorginal

Lisätietoja antaa

Tuovi Korkeakoski

Koulutuspäällikkö
Tuovi.Korkeakoski@kktavastia.fi
+358408251775

Tavastia Ohjauspiste

Opinto-ohjaus, opinto-ohjaaja, opo
ohjauspiste@kktavastia.fi
+35836581500