Ammattiopisto Tavastia kehittyy

Kuormittava muutos vai innostava kehitys

2.2.2021 Heini Kujala

Vuoden vaihteessa kirjataan ylös edellisenä vuonna tehty kehittämistyö. Samanaikaisesti tarkennetaan, miten uudelle vuodelle tehdyt kehittämistavoitteet toteutetaan. Tuloskortti on vuosia toiminut hyvänä välineenä kehittämisen suunnitteluun ja seurantaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että syyskuussa suunniteltu tuloskortti on jo nyt käyttöön otettaessa monin osin vanhentunut.

Suhtaudumme muutokseen ristiriitaisesti. Yhtäältä työelämä tuntuu kuormittavalta ja silloin perusajatuksena on se, ettei kestä enää yhtään muutosta. Toisaalta muutos on mahdollisuus saada uutta intoa ja sujuvoittaa omaa työtään.

Muutoksen johtaminen on haastavaa, koska jokainen osallinen suhtautuu siihen eri tavalla. Kun yksi on jo kyllästynyt muutoksen suunnitteluun ja haluaisi päästä toteutusvaiheeseen, toinen vasta alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mitä muutoksella ajetaan takaa. Muutokseen sitoutuminen vaihtelee myös melkoisesti. Olemme luonnostaan innostuneita tai epäilijöitä. Onneksi me olemme erilaisia, ja kaikkia tarvitaan myös muutoksessa.

Vuosia sitten työurani alussa muutosta ajateltiin prosessina, joka alkaa ja loppuu. Sitten todettiin, että muutos on jatkuvaa. Tällä hetkellä ei osaa edes sanoa, mikä muutos on alkamassa tai suunnitteluvaiheessa, ja mikä on jo muuttunut pysyväksi arjeksi. Jos muutos oli joskus hahmotettavissa janana, nyt siitä tulisi piirrettäessä sekava sykerö.

Silti – jos jäisimme paikoillemme, emme olisi silloinkaan tyytyväisiä. Monenlainen kehittäminen työssä on ihan parasta.

Heini Kujala

Heini Kujala on Ammattiopisto Tavastian rehtori.

Sivua päivitetty 2.2.2021 kello 12.19

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Elina Jalli 3.2.2022

Onpa kiva, kun olet täällä!

Ammatillisessa oppilaitoksessa odotamme, että nuori valitsee itse oman polkunsa, oman tulevaisuutensa, ohjautuu kursseille, tulee paikalle, itsearvioi ja osallistuu opetukseen. Korostamme […]

Lue kirjoitus

Merja Kytöaho 23.3.2021

Kohti vähäpäästöisempää huomista

Koulutuskuntayhtymä Tavastian rakennusten pääasiallinen lämmitysjärjestelmä on kaukolämpö. Kahdessa rakennuksessa (F ja S) käytetään lisäksi aurinkosähköä ja I-rakennuksessa maalämpöä. Auringosta saatava […]

Lue kirjoitus