Maalari, pintakäsittelyalan perustutkinto

Koulutus alkaa 10.1.2022 tai sopimuksen mukaan

Rakennusmaalauksen osaamisala

Koulutuksessa suuntaudut rakennusmaalarin työtehtäviin. Opit tekemään erilaisia maalaus- ja tapetointitöitä sekä niihin liittyviä esikäsittelytöitä. Työ on käytännönläheistä ja vaatii riittävää fyysistä kuntoa. Opit käyttämään maalaustyössä tarvittavia koneita, laitteita ja materiaaleja. Lisäksi sinulla on mahdollisuus opiskella kalusteiden maalausta, rakennusten ulkopintojen maalausta sekä efektipintojen ja kuvioiden maalaamista.

Koulutuksen jälkeen sinulla on mahdollisuus työllistyä esimerkiksi maalariksi tai tasoitetyöntekijäksi alan yrityksiin.

ePerusteet, valtakunnallinen
ePerusteet, Ammattiopisto Tavastia
Kahden tutkinnon suorittaminen (ylioppilaaksi perustutkinnon ohella)
Oma opintopolku

Kustannukset

Koulutus on maksutonta.
Kustannuksia voi tulla oppimateriaaleista.

Oikeus maksuttomaan koulutukseen koskee syksyllä 2021 alkavia koulutuksia. Maksuttomuus koskee vain niitä opiskelijoita, jotka kuuluvat oppivelvollisuuden laajentamisen piiriin eli tulevat peruskoulun 9. luokalta ammatilliseen koulutukseen. Maksuttomuus liittyy uuteen oppivelvollisuuslakiin, joka on voimassa 1.8.2021 alkaen.

Koulutuspaikka

Hattelmalantie 8, E-rakennus, Hämeenlinna.
Työpaikalla tapahtuvan oppimisen paikkaan voit itse vaikuttaa. Jos sinulla on alan työpaikka tai saat sen opiskelujen aikana, voit suorittaa tutkintosi loppuun oppisopimuksella.

Hakeminen

Yhteishaku (hakuaika 22.2.—22.3.2022)

Jatkuva haku

Opiskelijavalinnassa huomioidaan 31.10.2021 mennessä tulleet hakemukset.

Hae

Oppisopimus

Oppisopimuskoulutukseen voit hakea vain, jos sinulla on sovittuna alan oppisopimustyöpaikka.

Hae

SEURAA MEITÄ SOMESSA
Facebook @Pintakilta

Lisätietoja antaa

Marika Laine

Opettaja, teollinen pintakäsittely
Marika.Laine@kktavastia.fi
+358504400495

Tavastia Ohjauspiste

Opinto-ohjaus
ohjauspiste@kktavastia.fi
+35836581500