Yleinen

Hyvinvointivirtaa-viikko vauhdissa

2.10.2019

Ammattiopisto Tavastiassa on tällä viikolla vietetty Hyvinvointivirtaa-viikkoa. Tiistaina TAT:n (Talous ja nuoret) Edla Inkilä kävi Hattelmalantien kampuksella luennoimassa nuorille työelämästä. Hän kehotti miettimään, miksi töissä käydään ja millaista työtä haluaa tehdä sekä työskentelemään ahkerasti omien haaveidensa eteen. Inkilä painotti nuorille myös asenteen merkitystä työelämässä ja halua olla hyvä työntekijä.

− Hyvä ja ahkera tyyppi on helppo palkata, Inkilä sanoi ja muistutti hyödyntämään työpaikoilla tapahtuvan koulutuksen kontakteja.

Luennolla omasta pitkästä työurastaan ja sen vaiheista kertoi myös nykyinen kiinteistönvälittäjä Jari Tammisto, ja lopuksi pelattiin Taloussankari-peliä.

Turengissa logistiikka-alan opiskelijoilla  oli tiistaina ohjelmassa liikenneaiheinen pakopeli, jonka on kehittänyt Nuorten Akatemia yhteistyössä liikenneturvan kanssa.

S-rakennuksessa Varalan urheiluopiston opiskelijat järjestivät työkyvyn testipisteen. Testeissä kokeiltiin muun muassa selän sivutaivutusta ja tasapainoa. Testit antavat osviittaa nykyisestä työkunnosta.

Keskiviikkona A-rakennuksen liikuntasalissa on pidetty Hyvinvointivirtaa-messut, jossa on päässyt nauttimaan muun muassa tennispallohieronnasta, pikakampauksista, kynsienlakkauksesta sekä kokeilemaan erilaisia pelejä, kuten onnenpyörää ja hulavanteen pyöritystä. Paikalla olivat myös muun muassa terveydenhoitajat sekä A-klinikkasäätiö ja Dopinglinkki, jonka osastolla pääsi testaamaan omaa puristusvoimaansa levypainoa kannattelemalla. Keskiviikon ohjelmassa on myös tietoisku dopingista.

Sivua päivitetty 2.10.2019 kello 13.02

Uusimmat uutiset

Patria kävi kylässä – yritysyhteistyö on tärkeä osa oppilaitoksen toimintaa

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024

Vaikka arvot ovat erilaiset, silti ystävyys voi olla yhtä syvää

Rasismin vastaiseen viikkoon liittyen opiskelijoilta kerättiin tiistaina 19.3. keskustellen ja anonyymillä kyselyllä ajatuksia rasismiin puuttumisesta, eri kulttuureista olevista kavereista ja […]

Lue lisää

27.3.2024

Kokkisota Punaportilla – nyt on liekeissä talon oma henkilökunta!

Tulossa on ainutlaatuinen tilaisuus, jossa kaksi todellista huippukokkia johtaa Tavastian henkilökunnasta koostuvia kilpailujoukkueita. Molemmat joukkueet valmistavat kolme ruokalajia, ja jotta […]

Lue lisää

19.3.2024