Yleinen

Lasinpuhallus vie mennessään

10.8.2020

Kun Otto Koivuranta haki opiskelemaan lasinpuhaltajaksi vajaat kymmenen vuotta sitten, hän ei tiennyt, että löytäisi oman intohimonsa. Lasiala on vienyt miehen sydämen täysin.

– Lasinpuhallus on minua varten. Hain opiskelemaan lasialaa aikanaan sattumalta, kun kuulin puskaradion kautta sellaistakin koulutusta olevan. Tällä hetkellä olen rakentanut koko elämäni niin, että voin työskennellä lasinpuhaltajana, Koivuranta kertoo.

Koivuranta työskentelee kevytyrittäjänä lasinpuhaltajana ja tekee enimmäkseen juomalasituotantoa.

– Asiakkaani ovat muotoilijoita ja taiteilijoita, jotka suunnittelevat lasityöt, ja minä sitten toteutan. Esimerkiksi Ylen aamuohjelman pöydillä näkyvät juomalasit ovat minun tekemiäni, Koivuranta vinkkaa.

Lasialan koulutusta järjestetään Suomessa nykyisin kolmessa paikassa. Yksi niistä on Urjalan Nuutajärvi, jossa Ammattiopisto Tavastia kouluttaa lasialan ammattilaisia. Nuutajärvellä voi opiskella taideteollisuusalan perustutkinnon, eli valmistua lasialan artesaaniksi, sekä alan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot.

Paula Pääkkönen päätyi opiskelemaan Nuutajärvelle työharjoittelun myötä.

– Opiskelin Kuopion Muotoiluakatemiassa lasi- ja keramiikkamuotoilua, ja tulin Nuutajärvelle työharjoitteluun. Sen aikana päätin hakeutua itsekin opiskelemaan lasialaa Tavastiaan, Pääkkönen muistelee.

Nyt Pääkkönen on suorittanut lasialan perus- ja ammattitutkinnot ja työskentelee kevytyrittäjänä. Hän puhaltaa lasia muutaman eri muotoilijan suunnitelmien perusteella.

– Vaikka pääasiassa teen lasiosia tai -teoksia muille, myyn gallerioiden ja näyttelyiden kautta myös omia teoksiani. Jatkossa haaveenani on perustaa oma yritys, Pääkkönen kaavailee.

Lasinpuhallusta tekniikka edellä

Sekä Otto Koivuranta että Paula Pääkkönen kiittelevät Tavastian lasialan koulutusta sen suoraviivaisuudesta.

– Tavastiassa lasinpuhallusta opetetaan tekniikka edellä. Opetus painottuu tekemiseen ja harjoitteluun sen sijaan, että ensin vain piirrettäisiin ja suunniteltaisiin. Opiskeluaika käytetään tehokkaasti, he kertovat.

– Nuutajärvellä opetuksen fokus on kohdallaan verrattuna esimerkiksi ulkomaisiin lasikouluihin, joissa olen käynyt, alan perus- ja ammattitutkinnot Nuutajärvellä suorittanut Koivuranta toteaa.

Vaikka opiskelijat etenevät lasialalla eri tahtiin, Pääkkönen vakuuttaa saaneensa opetusta aina kun sitä tarvitsi.

– Lasin kanssa sai tehdä niin paljon kuin ehti, hän iloitsee.

Nuutajärven kylää molemmat pitävät ainutlaatuisena ja avarakatseisena opiskelupaikkana.

– Vaikka kylä on pieni, täällä on todella kansainvälinen meininki ulkomaisten lasinpuhaltajien ansiosta. Opiskelijoita on ympäri Suomen, joten tämä on todellinen sulatusuuni, sanoo Nuutajärvellä jo kahdeksan vuotta asunut Koivuranta.

Paula Pääkkösen mielestä Nuutajärvi antaa mahdollisuuden keskittyä olennaiseen.

– Nuutajärvellä pystyy paneutumaan opiskeluun ja lasiin todella hyvin, koska lasi on läsnä koko ajan.

Maaginen materiaali

Lasihyteissä, joissa lasia puhalletaan ja työstetään, lämpötila nousee etenkin kesähelteellä kuumaksi. Paula Pääkkösen mielestä lasinpuhalluksen fyysisyys on osa tekemisen viehätystä.

– Lasinpuhalluksessa on pakko olla läsnä koko ajan. Se on todella kokonaisvaltaista toimintaa, ja siinä pääsee usein flow-tilaan, hän hehkuttaa.

Pääkkönen sanoo lasin olevan myös äärimmäisen kiehtova materiaali.

– Se tuntuu taikuudelta, kun ensin lasimassa on sulaa ja valuvaa, sitten se jähmettyy ja on lopuksi särkyvää ja haurasta, hän kuvailee.

Sekä Pääkkönen että Koivuranta vihjaavat, että lasinpuhallus sopii ihmiselle, joka uskaltaa ja haluaa heittäytyä sekä antautua lasille. Koivurannan mielestä myös musikaalisuus ja rytmitaju auttavat lasin työstämisessä.

– Jos etsii mukanaan vievää intohimoa, kannattaa kokeilla lasinpuhallusta!

Tule Tavastiaan!

Voit hakea opiskelemaan lasinpuhallusta jatkuvassa haussa nyt! Taideteollisuusalan perustutkinnosta valmistut lasialan artesaaniksi. Seuraava koulutus alkaa 18.1.2021. Lue lisää ja hae mukaan.

Perustutkinnon jälkeen voit syventää osaamistasi suorittamalla taideteollisuusalan ammattitutkinnon ja valmistua lasinpuhaltajaksi. Koulutus alkaa sopimuksen mukaan. Lue lisää ja hae mukaan.

Erikoisammattitutkinnon suorittamiseen vaaditaan useamman vuoden työkokemus lasinpuhaltajana. Taideteollisuusalan erikoisammattitutkinnosta valmistuukin lasinpuhaltajamestareita. Koulutus alkaa sopimuksen mukaan, tutustu tutkintoon ja hae mukaan!

Sivua päivitetty 10.8.2020 kello 13.23

Uusimmat uutiset

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024