Kampaaja

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto

  • Kampaajatyön osaamisala

Kampaaja osaa hoitaa ja muotoilla asiakkaiden hiuksia ja hiuspohjaa erilaisten menetelmien, välineiden ja kosmeettisten aineiden avulla. Lisäksi kampaaja osaa suunnitella erilaisia tyylejä ja ehostaa asiakkaita sekä hoitaa käsiä ja opastaa asiakasta hiusten ja hiuspohjan kotihoidossa. Kampaaja on hiusten käsittelyjen ja tyylisuunnittelun asiantuntija. Työ on eri-ikäisten asiakkaiden palvelua ja ohjausta. Palvelut kohdistuvat hiuksiin ja ihoon, mutta suunnittelussa otetaan huomioon aina yksilö kokonaisuutena.

Kampaajaksi hakeutuvalta edellytetään hyvää terveyttä. Ihoallergiset oireet ja ärsytysihottumat ovat merkkejä alalle soveltumattomuudesta. Hiusten värjäyksen ja tyylin kehittäminen edellyttää häiriötöntä värien erottelukykyä. Tarkkuutta vaativa työ edellyttää myös näköaistin ja käden hyvää koordinaatiota. Työn fyysinen kuormitus kohdistuu ennen kaikkea tuki- ja liikuntaelimiin.

Tutkintoesite
Tutkinnon perusteet
Mahdollisuus kahden tutkinnon suorittamiseen

HAKEMINEN

  • Jatkuva haku
    Seuraava haku keväällä 2019, päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.
    Oppisopimus: Mikäli sinulla on sovittuna oppisopimustyöpaikka, voit hakea oppisopimuskoulutukseen, Hakulomake
  • Yhteishaku
    Peruskoulun päättäville osoitteessa www.opintopolku.fi, hakuaika 19.2.-12.3.2019

Tiedätkö miten haet? Katso tästä.

LISÄTIEDOT

Ammattiopisto Tavastia

PL 30, Hattelmalantie 8
13101 Hämeenlinna

Rehtori Heini Kujala
puh. 0400 731 299

Kehitysjohtaja Arto Ruhala
puh. 050 553 3564

Opintotoimisto
puh. 03 658 1900

Ohjauspiste
puh. 03 658 1500

etunimi.sukunimi@kktavastia.fi

© 2018 Koulutuskuntayhtymä Tavastia