Yrittäjänä opiskelu on joustavaa ja palkitsevaa kun voi yhdistellä omia mielenkiinnon kohteita. Nina Rantsi on nyt myös verhoilija.
Nina Rantsin työ- ja opiskelutausta on ollut monivaiheinen ja mielenkiintoinen. HAMKista muotoilun artenomiksi valmistunut ja kaavateknologiaan erikoistunut Rantsi työskenteli valmistumisensa jälkeen mäkihyppypukujen kaavoitusprojektissa, sen jälkeen kodintekstiilejä maahantuovan perheyrityksen parissa – ensin työntekijänä ja nyt lähes 10 vuotta jo yrittäjänä – ja viimeisimpänä Rantsi on opiskellut Ammattiopisto Tavastiassa verhoilijaksi.
Yhdistävänä tekijänä vuosien varrella on ollut käsillä tekeminen.
– Ompelin ensimmäiset vaatteeni jo yhdeksänvuotiaana. Aikuisena kiinnostus laajeni huonekaluihin ja puutöihin. Kannatan kiertotaloutta ja vanhan uudistamista. Verhoilijan työ on fyysistä ja hyvää vastapainoa yrityksen myyntityölle, mikä taas on pitkälti päätetyötä, Rantsi kertoo.

HAMKissa kaavateknologiaan erikoistunut Rantsi suunnitteli lopputyönään mäkihyppypuvun kaavoituksen kotimaiselle valmistajalle.
– Olin projektissa mukana neljä vuotta ja sinä aikana mittatilauspukuja valmistettiin lähes 400:lle hyppääjälle ympäri maailman. Puku oli käytössä useimmilla A-maajoukkueilla ja puvuilla hypättiin myös vuoden 2006 talviolympialaisissa, Rantsi valaisee.
Verhoilijan opinnot Rantsi aloitti talvella 2020, juuri ennen koronasulkua ja etäopetukseen siirtymistä.
– Lähiopetusta ehti olla kaksi viikkoa ennen koronasulkua. Etäopetus oli tietenkin hieman mälsää, koska käsillä tekeminen vaatii lähiopetusta. Sitten kun pääsimme takaisin työtiloihin, pidin opinnoista kovasti.
Joustavaa opiskelua aikuiselle
Rantsin mielestä Tavastian verhoilupuolen opetus on laadukasta ja opettajat sitoutuneita työhönsä.
– Sain taitotasolleni sopivia haastavampia projekteja ja sain edetä ripeästi omaan tahtiini.
Rantsi sai myös hyväksiluettua lähes kaikki yhteisiin tutkinnon osiin kuuluvat aineet, mikä vaikutti positiivisesti opintojeni etenemiseen ja motivaatioon.

– Koulun tiloja ja laitteita sai käyttää myös kouluajan ulkopuolella, mikä oli hieno juttu ja mahdollisti esimerkiksi asiakastöiden ottamisen kesäloman aikana.
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen jakson Rantsi suoritti Verhoomo- ja sisustuspalvelu Piristämössä Tampereella.
– Löysin paikan helposti, koska tunsin yrittäjän. Halusin antaa työpanokseni juuri hänelle, ja vaihtarina sain paljon tärkeää tietoa ja vinkkejä omaa verhoomoani varten, Rantsi kiittelee.
Koska Rantsi on yrittäjä, aikataulujen joustava sovittaminen mahdollisti opiskelun suhteellisen helposti.
– Verhoilijoissa suurin osa on aikuisopiskelijoita ja jokaisen aikataulut pyrittiin ottamaan huomioon. Omalla kohdallani haasteita toi enemmänkin korona-aika ja se, että koko viisihenkinen perheeni työskenteli silloin etänä kotona, Rantsi muistelee.
Haaveena opettajuus
Verhoilijaksi Rantsi valmistui 2022 ja nyt hänellä on työhuone Artemo Hämeentiellä Hämeenlinnassa, jossa sijaitsee sekä oma verhoomo että toisen yrityksen toimisto ja showroom.
– Minulla oli kotitoimisto kymmenen vuoden ajan. Nyt halusin perustaa jotain konkreettista ja näkyvää ja kokeilla onnistuisinko, Rantsi innostuu.

Verhoilijan työ on Rantsin mielestä raskasta, mutta palkitsevaa.
– Pidän kovasti asiakkaiden kohtaamisesta ja siitä tunteesta, kun näkee valmiin työn. Mielestäni verhoilijan työ sopii pitkäjänteiselle, yrittäjähenkiselle ja hyvät kädentaidot omaavalle ihmiselle.
Parhaillaan Rantsi yhdistää työntekoon taas opiskelua, kun hän opiskelee kasvatustieteen perusteita avoimessa yliopistossa.
– Tähtäimessäni on hakea HAMK:n ammatilliseen opettajakouluun ja tulevaisuudessa ryhtyä kädentaitojen ammatilliseksi opettajaksi, hän kaavailee.
Hae nyt verhoilijaksi! Haku taideteollisuusalan perustutkintoon (artesaani, verhoilija) on auki 14.5. saakka. Lue lisää nettisivuiltamme.
Sivua päivitetty 3.5.2023 kello 09.52