Lukuvuoden varrelta 2021–2022 Kaurialan lukio

Lukuvuoden varrelta 2021–2022

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 2 Kaurialan lukio Erottajakatu 5 13100 Hämeenlinna Koulun historia lyhyesti Koulun perustamisvuosi 1924 Oman koulutalon valmistumisvuosi 1928 Koulurakennusta laajennettu vuosina 1935, 1954, 1965 ja 2004–2006 Koulumuodon muutokset 1924 perustettiin Hämeenlinnan tyttökoulu, 6-luokkainen keskikoulu. 1933 koulu laajennettiin 9-luokkaiseksi Hämeenlinnan tyttölyseoksi. 1945 koulu muutettiin 8-luokkaiseksi tyttölyseoksi. 1955 koulusta tuli valtion ylläpitämä. 1974 tyttölyseo muutettiin Hämeenlinnan yhteislyseo -nimiseksi yhteislyseoksi. 1976 peruskoulujärjestelmään siirryttäessä lukioluokat muuttuivat kaupungin ylläpitämäksi Kaurialan lukioksi. 1984 Kaurialan lukio sekä Poltinahon lukio ja sen iltalinja yhdistettiin. Poltinahon lukio oli vuonna 1957 perustettu Hämeenlinnan keskikoulusta juurensa juontanut 3-sarjainen lukio. Kaurialan lukiosta tuli viisisarjainen. 2000 Iltalukiosta muodostui Hämeenlinnan Aikuislukio, joka siirtyi omiin tiloihinsa. Koko koulurakennus jäi Kaurialan lukion käyttöön. 2013 Hämeenlinnan lukiot siirtyivät hallinnollisesti lukioliikelaitos Tavastian alaisuuteen. 2017 Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Kaurialan lukio Koulun rehtorit FM Siviä Lehto, johtajatar 1924–1925 FMKyllikki Sarlin, johtajatar 1925–, rehtori 1954–1963 FKHelvi Kurenniemi, rehtori 1963–1968 FM Sinikka Haapanen, rehtori 1968–1972 FMPirkko Mannisto, rehtori 1972–1993 LitM, YMAnneli Karsio, rehtori 1993–2004 FM, MBA Arja Aalto-Laaksonen, vs. rehtori 2003–2005, rehtori 2005–2008 LitM, KTK Tuomo Iltanen, rehtori 2008–

KAURIALAN LUKIO 3 Tahdonvoimalla ja tsempillä Tuomo Iltanen rehtori Rentouttavaa kesää! Korona-aika on rajoittanut koulutoimintaa vielä jonkun verran kuluvanakin lukuvuonna, mutta onneksi etäopetus on ollut minimissään. Etäopetus osoitti meille, että varsin monella oli haasteita omasta opiskelusta huolehtimisessa. Korona-aikana syntynyttä osaamisvajetta pyrimme helpottamaan tukiopetuksella seuraavien lukuvuosien ajan. Ole siis itse aktiivinen ja pyydä tukitoimia, jos koet niitä tarvitsevasi. Lukion tehtävänä on antaa yleissivistävää koulutusta. Lukion jälkeisessä jatkokoulutuksessa erikoistut jollekin alalle, mutta lukiossa yleissivistys on etusijalla. Tätä yleissivistystä tarjoamme Kaurialassa laajasti. Meille jokainen oppiaine on yhtä tärkeä ja laajan opintotarjottimen avulla jokainen varmasti löytää itselleen soveltuvan opinto-ohjelman. On tärkeää, että opiskelet sinua kiinnostavia oppiaineita, jotta motivaatiosi opiskeluja kohtaan säilyvät. Motivaatiotakin enemmän tarvitset tahdonvoimaa. Silloin kun motivaatiota ei tunnu riittävän, on aika ottaa tahdonvoima esiin. On tilanteita, jolloin opinnot tuntuvat raskailta, mutta jos sinulla on tahdonvoimaa niin raskaistakin tilanteista yleensä selvitään. Koronasta huolimatta monenlaisia tapahtumia on kuulunut tähänkin lukuvuoteen – kansainvälisiä vieraita joko lähinä tai virtuaalisesti lähes 70 henkeä, kansainvälisyysviikko, teatteri- ja balettiretkiä, vierailuja HAMKiin, Heurekaan, XR-centeriin, liikuntapäiviä ja monia teemapäiviä, joista ”anything but a backpack” -päivä ja kaikki Heikit jäivät mukavina mieleen. Suurkiitokset kaikille tapahtumien ja vierailujen järjestämisestä. Historian ja yhteiskuntaopin lehtori Juha Lahti jäi eläkkeelle 1.2.2022. Kiitos Juhalle pitkäaikaisesta työtoveruudesta ja työstäsi Kaurialan lukion nuorten eteen! Mielessäni on vieläkin Juhan vauhdikas askellus lukiomme käytävillä. Ja edelleen ihmettelen, kuinka Juha pystyi toimimaan ilman kalenteria. No, aina se ei tosin onnistunut Juhaltakaan. Juha kunnostautui usein keskustelemalla välituntisin opiskelijoiden kanssa, milloin mistäkin asiasta. Opiskelijat varmasti kaipaavat Juhaa ja Juha opiskelijoita. Leppoisia eläkepäiviä Juhalle! Lämpimät onnittelut kevään ylioppilaille! Koronantäyteinen lukioaika on vihdoin takanapäin ja uudet haasteet odottavat teitä. Toki toivomme näkevämme teitä vaikkapa opopassivierailulla lukiollamme. Hyvää jatkoa teille kaikille! Rakentakaa tulevaisuuttanne tarttumalla innolla eteenne tuleviin haasteisiin. Kiitos kaikille opiskelijoille ja koko henkilöstölle aktiivisesta toiminnastanne Kaurialan lukion hyväksi. Kaurialan lukiolla ja sen edeltäjällä Hämeenlinnan tyttökoululla on pitkä historia. Jokainen meistä on tuonut oman pienen vaikutuksensa sen historiaan. Samanaikaisesti me vaikutamme myös lukion tulevaisuuteen – jokainen meistä. Kun jokainen vaikuttaa omalta osaltaan Kaurialan lukion arkeen voimme hyvillä mielin juhlia parin vuoden päästä koulun satavuotista taivalta. Sitä ennen nauttikaa kesästä ja vapaudesta.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 4 Koulun henkilökunta Rehtori.................................................................................................................................................... Tuomo Iltanen Apulaisrehtori. ........................................................................................................................................... Jussi Mestari Opintosihteeri.....................................................................................................................................Marjut Arvonen Opettajat Eriksson Jyrki, ryhmänohjaaja 20F......................................................opinto-ohjaus, historia, yhteiskuntaoppi Halonen Hanni, virkavapaalla.......................................................................................................... englanti, ranska Heikkilä Sari ryhmänohjaaja 19D. ..........................................................................matematiikka, tietotekniikka Hietikko Hanna, ryhmänohjaaja 21C...................................................................................................saksa, ruotsi Hurskainen Johanna, ryhmänohjaaja 20D. ..........................................................................................saksa, ruotsi Iltanen Tuomo rehtori....................................................................................................................................... liikunta Immonen Heli, ryhmänohjaaja 19C......................................................................................matematiikka, kemia Janhunen Tuuli. ......................................................................................................................äidinkieli ja kirjallisuus Kainulainen Pirjo............................................................................................................... historia, yhteiskuntaoppi Kantola Anniina, ryhmänohjaaja 20A.............................................................................................venäjä, englanti Kellomäki Johannes, ryhmänohjaaja 19E. ........................................................................äidinkieli ja kirjallisuus Keränen Annemari.............................................................................................................................................fysiikka Keränen Jussi, ryhmänohjaaja 21D.................................................................................................................fysiikka Kuitunen Heikki........................................................................................................................... biologia, maantiede Kuusniemi Markus............................................................................................................................... englanti, ruotsi Lahti Juha, eläkkeelle 1.2.2022........................................................................................ historia, yhteiskuntaoppi Lampela Johanna............................................................................................................. äidinkieli ja kirjallisuus, S2 Lehtinen Terhi, ryhmänohjaaja 19B. ..................................................................................................matematiikka Malinen Piritta, ryhmänohjaaja 21A. .........................................................................................................kuvataide Malmi-Harju Katja, ryhmänohjaaja 20C.................................................................................................psykologia Mestari Jussi, apulaisrehtori, ryhmänohjaaja 19S..................................................................maantiede, biologia Moilanen Tuula.................................................................................................................................................. uskonto Nieminen Taru................................................................................................................................................... englanti Ojansuu Johannes......................................................................................................filosofia, elämänkatsomustieto Paavilainen Pinja....................................................................................................biologia, maantiede, terveystieto Partanen Ari, virkavapaalla................................................................................................................... opinto-ohjaus Perkkalainen Paula, ryhmänohjaaja 20E. ......................................................................................................... kemia Pesonen Marja-Liisa.............................................................................................................................................. ruotsi Pitkänen Minna................................................................................................................................................ musiikki Pitkänen Saara................................................................................................................................................... musiikki Pohjola Markku. ......................................................................................................................matematiikka, fysiikka Pyrhönen Seppo. ................................................................................................................................................... ruotsi Salonen Sakari, tiedelukion koordinaattori, ro 21E.........................................................................matematiikka Savolainen Sami, ryhmänohjaaja 21B.................................................................................... liikunta, terveystieto Seppälä Tanja........................................................................................................................................................espanja Siren Hanna, ryhmänohjaaja 21F............................................................... äidinkieli ja kirjallisuus, ilmaisutaito Taipale Veera, ryhmänohjaaja 20B. .................................................................................................. englanti, ruotsi

KAURIALAN LUKIO 5 Talikka Christa.................................................................................................................................................. musiikki Toivanen Lotta............................................................................................................. psykologia, uskonto, filosofia Torkko-Hieto Elina................................................................................................................................ opinto-ohjaus Tuohiniemi Rita. .................................................................................................................................. englanti, ruotsi Turkia Anne.......................................................................................................................................... englanti, ranska Utriainen Elisa. ..............................................................................................................................................robotiikka Varis Soile, ryhmänohjaaja 19A....................................................................................... historia, yhteiskuntaoppi Vilpas Heli. ..............................................................................................................................maantiede, terveystieto Virta Henna............................................................................................................................................. opinto-ohjaus Muu henkilökunta Erityisopettaja...........................................................................................................................Anna-Leena Mäkinen Kouluterveydenhoitaja.........................................................................................................................Marja Järvinen Kuraattori.......................................................................................................................................................Piritta Salo Psykologi. .................................................................................................................................................. Virpi Seppälä Opiskeluneuvoja..................................................................................................................................Milla Huovinen Nuorisotyöntekijä. .......................................................................................................................... Kukka Heiskanen Vahtimestari.................................................................................................................................................Anssi Sipola Kouluruokalan emäntä...................................................................................................................... Paula Roslander Ruokapalvelutyöntekijä. .....................................................................................................................Niina Tolvanen Siivooja. .................................................................................................................................................... Suvi Rothsten Siivooja. ...................................................................................................................................................Sari Tuominen

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 6 POIMINTOJA TOIMINNASTAMME ”SEITSEMÄN RAKKAUTTA” -MUSIKAALI Kaurialan lukion lukuvuoden 2021–2022 musikaali, joka sai ensi-iltansa 22.4.2022, perustui pääosin novellidramatisointeihin. Työryhmä valitsi viisi novellia, joita lähdettiin pienemmissä ryhmissä työstämään draamalliseen muotoon. Yhdestä novellista syntyi musiikkinumero, muista pienoisnäytelmät. Lisäksi mukaan valikoitui yksi valmis pienoisnäytelmä sekä yksi oma teksti nimeltään ”Viimeinen kirje”. Tekstien pohjalta musiikin opiskelijat lähtivät yhdessä ilmaisutaidon ryhmän kanssa valikoimaan kuhunkin tekstiin sopivaa musiikkia. Jo valmiin musiikin lisäksi syntyi myös yksi oma kappale, ”Toive”. Kuvataiteen opiskelijat huolehtivat musikaalin visuaalisesta ilmeestä. He työstivät yhdessä muun työryhmän kanssa lavan visuaalisen ilmeen, lavasteet sekä projisoinnit, joista osa oli Steaming Experiences -hankkeen kooditaidetyöpajassa toteutettuja. Kaikissa teksteissä on mukana rakkautta jossain muodossa. Tästä muodostuu musikaalin nimi ”Seitsemän rakkautta”. Opiskelijoita oli mukana musikaalia työstämässä yhteensä noin 50. Esityksiä oli kolme. Esityksen näki yhteensä yli 600 katsojaa.

KAURIALAN LUKIO 7

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 8 Arkkitehtuuri-opopassi Camilla Heiskanen. OHJAUKSEN KEHITTÄMISTÄ KOLMEN OPON VOIMIN Kuluvana lukuvuotena ohjaukseen saatiin lisää aikaa ja mahdollisuuksia opiskelijoiden kohtaamiseen, kun kolmantena opinto-ohjaajana aloitti Jyrki Eriksson. Ari Partasen ollessa virkavapaalla tiimi täydentyi Henna Virralla. Tällä tiimillä jatkettiin ohjaustyön kehittämistä uuden opetussuunnitelman ja odotetun lähiopetukseen paluun hengessä. Abit pääsivät osallistumaan Studia-messuille paikan päälle, ja osa jatkokoulutusesittelyistä (opopasseista) pystyttiin Teams-esittelyiden lisäksi järjestämään koululla. Kiitos kaikille 32 monipuolisen ja kiinnostavan esittelyn pitäjille. Toisen vuosikurssin opo-tunneille saatiin kolmelle eri kerralle yhteensä 18 ammattivierasta kertomaan oman uratarinansa. Toisen vuoden opiskelijat pääsivät taas tauon jälkeen osallistumaan myös “Job shadowing” -TET-päiviin 25.3. ja 8.4. pääosin lähitoteutuksena työpaikoilla sekä tutustumisena Hämeen ammattikorkeakoulun koulutusohjelmiin ja korkeakoulussa opiskeluun. Ensimmäisen vuosikurssin ohjauksessa kiinnitettiin erityishuomiota lukiokäytänteiden, opiskelutekniikoiden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tässä tärkeässä tehtävässä on ollut roolinsa paitsi koulun koko henkilökunnalla, myös tutor-opiskelijoilla. Vanhempainilloissa kerrottiin jokaisen ikäluokan ajankohtaiset opiskeluun, yo-kirjoituksiin ja jatkokoulutukseen hakeutumiseen liittyvät kuulumiset. Lukuvuoden aikana haettiin hankerahoitusta koko Tavastian lukioiden “Ohjauksen ekosysteemin” kehittämiseen. Rahoitus hankkeelle varmistui alkuvuodesta, ja hankkeen suunnittelutyö aloitettiin keväällä. Suurkiitos aktiivisesta yhteistyöstä ammattivierailujen, opopassien ja TET-päivien toteutuksessa kaikille yhteistyötahoille!

KAURIALAN LUKIO 9 Opotiimi mukana 80-lukuteemapäivässä.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 10 Lappeenrannan teknillisen yliopiston teekkarit Maija Keränen ja Juho Kaasinen luennoivat LUMA1 kurssin opiskelijoille Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelumahdollisuuksista ja tulevaisuuden energiantuotannosta. MATEMATIIKKA- JA LUONNONTIEDELUKION TOIMINTAA Jo ennen varsinaista koulun alkua Kaurialan lukiosta keväällä valmistunut ylioppilas Aaro Niinistö osallistui kansainvälisiin fysiikan olympialaisiin Suomen joukkueen jäsenenä, jotka järjestettiin etänä Suomen osalta Jyväskylän yliopistossa. Samoin opettaja Sakari Salonen osallistui kansainväliseen matematiikan opetuksen konferenssiin (ICME-13) Shanghaissa viikon ajan etäyhteydellä heinäkuussa. Onneksi muut lukuvuoden opintokäynnit ja vierailut voitiin kuitenkin toteuttaa jo lähitapahtumina. Näitä olivat mm. tekniikan toimintapäivät Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa sekä lokakuussa että huhtikuussa, Harppi-tiedefestivaali Helsingin matematiikkalukiossa marraskuussa, vierailu tiedekeskus Heurekaan joulukuussa, balettiesitykset Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi oheisohjelmineen Suomen kansallisbalettiin syyskuussa ja huhtikuussa sekä opintoretki Amos Rex -taidemuseoon ja Luonnontieteelliseen museoon Helsinkiin helmikuussa.

KAURIALAN LUKIO 11 Tiedelukiolaiset Tampereella TeknologiaUra 2021-tapahtumassa. Tiedelukiolaiset mekaniikan työpajassa Heurekassa. Erilaisiin valtakunnallisiin opiskelijakilpailuihin osallistuttiin lukuvuoden aikana seuraavissa oppiaineissa: biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja matematiikka. Harppi-joukkuekilpailussa (kilpailukysymysten aiheina matematiikka, fysiikka, kemia ja biologia) saavutettiin uusi opiskelijaennätys, koska osallistuvia joukkueita oli viisi kappaletta ja koska kussakin joukkueessa oli viisi opiskelijaa. Menestyskin oli kunnioitettava, koska sijoitukset valtakunnallisessa tilastossa joukkueilla olivat 10, 21, 33, 49 ja 67. Kerhotoiminta oli monipuolista: matematiikkakerho peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille, luonnontiedekerho, jossa lukiolaiset toimivat ohjaajina, peruskoulun alakoululaisille ja matematiikkakerho matriisilaskennasta lukion toiselle vuosikurssille.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 12 TUTORIT AKTIIVISINA ARJEN PIRISTÄJINÄ, YKKÖSTEN APUNA JA KOULUMME ESITTELIJÖINÄ Tutor-toiminnassa on tänä lukuvuonna ollut mukana 23 opiskelijaa, joista aktiivisin porukka on järjestänyt monenlaisia arkeamme piristäviä tempauksia tutoreiden perustehtävien lisäksi. Ykkösten lukiotaipaleen käynnistymiseen liittyy tutoreiden tuki ja ryhmäytymiseen liittyvät tapahtumat. Suurin niistä on kaikkien ykkösten Ahvenistolla pidetty yhteinen starttipäivä, joka vietettiin tänä lukuvuonna aurinkoisissa tunnelmissa yhteisten toimintapisteiden äärellä. Tutorit järjestivät myös ryhmittäin erilaisia yhteisiä peli- ja toimintatuokioita sekä vierailivat ryhmänohjauksissa. Tänä vuonna tutorit halusivat myös ottaa sosiaalisen median haltuun, ja heidän Instagramissaan jaettiinkin muikeita videoita koulun arjesta. Tutorit olivat myös järjestämässä teemapukeutumisviikkoa syyslukukauden loppuun sekä vappuun liittyvää piristystapahtumaa. Tutorimme saivat paljon kiitosta myös yläkouluvierailuista, joihin koronan takia heittäydyttiin hetkittäin nopeastikin muuttuvissa olosuhteissa ja erilaisin tilanteisiin sopivin mukautuksin. Tutorien järjestämä ykkösten starttipäivä sujui aurinkoisissa merkeissä. Tutorien ideoimien ryhmäytymisaktiviteettien tiimellyksessä.

KAURIALAN LUKIO 13 KANSAINVÄLISYYSKERHON PITKÄT PERINTEET EDELLEEN VOIMISSAAN Lukiomme kansainvälisyyskerho järjestää vuosittain kansainvälisyysviikon yhteistyössä kieltenopettajien ja kv-tiimin kanssa. Kv-viikkoon kuuluu erilaisia aktiviteetteja, kuten kilpailuja ja erilaisia pelejä, minkä lisäksi koulu koristellaan valittujen maiden väreillä. Viikon teemoiksi valitaan viisi eri maata, joista jokaiselle on oma päivänsä. Tänä vuonna maat olivat Saksa, Italia, Japani, Espanja ja Ruotsi. Päivittäin ruokalistalla oli teemamaalle tyypillisiä ruokalajeja. Lukiossamme on opiskellut neljä vaihto-opiskelijaa, jotka ovat myös olleet mukana kv-kerhon toiminnassa ja varsinkin kv-viikon järjestelyissä. Kv-kerhossa autetaan vaihto-opiskelijoita sopeutumaan uuteen ympäristöön, varsinkin alkuvuodesta. Tänä lukuvuonna kv-kerhon vetäjinä ovat toimineet Elsa Tahiri, Alita Leivo, Katrina Yrjö-Koskinen ja Pihla Varismäki. Kerho kokoontuu pääsääntöisesti viikoittain. Kv-kerhon tapaamisissa joko pelataan erilaisia yhteisiä pelejä tai tavataan vierailijoita – myös etänä – esimerkiksi koulumme entisiä vaihto-opiskelijoita, jotka kertovat elämästään. Kv-kerhon vetäjät esittelivät kerhon toimintaa lukuisille ulkomaisille opettajavieraille ja järjestivät toukokuussa illanvieton ranskalaisille opiskelijoille. MIELIKUVITUKSEN MAAILMOJA ROOLIPELIKERHOSSA Kaurialan lukion roolipelikerhon toiminta oli lukuvuoden aikana aktiivista. Koska koulua käytiin lähiopetuksessa, myös kerho pääsi kokoontumaan usein. Toiminnan runkona olivat viikoittaiset peli-illat, joiden lisäksi järjestettiin halloween-, pikkujoulu- ja vapputapahtumat, joissa tarjolla oli pelaamista ja nyyttäriperiaatteella pientä purtavaakin. Nämä nyyttäritapahtumat osoittautuivat hyvin suosituiksi, ja niitä tullaan varmasti jatkamaan syksyllä. Peli-illoissa pelattujen pelien kirjo oli laaja fantasiaseikkailuista kauhupeleihin, velhokouludraamaan ja scifiin, ja mukana oli niin ensikertalaisia kuin kokeneitakin harrastajia. Enimmäkseen opiskelijat osallistuivat toimintaan pelaajina, mutta joukkoon mahtui myös innokkaita pelinjohtajia. Roolipelikerho myös sai opiskelijakunnalta toimintaansa avustusta, jonka turvin muun muassa kasvatettiin kerhon pelikirjastoa. Kerhon puheenjohtajina toimivat tällä kaudella Sam Lång ja Josefiina Rytkönen ja ohjaavana opettajana Johannes Kellomäki. Roolipelikerhossa pelattiin viikoittain.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 14 OPISKELUHUOLLON LUKUVUOSI Opiskeluhuollon palvelut toimivat normaaliin tapaan lukuvuonna 2021–2022. Koulukuraattori ja terveydenhoitaja ottivat käyttöön omassa yksilötyössään Laiffi-lyhytinterventiomallin, joka kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Malli pyrkii auttamaan masennus- ja ahdistusoireisia opiskelijoita. Nutut-hanke (Nuorisotyö ja tukiverkot Hämeenlinnan yläkouluissa ja lukioissa) jatkoi toimintaansa lukuvuonna 2021–2022. Lukioiden nuorisotyöntekijänä toimi Kukka Heiskanen. Lukioiden nuorisotyöntekijä teki tiivistä yhteistyötä koulukuraattori Piritta Salon ja opiskeluhuollon psykologi Virpi Seppälän kanssa. Painopisteenä toiminnoissa on ollut opiskelijoiden yhteisöllisyyden lisääminen. Syyslukukaudella opiskeluhuollon toimijat ja lukioiden nuorisotyö olivat mukana seuraavissa toiminnoissa: • Syksyn starttipäivä Ahvenistolla • Arki- ja ryhmäytymisaiheiset oppitunnit 1. vuosikurssin opiskelijoille ”Nyt saa kertoo” - toiveboxit opiskelijoille • Päättöviikkojen breikit lukion aulassa • Syyslomaviikon aloitustapahtuma Syysloma Starter • Syyslomalta paluu -kahvit • Peliviikon toimintaa • Jouluinen peli-ilta • Joulukorttivälitunti 80-luvun teemalla • 2. vuosikurssin ryhmänohjaajien tunnit ja ryhmäytykset Kevätlukukaudella: • Ystävänpäivän tempaus ja -luistelu • Hyvää mieltä ja kohtaamisia -viikko yhteistyössä opiskeluneuvoja Milla Huovisen kanssa • Talvilomaviikon tekemistä nuorisotila G-nurkalla • Koulupäivien jälkeiset tiistaibreikit • Kevään peli-ilta • Tiistaipäivien ruokavälituntien toiminnat

KAURIALAN LUKIO 15 KANSAINVÄLISYYSTIIMIN TOIMINTA Kansainvälisyystiimin tehtävänä on kehittää lukion kansainvälisyyttä, ja kuluvana lukuvuotena tiimi on yhteistyössä koulun kansainvälisyyskerhon kanssa järjestänyt muun muassa kansainvälisyysviikon. KV-tiimin tärkein tehtävä on mahdollistaa kaikille opiskelijoille tutustuminen vieraisiin kieliin ja kulttuureihin. KV-tiimi on tehnyt yhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa, ja korkeakoulun vaihto-opiskelijoita on vieraillut eri oppiaineiden tunneilla. Lisäksi tiimi on ollut apuna etänä järjestettyjen projektien järjestämisessä. Maaliskuussa 2022 opiskelijoitamme osallistui amerikkalaisten opiskelijoiden kanssa Bloom ry:n järjestämään medialukutaitotyöpajaan. Opettajajäsenet: Hanna Hietikko, Sakari Salonen, Sami Savolainen, Veera Taipale Tiimit Kansainvälisyysviikon valmistelua. Kv-tiimi ja kv-kerho (kuvassa) tekevät tärkeää yhteistyötä.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 16 KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIIMI KESTÄVÄMPÄÄ TULEVAISUUTTA RAKENTAMASSA Kestävän kehityksen tiimin tavoite on vahvistaa erilaisia kestävän tulevaisuuden rakentamiseen liittyviä toimintoja ja tietoisuutta Kaurialan lukiossa. Lukuvuoden päätapahtuma on vuosittainen Energiansäästöviikko, joka on Motivan järjestämä valtakunnallinen kampanja. Tänä vuonna Energiansäästöviikko starttasi meillä kestävään kehitykseen ja kiertotalouteen liittyvällä tapahtumapäivällä, jossa oli ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille alustus kestävästä kehityksestä sekä toisen vuosikurssin opiskelijoille vuoropuhelu, jossa oli mukana Johannes Ojansuun lisäksi Hämeenlinnan kaupungin ilmastokoordinaattori Juuso Puurula. Teemaviikkoon liittyi myös koulumatkakilpailu ja Motivan tapahtumiin osallistumista sekä kampanjointia. Tiimin jaksoittaiseen toimintaan kuuluu päättöviikon ruokailukysely, joka toteutetaan yhteistyössä keittiöhenkilökunnan kanssa ruokahävikin vähentämiseksi. Kyselyyn vastataan aktiivisesti, ja se antaa hyvän kuvan päättöviikon ruokailijamääristä ja auttaa keittiötä varautumaan oikealla ruokamäärällä. Tiimin edustaja on säännöllisesti mukana koko kuntayhtymän kestävän tulevaisuuden työryhmän kokouksissa Kestävän kehityksen tiimin kokouksissa mukana olleiden opiskelijajäsenten toiveesta koulun tiloihin toteutettiin kierrätyskäytävä, jossa onmahdollisuus kierrättää käyttötavaroita. Lisäksi käytävälle sijoitettiin opiskelijoiden toiKv-kerhon pikkujoulut.

KAURIALAN LUKIO 17 Mona Moisala etäluennoi aivoista ja keskittymiskyvystä. veesta keräyspisteet. Toukokuun tapahtumana järjestettiin roskienkeräysteemaviikko. Opettajajäsenet: Heikki Kuitunen, Piritta Malinen, Johannes Ojansuu, Pinja Paavilainen, Paula Perkkalainen, Anne Turkia OPPIMISEN TUKI -TIIMILTÄ RESEPTEJÄ PAREMPAAN OPPIMISEEN Oppimisen tuki -tiimi on tehnyt tänä lukuvuonna tiivistä yhteistyötä Otus-hankkeen (Oppimisen tuella hyvinvointia lukioon) kanssa. Hankkeen turvin kuuluisa aivotutkija Mona Moisala piti opiskelijoille etäluennon aiheesta ”Aivot ja keskittymiskyky älylaitteiden aikakaudella”. Tiimi toteutti heti lukuvuoden alussa valokuvataulun opettajista opettajainhuoneen eteen, jotta opiskelijoiden olisi helpompi tunnistaa opettajansa maskien takaa. Tiimi on pyrkinyt lisäämään opiskelijoiden tietoutta eri tukipalveluista sekä kehittänyt ainekohtaisia oppimisen reseptejä, jotka saamme käyttöön heti ensi lukuvuoden alussa. Opettajajäsenet: Heli Immonen, Johannes Kellomäki, Markus Kuusniemi, Katja Malmi-Harju, Elina Torkko-Hieto RYHMÄNOHJAUSTIIMI Ryhmänohjaustiimi on lukuvuoden aikana päivittänyt ryhmänohjaajan työhön liittyviä arjen käytäntöjä. Tärkeitä teemoja, joita tiimi halusi tuoda kouluarkeen, ovat yhteisöllisyys, osallisuus ja jaksaminen. Teimme yhteistyötä nuoriso-ohjaajan, kuraattorin, koulupsykologin sekä tutoreiden kanssa, jotka kaikki tahollaan pitivät oman ryhmätuokionsa opiskelijoille. Tiimin tavoitteena on lisäksi kehittää ryhmänohjaustuokioiden sisältöjä informatiivisuudesta osallistuvampaan, ja tämän tehtävän parissa tiimin työ jatkuu ensi lukuvuonna. Opettajajäsenet: Johanna Hurskainen, Jussi Mestari, Hanna Siren, Elina Torkko-Hieto, Soile Varis TVT-TIIMIN TOIMINTAA LUKUVUONNA 2021–2022 Lukuvuoden alussa TVT-tiimi sai ensi kertaa tehtäväkseen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden tietokoneiden jakamisen organisoinnin. Tietokoneiden jakaminen toteutettiin yhteistyössä IT-tuen, ryhmänohjaajien ja digitutoreiden kanssa. Ensimmäinen tietokoneiden jakaminen ei täysin kommelluksitta sujunut, mutta tiimi sai hyvää kokemusta tästä jatkossa joka syksy toistuvasta tehtävästä. Edellisenä lukuvuonna käyttöön otettu Teamsin Koeverkko -kansiosysteemi on ollut yhä menestyksekkäästi käytössä päättöviikoilla. Kansioon on lisätty päivitetyt kirjalliset toimintaohjeet sekä videomuotoiset ohjeet Abitti -koeverkon käyttöön. TVT-tiimi on pyrkinyt lukuvuoden aikana rohkaisemaan opettajia Abitin käyttöön. Totuttuun tapaan TVT-tiimi on organisoinut ylioppilaskirjoitusten katastrofiharjoitukset yhdessä Koulutuskuntayhtymä Tavastian IT-tuen kanssa. Lisäksi TVT -tiimi on

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 18 järjestänyt buuttausharjoituksia kokelaille ennen ylioppilaskirjoituksia. Tulevan lukuvuoden tavoitteena on jatkaa koulutusta ja kehittämistä, saada käyttöön uusi automaattijärjestelmä päättöviikon Abitti-kokeita varten sekä suunnitella ja organisoida tietokoneiden jakaminen toimivasti ja tehokkaasti. Opettajajäsenet: Sari Heikkilä, Anniina Kantola, Jussi Keränen, Juha Lahti, Terhi Lehtinen, Tuula Moilanen, Markku Pohjola TYÖELÄMÄ- JA KORKEAKOULUTIIMI (TYKO-TIIMI) Tyko-tiimi on ollut uusi tiimi, joka nimensä mukaisesti edistää Kaurialan lukion työelämä- ja korkeakouluyhteistyötä. Tiimi on koonnut lukiolaisten tarjolle yliopistojen ja korkeakoulujen kurkistuskursseja, joita opiskelija voi suoritettuaan anoa hyväksyttäviksi suorituksiksi lukio-opintoihinsa. Kurkistuskurssilistauksen sijaintia Kaurialan lukion nettisivuilla on myös selkeytetty. Ykkösten työelämäpäivässä oli asiantuntijavierailijoita ja työpajoja muun muassa Maria Lassila-Merisalo. Työelämävieraiden kutsuminen koululle on osa opinto-ohjaajien kanssa tehtyä yhteistyötä, esimerkiksi ti 8.2.2022 vietetyn lukion 1. vuosikurssin työelämäpäivän muodossa. Tiimi on myös koonnut lukiolaisille uudenlaisen työelämään tutustumisen muodon eli kesä-TET:in. Sen voi lukiolainen toteuttaa kesäkuukausien aikana – myös varsinaisessa kesätyöpaikassaan – ja anoa sitä lukion opintosuoritukseksi. Tyko-tiimi on tehnyt yhteistyötä muiden lukioiden, korkeakoulujen, työelämäedustajien sekä lukiolaisten liiton kanssa. Opettajajäsenet: Jyrki Eriksson, Johanna Lampela, Lotta Toivanen, Rita Tuohiniemi, Henna Virta

KAURIALAN LUKIO 19 LIIKUNTATUTORTOIMINTA KOULUN ARJEN AKTIVOIJANA Lukuvuoden toiminta alkoi yhdentoista uuden liikuntatutorin koulutustilaisuudella 14.9. yhdessä Lyseon lukion ja Ammattiopisto Tavastian liikuntatutoreiden kanssa. Kouluttaja oli Hämeen Liikunta ja Urheilu ry -aluejärjestöstä. Syksyllä liikuntatutorit ottivat käyttöön VR-lasit, joihin ostettiin liikunnallisia pelejä. He opastivat ruokavälituntisin muita koulumme opiskelijoita käyttämään laseja. Marraskuun alussa tehtiin kaikkien kolmen oppilaitoksen yhteinen liikuntatutoreiden retki Kauppi Sports Centeriin Tampereelle. Siellä oli mahdollisuus kiipeillä, hypellä trampoliinilla ja kiertää seikkailurata, joka sijaitsi aivan katon rajassa. Tänä lukuvuonna jatkuivat myös opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteiset hyvinvointia edistävät Teams-luennot. Reetta Haverinen mediakasvatusseurasta luennoi kaikille kolmelle oppilaitokselle yhteisesti arjen digihyvinvoinnista. Kevätlukukaudella meillä oli toinen luento, jonka piti Arto Pesola. Aiheena hänellä oli arkiaktiivisuuden tärkeys ja istumisen vähentäminen. Kevätlukukaudella liikuntatutorit järjestivät ohjausryhmien välisen pöytäjalkapalloturnauksen, joka huipentui kahvilassa pidettävään loppuotteluun. Turnauksen voitti ryhmä 21E. Maaliskuussa alkoi liikuntalukkari-toiminta, jossa opiskelijoilla oli mahdollista aina maanantaisin kello 15–16 kokeilla eri liikuntalajeja, kuten keilausta, seinäkiipeilyä, joogaa, ammuntaa, ilmajoogaa, golfia, kehonHankkeiden avulla monipuolisuutta oppimiseen ja toimintaan huoltoa, potkunyrkkeilyä ja kuplajalkapalloa. Liikuntalukkarin tarkoituksena oli saada opiskelijat tutustumaan sellaisiin lajeihin, joita ei ehkä yksin tulisi lähdettyä kokeilemaan. Lukuvuoden aikana toteutettiin myös perinteinen syksyn liikuntailtapäivä, johon kaikki opiskelijat osallistuivat, ja talven lasketteluretki, jossa oli mukana 109 lukiomme opiskelijaa. Koko lukuvuoden ajan oli myös mahdollista saada ohjausta kuntosalillamme lukiomme opettajalta Jyrki Erikssonilta. Hän teki opiskelijoille henkilökohtaisesti räätälöityjä kuntosaliohjelmia. Liikkuva Tavastia -hankkeen liikuntatutor-toimintaa on rahoittanut Avin Liikkuva opiskelu -hanke. Liikuntatutoreiden retki Kauppi Sport Centeriin Tampereelle.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 20 ILTANEN – KAURIALAN LUKION LEHTI Idea lehdestä syntyi, kun äidinkielenopettaja Hanna Sirén kertoi oppitunnillaan oman lukioaikansa lehdestä, joka nimettiin lukion rehtorin mukaan Jormaksi. Jorman innoittamana keksimme nimetä Kaurialan lehden Iltaseksi oman kultaisen rehtorimme Tuomo Iltasen mukaan. Lisäksi se sopii hauskasti lehtinimien sanaperheeseen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, Iltanen... Saimme mahdollisuuden toteuttaa ideamme, kun Kaurialan, Lyseon ja Lammin lukioissa lähti syksyllä 2021 liikkeelle Opetushallituksen Lukuliike-hankkeen rahoittama Lukulamppu-hanke. Lehden tekemisen ohjaavana opettajana on toiminut Johanna Lampela. Tähän mennessä lehtiä on ilmestynyt kolme kukin omalla kantavalla teemallaan. Meidän kanssamme lehteä tekemässä on ollut noin 30 kirjoittajaa sekä upeat taittajat. Olemme pitäneet perjantaisin yhteisiä suunnittelupalavereita joskus herkutellenkin. Me kaikki lehden toimitukseen osallistuneet olemme päässeet näkemään ja kokemaan kulttuuria eri tavoin - teatteriretkien sekä kahvilakäyntien muodossa. Lehden päätoimittajina toimiminen on opettanut paljon. Se on tutustuttanut meidät työryhmän johtamiseen, eri asioiden organisointiin sekä lehden julkaisuprosessiin. Kokemus on ollut korvaamaton, ja olemme äärimmäisen kiitollisia sen avaamista mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Paras asia Iltasessa on ollut näkemämme kehityskaari – ensimmäisestä lehdestä on tultu pitkälle. Pääsimme toteuttamaan unelmaamme. Toivomme kovasti lehden jatkuvan senkin jälkeen, kun me lähdemme Kaurialasta. Terveisin Iltasen päätoimittajat Liisa Keinonen ja Enni Kenetti Lukiolehti Iltasta pääset lukemaan Kaurialan lukion etusivun kautta kktavastia.fi tai osoitteissa: bit.ly/iltanen1 bit.ly/iltanen2 bit.ly/iltanen1_2022

KAURIALAN LUKIO 21 LUKUTUTORIT INNOSTAVAT KIRJALLISUUDEN MAAILMAAN Syksyllä 2021 starttasi koulutuskuntayhtymä Tavastian lukioiden yhteinen Opetushallituksen rahoittama Lukulamppu-hanke, jonka kokonaistavoitteena on innostaa lukiolaisia kirjallisuuden pariin ja tuoda lukemisen ja kirjojen merkitys näkyväksi lukioiden arjessa myös äidinkielen oppituntien ulkopuolella. Tätä varten startattiin hankkeen yhtenä toimintamuotona lukututortoiminta. Lukututorit sekä innostavat opiskelutovereitaan lukemaan että tarjoavat elintärkeää tietoa lukiolaisten kiinnostuksen kohteista ja heitä ilahduttavista tai liikuttavista teoksista, jotta koulun kursseille valitut ja kirjahyllyihin hankitut teokset ovat kaikkia lukiolaisia lukemaan kannustavia. Kaurialan lukututorit toteuttivat joulukuussa 2021 kirjavinkkausjoulukalenterin, jossa he itse, lukion opettajat sekä muut lukiolaiset vinkkasivat omia lempiteoksiaan. Näin saatiin näkyväksi sekä paljon hyvää kirjallisuutta että lukemisen arkipäiväisyyttä. Kirjavinkkausteema jatkui myös Kaurialan lukion käytävillä: lukututorien toteuttamasta kirjavinkkauspurkista voi napata joko fiktio- tai tietokirjallisuusvinkin vaikkapa kesälomalle! Lisäksi tutorit huhkivat Kaurialan äidinkielen luokkien kirjahyllyjen parissa järjestäen ne järkevämmiksi ja houkuttelevammiksi kokonaisuuksiksi. Lukututoreiden tehtäviin kuului myös kouluttautuminen ja erilaisten yhteistyötahojen kanssa toimiminen. Syksy startattiin yhdessä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kanssa, ja kevät päätettiin matkalla Tampereelle. Tampereella tutorit tutustuivat Tampereen yliopistoon ja kirjallisuudentutkimukseen sekä Tampereen kaupunginkirjasto Metsoon. Lisäksi Tampereella sijaitseva Lastenkirjainstituutti veti tutoreille parin tunnin mittaisen työpajan kirjavinkkauksesta ja lukuvinkkien videoimisesta. Syksyllä 2022 lukututoritoiminta ja Lukulamppu-hanke jatkuvat esimerkiksi kirjailijaillan ja kirjamessuvierailun merkeissä. STEAMING EXPERIENCES -HANKKEEN VIIMEINEN VUOSI VAHVISTI STEAMOPPIMISTA SEKÄ NÄKYI JA KUULUI MYÖS KOULUN ULKOPUOLISILLE Science Technology Engineering Art and Maths -sanayhdistelmä on viimeisen kolmen vuoden aikana tullut tutuksi STEAMinä, jossa kokeillaan, kuvataan, värkätään, ohjelmoidaan, mallinnetaan, suunnitellaan, innovoidaan, tutkitaan ja tutustutaan. Vaikka korona on hankaloittanut tämänkin hankkeen toimintaa, pystyttiin syksyllä järjestämään kooditaide- ja droneohjelmointi- ja rakennustyöpajat. Lisäksi Opetushallituksen ra-

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 22 hoittama oppimisympäristöhanke on mahdollistanut robotiikka- ja elektroniikkakurssien laitehankinnat. Lukuvuoden näyttävimpänä STEAM-ponnistuksena olivat tammikuussa kaikille koulussamme sisällä liikkuville ja ulkona ohikulkeville ykköskerroksen ikkunoista näkyvät STEAM-revontulet, joihin ohjelmoitiin revontulia simuloivat Arduino-ohjelmoidut valot elektroniikkakurssilla ja toteutettiin videoina heijastettavaa kooditaidetta työpajassa.Mukana oli myös 3D-mallinnettua revontulien inspiroimaa taidetta, omaehtoisesti toteutettua haastavampaa ohjelmointitaidetta ja musiikin osaajan oma sävellys. Kuvataiteen opintojaksolla rakennettiin led-valojen installointi. Monia työpajasuunnitelmia ja vierailuja jouduimme perumaan, mutta tiedelukion ykköset vierailivat Amos Rexissä ja luonnontieteellisessä museossa hakemassa inspiraatiota kuvataiteen opintojaksoon. Kaikille avoimeen Metropolian XR Centerin työpajaan osallistui viisitoista innokasta laajennetun todellisuuden tutustujaa. Tiedelukion ykkösten kuvataiteen opintojakson päättöviikon päivä sujui myös hyvin STEAM-orientoituneesti: meksikolaisen Tecxoticin järjestämässä merirobottityöpajassa vastattiin upeilla innovaatioilla ja ideoilla haasteeseen suunnitella merten hyvinvointiin liittyviä robotteja. STEAM-hankkeessa osallistuimme meksikolaisten järjestämään robottisuunnitteluhaasteeseen.

KAURIALAN LUKIO 23 STEAM-revontulet ihastuttivat tammikuussa.. STEAM-hankkeesta vierailtiin myös Helsingin XR-Centerissä. Teknologian innovoiva käyttö näkyy myös arjessa jatkuvasti. Lukion kellarikerroksen kaikille avoin VR-teknologian käyttöpaikka oli jatkuvassa käytössä niin pelaamiseen, virtuaalivierailuihin kuin erilaisiin kokeiluihinkin. Oculus-settejä hankittiin myös lisää ja kuvataidetunneilla, tähtitieteen kurssilla, tiedekerhossa sekä kielten opiskelussa on hyödynnetty virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden teknologiaa ja tehty siihen liittyviä oppimisympäristökokeiluja. Kooditaidetyöpajan teoksia oli myös mukana musikaalin skenografiassa heijastettuina videoina.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 24 1. Abien kunniakuja penkkaripaivana helmikuussa. 2. Abien kuusysipäivän teematunnelmia. 3. Penkkareiden abigaalatunnelmia. 4. Tuomo-meemi. 5. Musiikkikahvila. Kuvasatoa vuoden varrelta 1 2 3 5 6 7

KAURIALAN LUKIO 25 6. Lukuvuoden aikana pästiin useille taidemuseovierailuille. 7. Abeja pukeutumisteemaviikon kasariperjantaina. 8. Abit poistuivat koululta kunniakujan kautta penkkareissa helmikuussa. 4 8

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 26 1. Syksyn ylioppilasjuhlien juhlapuhuja oli Johannes Koskinen. 2. Syksyn ylioppilasjuhla. 3. Perinteiset ykkösten starttipäivät vietettiin aurinkoisella Apparalla elokuussa. 4. Monikymmenvuotisen uran historian opettajanamme tehnyt Juha Lahti jäi eläkkeelle. 1 2 4 5 Kuvasatoa vuoden varrelta

KAURIALAN LUKIO 27 5. Emilia ja Milla rakensivat ja ohjelmoivat robotiikkakurssilla kaytannon elamäkin helpottavia robotteja VEXEilla. 6. Yökirkossa oli myös valotanssiesitys. 7. Yökirkko toteutettiin striimattuna esityksenä. 3 6 7

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 28 CONNECTING EUROPEAN CLASSROOMS THRU VR – KANSAINVÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ VIRTUAALITODELLISUUDEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN ÄÄRELLÄ STEAM-hankkeen rohkaisema lähdimme mukaan myös Erasmus-rahoitteiseen yhteiseurooppalaiseen virtuaalioppimisen hankkeeseen, johon kuuluu sekä opettajien ja opiskelijoiden liikkuvuus. Tänä lukuvuonna ainoastaan opettajat ovat olleet vierailuilla job shadowingissa ja työpajoissa Prahassa, Brightonissa ja Suomessa, mutta ensi lukuvuonna matkaan lähtee myös opiskelijoita. Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään erityisesti kielten, kuvataiteen, fysiikan ja matematiikan opiskeluun liittyviä virtuaalisen oppimisen mahdollisuuksia. Toki kaikki muutkin oppiaineet hyötyvät siitä, että virtuaaliteknologian käytön mahdollisuudet ja ongelmat tulevat tutummiksi.

KAURIALAN LUKIO 29 RANSKA-KEMIA-HANKKEEN OPISKELIJAVAIHDOT TOTEUTUIVAT VAUHDILLA Huhtikuun lopulla se viimeinkin toteutui, nimittäin kauan odotettu projektivierailu Ranskaan. Vierailulla 22 lukiomme opiskelijaa ja kaksi opettajaa pääsivät tutustumaan ranskalaiseen kulttuuriin, koululaitokseen sekä tietysti projektimme aiheen, kestävän kehityksen ja kiertotalouden, toteutuksesta ja tutkimuksesta vastaaviin laitoksiin. Yksi vierailun kohokohdista oli mahdollisuus vierailla yhdessä Loiren laakson kauneimmassa linnassa, Chambordin linnassa. Toukokuussa puolestaan ranskalaiset opiskelijat saapuivat vastavierailulle Hämeenlinnaan. Suomessa projektiohjelmaan kuului muun muassa vierailut Aalto-yliopistossa sekä Lahden ammattikorkeakoululla, yhteinen illanvietto Aulangon retkeilymajalla sekä runsaasti mukavaa yhteistä tekemistä. Näin siis Kaurialan lukion ja ranskalaisen Lycée Maurice Genevoix -koulun (Ingré) yhteistyöprojekti toteutui jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Tänä vuonna tämän englannin kielellä toteutettavan projektin aiheena oli kestävä kehitys ja kiertotalous.

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 30 Projektissa suomalaiset opiskelijat valmistelivat aineistoa kestävän kehityksen ja kiertotalouden verkkokurssille, jota tullaan tarjoamaan Moodle-oppimisalustalla lukioiden opiskelijoille. Projektiaihe toteutti siten Kaurialan lukion ja samalla Koulutuskuntayhtymä Tavastian tavoitetta osallistaa opiskelijoita kestävän kehityksen toimintaan. Tavoitteena oli myös harjaannuttaa opiskelijoiden englannin kielen taitoja, ja erityisesti ranskan kielen opiskelijoille tarjoutui mahdollisuus harjoitella kieltä autenttisessa ympäristössä. Projektin rahoitus on peräisin Opetushallituksen koordinoimasta Erasmus-ohjelmasta.

KAURIALAN LUKIO 31 PAULA PERKKALAISELLE SUOMEN TIEDESEURAN OPETTAJAPALKINTO Kaurialan lukion kemian lehtori Paula Perkkalainen on yksi Suomen Tiedeseuran tämänvuotisen opettajapalkinnon saajista. Paulan opiskelijat ovat jatkaneet menestyksekkäästi opintojaan opettajansa aineessa yliopistotasolla. Hän on inspiroiva ja vaativa opettaja, joka on motivoinut opiskelijoita kemian, biokemian, lääketieteen, farmasian ja materiaalitekniikan opintoihin. Hän on ollut mukana kehittämässä koulun monialaisia työkursseja ja osallistunut myös Kaurialan lukion tiedelinjan perustamiseen. Hän on järjestänyt ahkerasti ekskursioita korkeakouluihin ja alan yrityksiin kannustaakseen opiskelijoita jatkamaan opintojaan luonnontieteiden alalla. Oman oppiaineen perinpohjaisesta hallinnasta kertoo myös se, että Perkkalainen on toiminut kemian sensorina ylioppilastutkintolautakunnassa vuodesta 2016 lähtien. (Palkinnon suuruus on 5 000 euroa. Lisäksi Kaurialan lukio saa 2 000 euroa kemian välineistön hankintaan.) Paula Perkkalainen

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 32 OPISKELIJAKUNTA TOIMII Kuluneen lukuvuoden aikana opiskelijakunnan hallitus on toiminut aktiivisesti, pitkästä aikaa ihan “lähinä”. Hallitus on kokoustanut torstaisin pitkällä ruokavälitunnilla luokassa 317, ja opiskelijoiden ja rehtorin tapaamisia on pidetty kerran kuussa. Syksyllä opiskelijakunnan hallitus järjesti puheenjohtajavaalit. Puheenjohtajaksi valittiin Ida Stenvall ja varapuheenjohtajaksi Aku Ihamäki. Hallituksessa on puheenjohtajiston lisäksi jokaisesta ohjausryhmästä vähintään yksi edustaja. Tiedotus hallituksen ja ohjausryhmien välillä on tapahtunut pääosin ro-tuokioissa oman ryhmän edustajan kautta. Myös Wilma ja Instagram ovat olleet OPKH:n tiedotuskanavia. Helpottuneen koronatilanteen ansiosta opiskelijakunta on päässyt järjestämään tempauksia ja pitkästä aikaa myös myöntämään avustuksia erilaisille retkille, tapahtumille ja teemapäiville. Tutoreiden kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä, ja yhteistyön tuloksena järjestettiin muun muassa teemaviikko. Perinteistä kesäpäivää ei tänä vuonna järjestetty vanhojen tanssien vuoksi. Ykköset pääsevät kuitenkin elokuviin kesäpäivän sijasta. Muita perinteitä on kuitenkin pidetty tänäkin vuonna yllä suklaajoulukalenterin ja ystävänpäiväsuklaapusujen muodossa. OPKH kustansi myös biljardin pelaajille uusia mailoja. Ukrainan kriisi on varmasti koskettanut meitä kaikkia jollain tapaa, ja myös opiskelijakunnan hallitus halusi kantaa kortensa kekoon ukrainalaisten auttamiseksi SPR:n lipaskeräyksen muodossa. Nyt on kuitenkin aika kiittää kuluneesta lukuvuodesta ja toivottaa meille kaikille oikein hyvää kesää! - Ida Stenvall, puheenjohtaja

KAURIALAN LUKIO 33 VANHEMPAINYHDISTYKSEN TERVEHDYS Vanhempainyhdistyksen tehtävänä on vaikuttaa koulun kehittämistyöhön ja hyvään kouluarkeen. Tuemme opintoretkiä ja vierailuja, autamme tapahtumien järjestelyissä ja rahoitamme stipendejä. Varainkeruu on ollut vuosien varrella pitkälti tapahtumien tuottojen varassa ja korona-aika on supistanut lähitapahtumat olemattomiin. Syksyllä lukuvuoden tapahtumia lähdettiin suunnittelemaan toiveikkain mielin. Saimme yhteistyön Lyseon lukion vanhempainyhdistyksen kanssa hyvälle alulle ja Vanhojen tanssien järjestelyt etenivät aikataulun mukaisesti. Nopeasti heikentyneen koronatilanteen ja tiukentuneiden rajoitusten vuoksi suunnitelmat menivät uusiksi ja vanhempainyhdistyksen tapahtumat siirtyivät pidemmälle kevääseen. Kevät on ollut jo tältä osin valoisampi ja yli kahden vuoden tauon jälkeen pääsimme huhtikuussa mukaan lähivanhempainiltaan ja lukion musikaalin järjestelyihin. Tätä kirjoittaessa 2.6. Loimua Areenalla toteutuvat Vanhojen tanssit ovat järjestelyiden osalta myös hyvässä vauhdissa. Vanhempainyhdistystoiminta on hyvän mielen vapaaehtoistyötä. Toiminnan kautta saa tietoa koulun arjesta, saa mahdollisuuden toimia nuorten taustavoimana yhdessä toisten vanhempien kanssa sekä edistää yhteistyötä koulun ja kodin välillä. Vanhempainyhdistystoimintaa tehdään yhdessä, ja ilman vapaaehtoisia toimintaa ei ole. Koulun palautekyselyssä vanhempainyhdistyksen toiminta sai keskinkertaisen palautteen ja näkyvyyttä on kaivattu enemmän. Pieni joukko tekee sen minkä pystyy ja vahvistusta kaivataan. Olet lämpimästi tervetullut joukkoon mukaan! Vanhempainyhdistys haluaa kiittää Kaurialan lukion opettajia, henkilökuntaa ja opiskelijoita kuluneesta lukuvuodesta. Paljon onnea uusille ylioppilaille ja menestystä tulevaan! Toivotamme kaikille aurinkoista kesää! Henna Turunen

LUKUVUODEN VARRELTA 2021–2022 34 Kaurialan lukion vuoden 2021 alumni on Helsingin yliopiston urologian professori, epidemiologian dosentti Kari Tikkinen. Kari Tikkinen valmistui Kaurialan lukiosta ylioppilaaksi vuonna 1997 ja opiskeli sen jälkeen lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistossa ja väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2010. Tikkisen väitöskirjatyö on urologisen epidemiologian alalta. Postdoc-tutkijana hän laajensi osaamistaan kliiniseen epidemiologiaan Kanadassa McMaster Universityssä. Urologiksi hän erikoistui (Husissa) ja Helsingin yliopistossa. Tikkinen vieraili Kaurialan lukiossa perjantaina 5.11.2021 alumnijuhlassa sekä kahdellamatematiikan oppitunnilla. Nykyisten lukiolaisten kanssa keskustellessaan sekä alumnitilaisuuden juhlapuheessaan hän korosti lääketieteen perustumista näyttöön ja systemaattiseen tiedonkeruuseen. Hän esitteli opiskelijoille erityisesti satunnaistetun tutkimusasetelman periaatteita. Näitä periaatteita hän on yhteistyössä yli 100 muun tutkijan kanssa hyödyntänyt muun muassa Suomessa tehtävässä uraauurtavassa koronalääkehoitotutkimuksessa, joka on osa 60 maan yhteisprojektia. Tikkinen korosti nykyisille lukiolaisille yhteistyön ja ahkeruuden merkitystä ja lisäksi sitä, että kukaan ei voi menestyä kaikessa ja tarjolla oleviin tilaisuuksiin kannattaa tarttua rohkeasti. Alumneja ovat kaikki oppilaitoksesta ylioppilaaksi valmistuneet, ja alumni-sana tulee latinan kielen alumnus-sanasta, joka tarkoittaa suojattia ja kasvattia. Kun keväällä 2012 Tyttölyseon ja Kaurialan lukion seniorit lopettivat toimintansa, päätettiin kehittää alumnitoiVuoden 2021 alumni Kari Tikkinen mintaa. Sen tarkoituksena on tuoda Kaurialan lukion entisten opiskelijoiden osaamista lukion toiminnassa näkyväksi ja alumneja yhteistyöhön nykyisten opiskelijoiden kanssa. Vuoden alumnin valinta on kunnianosoitus, jonka merkiksi valittavalle annetaan joko rintakoru tai solmioneula, jossa ovat Kaurialan lukion logon kaksi joutsenta. Logon on laatinut Kaurialan lukion entinen kuvataiteen lehtori Liisa Vartiainen, ja logo kuvastaa suomensukuisten kansojen kalliopiirroksia Äänisen rannalla. Joutsenet symboloivat vapautta ja siiville nousemista. Vuoden alumniksi valittava on ansioitunut omalla alallaan, ja vuodesta 2012 alkaen valitut osoittavatkin monipuolista ansioitumista hyvin erilaisilla ammattialoilla: aikaisemmat Kaurialan lukion vuoden alumnit ovat olleet Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-AnttiKaurialan lukion alumnitoiminta

RkJQdWJsaXNoZXIy MzQ2NzUw