Tavastiassa voi suorittaa ammatillisia perustutkintoja, joiden laajuus on 120 opintoviikkoa. Ammattiin valmistutaan yleensä kolmessa vuodessa. Vaikka puhumme nuorten koulutuksesta, ikärajaa koulutukseen hakeutumisessa ei ole.
Valinnanvaraa meillä on: Tavastia tarjoaa 22 ammatillista perustutkintoa ja 41 eri koulutusohjelmaa. Olemme mukana valtakunnallisessa yhteishaussa, jossa haetaan netin kautta yhteisenä hakuaikana.
Kaikkiin perustutkintoihin sisältyy 24 opintoviikkoa työssäoppimista työpaikoilla ja opiskeluun kuuluu myös ammattiosaamisen näytöt. Ylioppilaille tarjoamme useissa tutkinnoissa kiintiöpaikkoja. Ylioppilaat tai aikaisemman tutkinnon suorittaneet voivat hyödyntää aikaisempia opintojaan (osaamisen tunnustaminen), jolloin opiskeluaika lyhentyy. Kahden tutkinnon suorittaminen antaa mahdollisuuden sekä ammatilliseen perustutkintoon että ylioppilastutkintoon.
Ammatillinen perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin sekä tiede- ja taidekorkeakouluihin.
Tarjoamme myös mahdollisuutta kypsytellä uranvalintaa Ammattistartti -koulutuksessa. Tuemme opiskelijoitamme opiskelupolulla ja erilaisissa elämäntilanteissa mm. opiskelijapalvelun ja erityisopetuksen keinoin.