Yleinen

Valintakokeiden tilanne poikkeusoloissa

30.3.2020

Koronavirusepidemian vuoksi Ammattiopisto Tavastiassa tehdään muutoksia valintakokeisiin. Alla on yhteenveto valintakokeiden tilanteista. Jatkuvassa haussa hakeneille tiedotetaan erikseen, miten haastattelut tai kokeet toteutetaan.

Hius- ja kauneudenhoitoalan pt, kampaaja tai parturi. Valintakokeet on peruttu yhteishaun osalta. Valinta tapahtuu näin ollen muiden valintapisteiden perusteella. Jatkuvan haun kautta hakeville saatetaan järjestää valintakoe jollain turvallisella tavalla. On myös mahdollista, että jatkuvan haun osalta valintojen aikatauluja siirretään myöhemmiksi.

Sosiaali- ja terveysalan pt, lähihoitaja. Valintakokeet on peruttu yhteishaun osalta. Valinta tapahtuu näin ollen muiden valintapisteiden perusteella. Jatkuvan haun kautta hakeville saatetaan järjestää valintakoe jollain turvallisella tavalla. On myös mahdollista, että jatkuvan haun osalta valintojen aikatauluja siirretään myöhemmiksi. Jatkuvan haun hakijoille tiedotetaan tilanteesta sähköpostitse viikolla 18.

Perustason ensihoidon osaamisala, sosiaali- ja terveysalan pt. Valintakokeet järjestetään sekä yhteishaussa että jatkuvassa haussa hakeneille. Poikkeustilanteessa valintakoe järjestetään, mutta eri tavalla kuin alkuperäisessä suunnitelmassa. Hakijalle lähetetään ohjeet kirjallisina postitse. Valintakoe koostuu kahdesta osasta:

1) minä – itsensä esittely. Hakijat saavat esittelyn muodosta tarkemmat ohjeet.
2) fyysinen suoritus. Hakijat saavat suorituksen esittämistavasta tarkemmat ohjeet.

Lisätietoja tarvittaessa:
Päivi Kortesniemi
Opiskelijapalvelupäällikkö
puh. 050 5957 138
paivi.kortesniemi@kktavastia.fi

 

Sivua päivitetty 30.3.2020 kello 15.29

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024