Lukuvuoden varrelta 2022–2023 Parolan lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 22 Kun ensimmäistä kertaa kuulimme mahdollisuudesta päästä Cerniin, tuntui, että siihen ei voinut olla tarttumatta. Kiinnostus fysiikkaan ja uudet kokemukset olivat pääsyitä reissulle lähtöön. Matkamme ajoittui 18.4.– 23.4.2023 ja se oli Kanta-Hämeen lukioiden yhteistyössä järjestetty matka Geneveen. Saavuttuamme lähdimme pienillä porukoilla kiertämään Geneven kaupunkia. Osa kävi rannalla ja otti aurinkoa, osa taas käveleskeli keskustassa ja kiersi kauppoja. Toisena päivänä alkoi kolmen päivän pituinen CERN-tiedeleiri, joka oli hyvin monipuolinen. Siihen kuului monenlaisia luentoja, esittelyjä, vierailuja koeasemilla ja hiukkaskiihdyttimen tunnelissa sijaitsevalle CMS-asemalle. Lisäksi Cern-ravintolasta sai hyvää ruokaa. Yksi kiinnostavimmista aiheista oli antimateria sekä sitä tutkivat AEgIS ja GBAR-kokeet, joissa tutkittiin muun muuassa antimaterian ja gravitaation vuorovaikutusta. Viimeisenä CERN-päivänä tutustuttiin ISOLDE-kokeeseen, jossa tutkitaan atomien ytimiä ja tuotetaan aineiden eri isotooppeja. Pääsimme ISOLDE:n koetiloihin opastetulle kierrokselle, jossa syvennyttiin eri koelaitteiden toimintaan. Tiedeleiristä oppi paljon aiemmin melko tuntemattomista asioista ja sai uusia näkökulmia fysiikkaan. Cern-projekti Silja Turunen & Daniel Mikkonen, 021B

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw