Lukuvuoden varrelta 2022–2023 Parolan lukio

LUKUVUODEN VARRELTA 2022–2023 18 TORSTAI 12.1.2023 Iidan ja Jyrin kuvaamana Päivä aloitettiin tapaamisella Frascatin juna-asemalla, josta lähdimme junalla Rooman keskustaan Terminin asemalle. Tästä matkamme jatkui metrolla Rooman keskustaan Vatikaanin alueelle. 40 opiskelijan ryhmämme jaettiin jälleen kahteen osaan: toinen jäi jonottamaan sisäänpääsyä Pietarin kirkkoon ja toinen lähti Vatikaanin museoihin audio guide -kierrokselle. Oma ryhmämme meni Pietarin kirkkoon ensin, eikä lähes tunnin jonottelu auringonpaisteessa haitannut retkitunnelmaa lainkaan. Turismi näyttää kukoistavan nyt koronan jälkeen. PERJANTAI 13.1.2023 Oskarin ja Kostin kuvaamana Perjantain ohjelmaamme kuului Colosseumin kiertäminen. Opastuksen jälkeen siirryimme Forum Romanumille. Colosseumilla oli ensimmäisellä kerroksella runsaasti turisteja. Kolmannessa kerroksessa tuli otettua ryhmäkuva näköalapaikalla. Colosseumin kiertämisen jälkeen lähdimme Forum Romanumiin, joka oli Rooman ajan aikainen tori. Tehtävänä oli suunnistaa Forum Romanumin alueella etsien paikkoja, joista piti ottaa ryhmän kanssa selfie. Tämän jälkeen oli vapaa-aikaa ja kaikki lähtivät hostien kanssa joko pareina tai pienissä ryhmissä kiertelemään Roomaa vapaaseen tahtiin. Iltaohjelmana italialaiset järjestivät jalkapallo-ottelun kaikille vapaaehtoisille. Lähes kaikki osallistuivat valaistulla ulkokentällä joko pelaajina tai yleisönä. Ensimmäisen erän ottelussa Italia voitti meidät tuloksella 4–3, minkä jälkeen tehtiin kapteenijaot ja pelattiin sekalaisilla jaoilla. Jalkapallo-ottelun päätyttyä monet lähtivät syömään ravintolaan tai viettämään aikaa isäntäperheisiin. Tämän päivän tapahtumat olivat todella monipuoliset: paljon historiaa ja yhdessäoloa. LAUANTAI 14.1.2023 Siljan ja Siirin kuvaamana Päivämme alkoi pienen ryhmän yhteisellä aamupalalla Frascatissa sijaitsevassa kahvilassa. Ruokailun jälkeen suuntasimme junalla kohti Roomaa. Siellä päivän ohjelmana toimi aarteenmetsästys eli “treasure hunt”. Siirryimme todelliseen multikansallisuusvaiheeseen matkallamme, sillä happening sisälsi tunnettujen nähtävyyksien (esim. Trevin suihkukaivo ja Espanjalaiset portaat) etsimisen yhdessä saksalaisten ja italialaisten kanssa. Tehtäviin

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw