Yleinen

Ammattiopisto Tavastia ja Panssariprikaati yhteistyöhön

13.6.2019

Yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuudessa Ammattiopisto Tavastian koulutuspäällikkö Teemu Vepsäläinen (vas.), Panssariprikaatin koulutuspäällikkö everstiluutnantti Tommi Marttinen, Ammattiopisto Tavastian rehtori Heini Kujala, Panssariprikaatin komentaja eversti Tero Ylitalo sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastian johtaja Jouni Haajanen.

Ammattiopisto Tavastia ja Panssariprikaati ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen avulla halutaan helpottaa varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten opiskelua palvelusaikana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asepalvelusaikana voi hankkia osaamista toisen asteen ammatillisesta tutkinnosta ja palveluksen jälkeen osoittaa osaamisensa näytössä. Asepalveluksen aikana voidaan myös tarjota henkilökohtaista opintojen ohjausta.

Tavastian opiskelijoille tullaan sopimuksen myötä kertomaan tarkemmin varusmiespalveluksen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisen mahdollisuuksista. Lisäksi opiskelijat tulevat saamaan tietoa puolustusvoimista työnantajana.

Panssariprikaatin ja Tavastian henkilöstölle järjestetään tänä vuonna esimerkiksi seminaareja tai luentoja, joiden avulla halutaan lisätä henkilöstön tietoisuutta yhteistyömahdollisuuksista. Lisäksi selvitetään Panssariprikaatin teknisen henkilöstön jatkokoulutusmahdollisuuksia Tavastiassa.

Yhteistyötä koordinoi kaksi kertaa vuodessa kokoontuva ohjausryhmä. Nyt allekirjoitettu yhteistyösopimus alkaa 1.7.2019 ja on voimassa vuoden 2021 loppuun, mutta sopimuksen jatkoa tarkastellaan ohjausryhmässä vuoden 2021 aikana.

Sivua päivitetty 13.6.2019 kello 09.50

Uusimmat uutiset

Onnea ammattiin valmistuneille!

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 22.12.2023.–5.4.2024 välisenä aikana 215 uutta ammattilaista. Heistä 30 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

5.4.2024

Kansainvälisyys on tärkeä osa ammattiopiston toimintaa

Kansainväliset vierailut ovat tärkeä tapa mm. kasvattaa oppilaitoksen verkostoja ja kehittää toimintatapoja. Tavastiassa on käy vuosittain lukuisa määrä ulkomaalaisia vieraita […]

Lue lisää

28.3.2024

Yritysyhteistyö: Patria kävi kylässä

Ammattiopisto Tavastia tekee tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa eri aloilla. Opiskelijat näkevät ja kokevat aitoa työelämää monella eri tapaa, vierailut ovat […]

Lue lisää

27.3.2024